Aloitin netissä ja keskustelupalstoilla roikkumisen jo teininä, joskus 16 kesäisenä. Silloinen poikaystävä ja tämän veljet olivat hyvä esimerkki ja seurasin heitä. Sitten jossain vaiheessa kuvioihin tulivat lanit, eli istuttiin jokainen omalla koneella pelaten samaa peliä omilla joukkueilla/hahmoilla. Vaikka aurinko paistoi ja ulkona oli nuoruuteni kauneimmat kesäpäivät, niin istuttiin sisällä ja pelattiin tai nettailtiin. Voi mitä ajan tuhlaamista!
Sosiaalisen median ja varsinkin facebookin käytön aloittamisen jälkeen, vuonna 2007, nettiä ei saanut enää millään pois arjesta. Älypuhelin pahensi tilannetta. Facebook, netti ja sähköposti oli jatkuvasti mukana ja edes ruokapöytään ei pystynyt rauhoittumaan kurkkimatta mitä somessa tapahtuu. Olen välillä tehnyt irtiottoja, laittanut facebook-tilin inaktiiviseksi, mutta aina kuitenkin palannut koska polttava halu päästä takaisin ottaa vallan. Ikäänkuin pelkäisin jääväni paitsi jostain jännästä tai hauskasta. Myös muutot eri paikkakunnille ja kaupunkeihin ystävien ulottuvilta on tehnyt somesta entisestään tärkeämmän.
Eihän kukaan juurikaan kyllä facebookin kautta minun kuulumisiani kysele, sen puoleen koko sivuston käytön voisi lopettaa. Se on kuitenkin joidenkin ystävien ja "ystävien" kohdalla ainoa väylä tietää mitä heille kuuluu. Sitten on whatsapp viestipalvelu. Suurella osalla tutuistani tämä on jo käytössä aktiivisesti, puolisonkin kanssa lähestulkoon kaikki viestiliikenne kulkee sen kautta. Myös valokuvat. Ihan kätevä palvelu kyllä jos on nettiyhteys käytössä. Toisaalta minulla on myös "rajaton" puhelinliittymä operaattorilta, saisin puhua/tekstittää sieluni kyllyydestä ja maksan siitä huvista 20e kuussa. Tässä yhtälössä nyt ei joku asia taas täsmää.
Some tuo paljon sisältöä ja arvoa elämään, mutta nyt mun arvomaailma on heittänyt jotenkin kuperkeikkaa. Lapsosen kanssa kun pari päivää oltiin kahdestaan tajusin miten paljon hän tarvitsee läsnäoloa. Olin jotenkin sokeutunut sille ajatukselle, että olenhan mä "läsnä" vaikka istunkin tässä tietokoneella, kun asia ei mitenkään pitänyt paikkaansa. Usein lapsonen uikuttikin ja roikkui jalkaa vasten, koira toisella jalalla huomiota kerjäämässä. Sitten aina hetken jaksoin taas huomioda ja tilaisuuden tullen livistin takaisin tietokoneelle tarkistamaan mitä jäi kesken. Ei siellä yleensä mitään kesken ollut, kunhan tein mitä olen tottunut tekemään.
Ehkä eilinen blogikirjoitus myös avasi pientä häpeää, ai miksi en ole ehtinyt viedä lapsosta useammin puistoon? No ehkä yksi syy on juuri tietokoneella roikkuminen. Kurjalta tuntui miten syvällä tässä somesuossa voi olla ja miten sokea omasta ajankäytöstään onkaan. Olisi ihan mielenkiintoista jos puoliso olisi joskus kellottanut netin tai puhelimen käyttöäni, olisi varmaan karuja lukuja taulussa. Ehkä hyvä siis ettei hän sellaiseen sortunut, vaikka minulle onkin asiasta huomautellut. Tosin huomauttelu on ollut paikallaan molemmille, puoliso on tietokoneella ehkä saman verran, eri asioiden parissa vain.
Nyt kuitenkin onneksi asiaan on havahduttu ja pyritti muuttamaan huonoja tapoja. Ensiksikin minun läppärini siirrettiin pois ruokapöydältä ja puolison läppäri pois keittiön tasolta. Uutena säilytyspaikkana toimii työhuone. Sovittiin pelisäännöiksi se, että tietokoneella ollaan huvin vuoksi vain silloin kun lapsosen on unilla. Tärkeät asiat, laskujen maksu ym nyt voidaan hoitaa ihan normaaliin tapaan aina kun muistuu mieleen (ettei jää laskut vanhingossa maksamatta). Puhelimesta poistin facebook-sovelluksen jo useampi kuukausi sitten kun puoliso huomautteli sitä, että iltaisin sängyssäkin vielä naputan puhelinta. Sovelluksen poistaminen kyllä oli oikea ratkaisu eikä ikävä ole ollut takaisin! Vielä pitäisi opetella soittamaan ystäville ja sukulaisille viestittelyn sijasta, kun puhepakettikin olisi valmiiksi maksettuna. Pikkuhiljaa pikkuhiljaa..
