Niin vaan sitä selvittiin ensimmäisestä periodista vaikka välillä olo oli kuin mehulingossa pyörisi.
Nyt kuitenkin poju nukkuu, kotona tavarat on järkätty paikoilleen, tiskit koneessa ja yksi koneellinen pyykkiä rullannut jo kuivaksi asti. Tästä on hyvä jatkaa viikonlopun viettoon :]
Ja miksipäs en olisi selvinnyt, kun näin ihana tenttiin luku tsempparikin löyty jalkoja lämmittämään. Rankkaa tää kuitenkin on ja paljon vaikeampaa kuin ajattelin. Iltapäivisin kotona ei ole oikeastaan mitään mahkuja lukea tai tehdä koulutöitä koska poju on lahkeessa tai repimässä kirjoista sivuja irti. Olen siis joutunut rajoittamaan opiskelun koulupäivän klo 8-16 sisälle tai sitten 20-23 välille. Tentteihin on muuten aika rapeaa lukea tuona myöhäisempänä ajankohtana kun alkaa itelläki olla patterit vähän vähissä. Tietty jos lukkarissa on ollut väljää, niin olen kuitenkin hankkiutunut koululle hyvissä ajoin ja tehnyt hommia tai lukenut kirjastossa tai sen välittömässä läheisyydessä. Kampus on käynyt tutuksi ja ihan viihdynkin siellä :] Seuraavalla periodilla, eli ensi viikolla alkaa lääkehoita ja lääkelaskut, anatomia & fysiologia sekä orientoivat harjoittelut ym muuta mukavaa. Tosi vaativa setti ja luulen, että toukokuussa olen enemmän kuin valmis lomalle..
Kerroinkin tuossa aiemmin, että villiinnyttiin tekemään pientä pintaremonttia kotona. Olohuoneen nurkasta löytyy melko massiivinen punatiilinen takka. Takka itsessään on näyttävä, mutta punainen tiili on aika synkkä ja teki tilasta vähän ahtaan oloisen. Oltiin jo pitkään pyöritelty mielessä sitä, että maalataan joskus. Joo maalataan. Kului kuukausi ja taas päätettiin, että joo maalataan tää joskus. Nyt sitten kylppärirempan jälkituoksinoissa on tullut sellainen olo, että tätä asuntoa pitää laittaa enemmän meidän näköiseksi ja aloitettiin jatkumona kylppärille takasta. Jatkumolla tarkoitan myös sitä, että takka on heti kylpyhuoneen oven vieressä. Aikamoinenhan siitä tuli! Mutta ihan hieno ja tunnelmallinen :]
Takka kun saatiin valmiiksi niin siirryttiin seuraavaan kohteeseen eli keittiöön mikä sijaitsee takan takana. Eli kronogolinen järjestys säilyy. Keittiömme on U:n muotoinen. Kuvittele, että U:n pohjalla on kapea pääty jonka keskellä on liesi ja molemmilla puolilla yhtä paljon laskutilaa. Vasemman puoleisella pitkällä sivulla on keskellä tiskiallas ja kauimmaisessa päädyssä tiskikone. Lyhyttä ja vasenta pitkää sivua kiertää myös seinäkaapit. Oikean puoleisella pitkällä sivulla on taso jonka alla kaappeja ja päällä vitriini. Nyt päästiin ongelman ytimeen. Alkuun vitriini tuntui tosi kivalta. Oli ihana saada joululahja astiat näkyville, mutta melko pian tajusin, että inhoan koko viritystä. Ongelmaksi muodostui se, että vitriini peitti näkyvyyden ruokapöydän suuntaan ja oikeastaan koko muuhun asuntoon. Ja jos oli vieraita jotka jäivät olohuoneen tai ruokailutilan puolelle ja itse olin keittiössä, oli vitriinin läpi kommunikoiminen hankalaa. Joten me otettiin se viime viikonloppuna pois. Huh mikä avaruus. Aluksi hirvitti, tila näytti liian paljaalta. Nyt mä kuitenkin rakastan sitä. Keittiöstä näkee hyvin eri puolille ja mikä tärkeintä ulko-oven suuntaan. Eli jos joku on tulossa ovelle, niin vieraan bongaa herkemmin.
Nyt puoliso on sitten väsännyt keittiöönkin pientä maalausprojektia. Välitilan valjun harmaat seinälaatat saavat uuden värin. Pari päivää meni laattoja pestessä ja kuivatellessa. Nyt pintaan on saatu telalla alusmaali ja ensi viikolla sitten lätkäistään uusi väri pintaan. Piste I:n päälle saadaan kun tason viereen vielä joskus ostetaan Artekin K65 työtuoleja. Käytettynä tietenkin ja kohtuu hinnalla. En kyllä voisi ikinä kuvitella olevani niin hullu, että maksaisin tuolista sellaisia summia mitä niistä nyt uutena pyydetäänkään. Niin, että jos sulla pyörii sellaisia tuojela tyhjänpanttina niin iske viestillä!