Sosiaalisen median ja varsinkin facebookin käytön aloittamisen jälkeen, vuonna 2007, nettiä ei saanut enää millään pois arjesta. Älypuhelin pahensi tilannetta. Facebook, netti ja sähköposti oli jatkuvasti mukana ja edes ruokapöytään ei pystynyt rauhoittumaan kurkkimatta mitä somessa tapahtuu. Olen välillä tehnyt irtiottoja, laittanut facebook-tilin inaktiiviseksi, mutta aina kuitenkin palannut koska polttava halu päästä takaisin ottaa vallan. Ikäänkuin pelkäisin jääväni paitsi jostain jännästä tai hauskasta. Myös muutot eri paikkakunnille ja kaupunkeihin ystävien ulottuvilta on tehnyt somesta entisestään tärkeämmän.
Eihän kukaan juurikaan kyllä facebookin kautta minun kuulumisiani kysele, sen puoleen koko sivuston käytön voisi lopettaa. Se on kuitenkin joidenkin ystävien ja "ystävien" kohdalla ainoa väylä tietää mitä heille kuuluu. Sitten on whatsapp viestipalvelu. Suurella osalla tutuistani tämä on jo käytössä aktiivisesti, puolisonkin kanssa lähestulkoon kaikki viestiliikenne kulkee sen kautta. Myös valokuvat. Ihan kätevä palvelu kyllä jos on nettiyhteys käytössä. Toisaalta minulla on myös "rajaton" puhelinliittymä operaattorilta, saisin puhua/tekstittää sieluni kyllyydestä ja maksan siitä huvista 20e kuussa. Tässä yhtälössä nyt ei joku asia taas täsmää.
Some tuo paljon sisältöä ja arvoa elämään, mutta nyt mun arvomaailma on heittänyt jotenkin kuperkeikkaa. Lapsosen kanssa kun pari päivää oltiin kahdestaan tajusin miten paljon hän tarvitsee läsnäoloa. Olin jotenkin sokeutunut sille ajatukselle, että olenhan mä "läsnä" vaikka istunkin tässä tietokoneella, kun asia ei mitenkään pitänyt paikkaansa. Usein lapsonen uikuttikin ja roikkui jalkaa vasten, koira toisella jalalla huomiota kerjäämässä. Sitten aina hetken jaksoin taas huomioda ja tilaisuuden tullen livistin takaisin tietokoneelle tarkistamaan mitä jäi kesken. Ei siellä yleensä mitään kesken ollut, kunhan tein mitä olen tottunut tekemään.
Ehkä eilinen blogikirjoitus myös avasi pientä häpeää, ai miksi en ole ehtinyt viedä lapsosta useammin puistoon? No ehkä yksi syy on juuri tietokoneella roikkuminen. Kurjalta tuntui miten syvällä tässä somesuossa voi olla ja miten sokea omasta ajankäytöstään onkaan. Olisi ihan mielenkiintoista jos puoliso olisi joskus kellottanut netin tai puhelimen käyttöäni, olisi varmaan karuja lukuja taulussa. Ehkä hyvä siis ettei hän sellaiseen sortunut, vaikka minulle onkin asiasta huomautellut. Tosin huomauttelu on ollut paikallaan molemmille, puoliso on tietokoneella ehkä saman verran, eri asioiden parissa vain.
Nyt kuitenkin onneksi asiaan on havahduttu ja pyritti muuttamaan huonoja tapoja. Ensiksikin minun läppärini siirrettiin pois ruokapöydältä ja puolison läppäri pois keittiön tasolta. Uutena säilytyspaikkana toimii työhuone. Sovittiin pelisäännöiksi se, että tietokoneella ollaan huvin vuoksi vain silloin kun lapsosen on unilla. Tärkeät asiat, laskujen maksu ym nyt voidaan hoitaa ihan normaaliin tapaan aina kun muistuu mieleen (ettei jää laskut vanhingossa maksamatta). Puhelimesta poistin facebook-sovelluksen jo useampi kuukausi sitten kun puoliso huomautteli sitä, että iltaisin sängyssäkin vielä naputan puhelinta. Sovelluksen poistaminen kyllä oli oikea ratkaisu eikä ikävä ole ollut takaisin! Vielä pitäisi opetella soittamaan ystäville ja sukulaisille viestittelyn sijasta, kun puhepakettikin olisi valmiiksi maksettuna. Pikkuhiljaa pikkuhiljaa..
.JPG) |
| Murujen kanssa pihalla <3 |
Loppukevennykseksi sitten vielä kuva näistä mun muruista. Käytiin viereisen koulun pihalla keinumassa ja pyörimässä hiekassa. Hertta oli aika kiltisti, koulun pihalla oli muitakin keinujia ja heitä seuratessa ei huomannut kapinoida tolppaan kiinnittämistä. Hyvä reissu ja hyvä päivä takana, lisää näitä! Huomenna sitten juhannuksen viettoon lapsosen mummin ja taatan mökille. Hertalle se on juhlaa, saa viipottaa vapaana koirakaverin kanssa ja istua rannassa iltaan tuijottaen vettä (edellisen kesän hitti, liekö tämänkin). Hyvää keskikesän juhlaa siis sinullekin :]
Kiitos tästä :D
VastaaPoista