Pojun astioita on kiva tyhjätä astianpesukoneesta kaappiin. Siirsin jo kesällä, kun poju oppi tonkimaan keittiön kaappeja, hänen kipot ja lautaset ym isompaan vetolaatikkoon. Siellä ne ovat pojun käden ulottuvilla ja joskus kaikki leviteltynä ympäri lattiaa. Mut ei se mitään. Ne on niin kivan värisiä ettei mua niitä haittaa lattioilta kerätä. Värikkäät on Ikean tuomisia. Aika käytännöllisiä, mutta ainakin matalien lautasten ongelmaksi on muodostunut se, että konetiskiaineesta jää herkästi jäämiä lautasen pintaan. Olen yrittänyt hinkuttaa Fairylla ja sienellä irti, mutta osasta lähtee huonosti (kuten kuvan sinisestä lautasesta huomaa). Keraamiset esim Pentikin, Arabian ja Marimekon lasten kipot ja kupot on ihania, mutta en ole sellaisiin viitsinyt rahaa laittaa koska aina silloin tällöin ne kupit ja muut lentää kaaressa lattialle. Ettei siis menisi rahaa hukkaan, mutta ettei myöskään aiheutettais turhia vaaratilanteita lapsi/koira yhdistelmällä. Hertta kun päivystää pojun syöttötuolin edessä aina ruoka-aikaan.
Pescovegetaristina jatkaminen tuntuu aika vankalta päätökseltä. Kipuilen aika vahvasti omatuntoni kanssa tai oikeastaan tunnen pahaa oloa siitä miten vähän olen aiemmin antanut arvoa eläimille vaikka olen aina pitänyt itseäni eläinrakkaana ihmisenä. Miten tärkeitä ja ainutlaatuisia ne ovat ja menee ihan mun ymmärryksen yli se miten julmia me ihmiset ollaan. Koulussakin on jonkun verran ollut puhetta niistä ajoista kun Suomessa vielä tehtiin eläinkokeita, kurjaa kuunneltavaa sekin vaikka jo onneksi taakse jäänyttä aikaa. Tänään aamulla katsoin sydäntä lämmittävää ohjelmaa Yleltä jossa kerrottiin Ugandan villieläimistä. Itketti. Se kaikki vihreys ja se kaikki ilo ja kauneus mikä niissä eläimissä elää. Miksi me ei osata antaa enemmän arvoa sille kaikelle. Veganismiin mulla on vielä aika pitkä matka ja en tiedä saavutanko sellaista hyvettä itsessäni ikinä, mutta omaa maailmaani tämä kaikki on kyllä ravistellut ja tekee kipeämpää kuin osasin odottaa. Tein myös sellaisen päätöksen etten aio vierailla eläintarhoissa, varsinkaan Korkeasaaressa. Yksi eläinpuisto on vielä sallittujen listalla siitä syystä ettei siellä ole eksoottisia tuontieläimiä vaan Suomessa luonnostaan eläviä lajeja. Joudun kuitenkin punnitsemaan sitäkin asiaa uudestaan jos sinne Kiinasta panda parka singahtaa. Kotieläinpihoilla me kyllä varmasti liikutaan tulevana kesänä. Haluan, että poju pääsee tutustumaan eläimiin muutakin kuin lasin läpi ja opettelemaan omaa käyttäytymistään eläinten seurassa.
Nyt kuitenkin poju nukkuu, kotona tavarat on järkätty paikoilleen, tiskit koneessa ja yksi koneellinen pyykkiä rullannut jo kuivaksi asti. Tästä on hyvä jatkaa viikonlopun viettoon :]
Siistiä, että ruokavaliomuutos tuntuu omalta :) oon huomannut että olet muutamaan otteeseen aiemminkin maininnut asiasta, mutten kommentoinut aikaisemmin - suurimpana syynä kai ajanpuute.
VastaaPoistaTuosta olen samaa mieltä, että jostakin on lapsen saatava käsitys siitä, mitä eläimet ovat. Luontoretkeily on hyvä tapa tutustua luontoon, mutta eläinkontaktit saattavat lopulta jäädä aika harvinaisiksi. Eläintarhojen framille valokuvattavaksi ja töllättäväksi tuotujen ulkomaisten eläinten tarkastelukaan ei tunnu oikein tarkoituksenmukaiselta.
Muistan itse omasta lapsuudestani mielettömänä kokemuksena sen, kun minut päästettiin samaan aitaukseen kahden aika ison lumivalkoisen vasikan kanssa. Ne olivat ihan erilaisia kuin olin ennalta kuvitellut, leikkisiä ja hellyydenkipeitä ja hyvin kiinnostuneita keskuuteensa joutuneesta lapsesta. Se tunne oli aika jännittävä silloin; että nämä vasikatkin ovat ihan oikeita tyyppejä, kilttejä mutta arvaamattomia, lapsia nekin. En haluaisi vastaavia kokemuksia omalta lapseltani viedä. Nehän nimenomaan vahvistavat käsitystä, että eläimet ovat myös omia persooniaan ja yksilöinä arvokkaita.
Helsingissä on ainakin Falkullan kotieläintila, jota pidän aika kivana. Siellä ei myöskään lainkaan piilotella sitä, että jotkut eläimet päätyvät jossakin elämänsä vaiheessa teuraaksi. Mun mielestä on tosi hieno juttu, että nämä kaksi osaa totuudesta on tuotu lasten silmien edessä yhteen - kotieläintila on suunnattu pääasiassa lapsille. Niin usein nämä kaksi asiaa esiintyvät täysin erillään; tässä on tämä kiinnostava, persoonallinen eläin, ja tässä on tämä jauhelihapaketti. Ja välissä on pelkkää pimeää, mistä ei tarvitse mitään tietää.
Kiitti :) kyl tää tästä luoviutuu koko ajan, aina vähän helpompaa tää kahden ruokavalion arjen pyörittäminen. Mukavaa tästä on myös tehnyt se, että oon saanu puolisolta positiivista palautetta ja kivoja kommentteja omista annoksista ja ajatusmaailmasta niiden takana. Se kannustaa jatkamaan!
PoistaMulla itellä taas ei oo ollu kummosiakaan mahdollisuuksia olla tekemisissä eläinten kanssa pienenä ja sitä suuremmalla syyllä haluan, että pojun ei tarvitse samanlaista kokea. Tosin pari vuotta asuttiin maatilan vieressä ja pääsin silittämään (aina kun vanhemmat ei ollu vahtimassa) lehmiä ja haistelemaan kanankakkaa. Ja seuraamaan sivusta kun maatilan ikäiseni tyttö heitteli kissojaan lumihankeen (ei kyllä nyt kuulosta kovin hauskalta huvilta). Sain myös sieltä ensikosketuksen kissa-allergiaani. Paljon tärkeitä juttuja siis ihan vahingossa! Lihansyöntikin kiellettiin raamatun perusteella, koska jumala käski, ei koska se olisi eettisesti väärin. Lapsen ajatusmaailmaa on niin helppo runnoa.. Mut onneksi samoja virheitä ei tarvii ite toistaa! :)
Kiva tietää Helsingistä jotain tollasia mihin lähteä perheen kanssa. Aina puhutaan vaan siitä Korkeasaaresta ja siellä kyllä pahoitan mieleni joka kerta viimeistään Tiikerihäkin kohdalla. Kerran päälle kymmenen vuotta sitten lintutalon eteisestä löysin litteäksi liiskaantuneen linnunpoikasen eikä lintujen hoitaja kummemmin reagoinut kun kävin asiasta sanomassa. Sen jälkeen se paikka ei ole tuntunut enää entiseltään..
Hurja tuo lintujuttu. Jotenkin kammottavaa.
PoistaItse olen ollut välillisesti Korkeasaaren henkilöstön kanssa tekemisissä ollessani eläinoikeustoiminnassa aktiivina mukana. Silloin sain käsityksen, että eläintarhassa eläintä ei nähdä yksilönä vaan ainoastaan lajinsa edustajana. Kysymys siitä mitä villieläin häkissäolosta ajattelee tai mitä tuntee on heille absurdi; voidaan keskustella ainoastaan siitä, onko se sijoitettu lajinmukaisiin olosuhteisiin, ei sen subjektiivisesta kokemuksesta. Koska itse ajattelen aika samoin kissasta ja leijonasta tällainen ajattelu tuntuu aika hassulta ja vieraalta. Mutta ilmeisesti työkseen lajeja tutkiville ja niiden lajinmukaisista olosuhteista vastaaville asia saattaa olla näin.
Falkulla on tosi kiva, suosittelen. Tai. Kyllä sielläkin eläimet on aika pienissä karsinoissa talvisin, ei kuitenkaan mitään tehotuotantoa vastaavaa. Falkulla varmaan itse asiassa vastaa sitä (valheellista) kuvaa, joka monella perehtymättömällä eläintuotannosta on - puhdasta olkea, lajitovereita, laitumia, lapsia taputtelemassa ja syöttämässä heinää.
Onneks mun ei tarvitse pyörittää arjessa kuin yhtä ruokavaliota :) kerran lapsenvahtina jouduin valmistamaan jauhelihakastiketta. Oli aika mälsä kokemus, mutta myös koominen, kun enhän tietenkään voinut sitä maistaa. Kiva juttu että oot saanut positiivista palautetta :) you go girl!