tiistai 25. marraskuuta 2014

Arkipäivän kriisejä ja saavutuksia


Mulle iski pieni kriisi eilen illalla nukkumaan mennessä. Peilailin vähän omia ruokailutottumuksiani ja nehän repsottavat aika lailla. Tai hyvinhän mulla menee kun syömishäiriö on jo yli vuoden pysynyt kontrollissa niin ettei tarvitse enää vessaa laatoittaa, mutta jotenkin en osaa tai pysty kiinnittämään riittävästi huomiota siihen mitä syön. Mielihalut ovat voimakkaasti vallassa jne. Siitä päästiinkin siihen, että olen aina ollut perusterve ja elänyt kohtuu"terveen" ja tasapainoisen elämän fyysisen hyvinvoinnin rintamalla. Toki sairastumisia ja joitain sairaalajaksojakin on takana, mutta ei mitään pitkäkestoista tai jatkuvaa. No siitä sitten takaisin ruokavalioon ja piilevien riskien kautta havahduin miettimään mitä lapsoselle kävisi jos minä saisin sairaskohtauksen puolison ollessa työreissulla.. Onhan mulla sukulaisia ja ystäviä, mutta ei ketään tällä paikkakunnalla. Puoliso on ainoa jonka kanssa pidetään päivittäin yhteyttä, mutta voi mennä useita tunteja varsinkin työpäivien aikana että ollaan kontaktissa. Ja sitä kun sitten aikansa oli miettinyt ja sielun silmin miettinyt lapsosta tepsuttamassa hiljaisessa kodissa äitiä huhuillen, niin ihan lohduton itku pääsi. Eihän tällasia juttuja oikeasti pitäisi miettiä näin, ei sellaisiin asioihin voi ainakaan lyhyellä aikavälillä vaikuttaa (elämäntavoilla varmasti pitkällä tähtäimellä), mutta pysäytti kyllä miettimään ja suremaan sitä miten haavoittuvaisia me ollaan.

Eilen Lidlissä sentään sain tehtyä yhden terveellisemmän ratkaisun. Himoitsin Cheeriousien tapaisia renkula aamiaismuroja. Puoliso pyöritteli silmiään, oikeassahan hän oli, muroissa on varmasti enemmän sokeria kuin laki sallii. Ärsytti hänen terveysintoilunsa, mutta sen verran tehokasta se oli, että päätin vaihtaa murot mysliin. Kahdesta vaihtoehdosta otin sen mikä sisälsi hedelmien lisäksi manteleita. Eihän se yhtä herkullista ole kuin ne ihanat raksut tai muromysli, mutta eilisillan mietteiden jälkeen lohdullinen aamiaisvaihtoehto.


Kirpparilla on näköjään käytävä nykyään viikottain. Nyt olen keskittynyt etsimään lapsoselle vähän reilumman kokoisia vaatteita varastoon, tyyppi kun tuntuu kasvavan sellaisina pyrähdyksinä ja kintut ovat jo niin pitkät, että pidemmätkin housut nousevat pussille polvien alle. Eilisen hauskana löytönä mukaan tarttui kesäiset ruokalautaset. Puolison mielestä ne olivat vähän pöhköt ja hänelle tuli heti mieleen vieraita joille ei kehtaisi näitä kattaa, mutta minä siihen että höpö höpö, sellasia vieraita ei meille kaivata tai jos kaivataankin niin syövät just sellasilta lautasilta kun me tarjotaan. Ja iso Piste tähän loppuun, huutomerkki kans! Ja hei, 5 lautasta yhteensä 1€, eihän niitä voinut sinne kirpparille jättää. Totesin myös sen, että kuinka kätevää. Nyt joka kerta kun suutun oikein toden teolla, niin saan heittää vanhasta astiastosta lautasen seinään. 

Olen useinkin suuttunut niin, että olisi tehnyt mieli heitellä astiastoa, mutta vain kerran hermot paloi niin että se lautanen oikeasti lähti käsistä lentoon. Ilmalento päättyi kyllä aika nolosti. Lautanen lensi lattialla lojuneen tyynyn kautta matolle. Edes koira ei huomannut, vaikka karjalanpiirakka lensi kaaressa olohuoneen lattialle. Eikä huomannut puolisokaan. Suututti vielä enemmän :D Poistuin keittiöön puimaan nyrkkiäni ja hetken päästä palasin keräämään jälkeni. Piirakka oli tietenkin tippunut voideltu puoli mattoon päin joten sitäkään ei enää tehnyt mieli syödä. Hertan karvoja sojotti siellä täällä. Jälkeenpäin naurattaa, ehkä ihan hyvä etten saanut pahempaa jälkeä aikaiseksi ja tilanne jätti tilaa oman käytöksen peilaamiselle. Ihanko piti niin kovin suuttua? Onneksi voin osan syystä vierittää raskauden piikkiin, loput kuitenkin ihan omaan nilkkaan :]


Puolisoa ikävöidessä voi vaikka tehdä asioita niinkuin hän tekisi. Niinpä keitin porkkanat riisin mukana lounasta varten. Säästää aikaa, vaivaa ja tiskejä kun yhdistelee juttuja. Onpa muuten nyt aamusta pyörinyt jo pari koneellista pyykkiä ja lattiakin imuroitu. Lapsonenkin unilla ja nukkuu vielä ainakin kaksi tuntia. Joskus sitä on vaan ihan käsittämättömän tehokas :]


maanantai 24. marraskuuta 2014

Granaattiomenaa sokerinarkille

Granaattiomenasta tuli miellyttävä osa elämää ja arkea vuonna 2010. Olimme juuri muuttaneet yhteen puolison kanssa ja iltaisin katselimme erilaisia sarjoja televisiosta. Kuorin hedelmän kippoon ja syötiin lusikalla samasta kiposta samalla kun ruudulla pyöri esimerkiksi The Pacific.


Hedelmän kuorimisesta voi tehdä yllättävän työlään toimenpiteen. Yleisimmin kuuluu neuvottavan halkaisemaan hedelmä kahtia ja koputtamaan esim. kauhalla kuorta napakasti, niin siemenet irtoavat kodastaan. Mielestäni ohje on tylsä koska granaattiomena on sisukseltaan hyvin sokkeloinen ja tuolla ohjeella monta kallisarvoista siementä jää piiloon ja päätyy roskikseen kuorien mukana.

Itse olen ratkaissut pulman käyttämällä kuorimiseen runsaasti aikaa. Ensin leikkaan päistä siivut pois, sitten teen kuoreen viiltoja, samalla tavalla kuin appelsiinia kuorittaessa ja lähden repimään kuoria irti. Alku on hankala, mutta sitten kun hedelmän saa lohkeamaan osiin, niin siemenet on näppärä rapsuttaa irti valkoisesta sisuksesta. Aika tahmaista ja sotkuista puuhaa kyllä. Siemenistä irtoava neste on punaista ja sokerista nam. Kannaa siis käyttää essua ja siirtää herkät materiaalit ympäriltä pois.

Toki vähän kun vaivautuu etsimään niin löytää hyviä vinkkejä sotkuisuuden estämiseksi. Täältä esimerkiksi löytyy loistavat ohjeet siistiin ja näppärään, ylläkuvailemaani tyyliin ohjeet käsitellä granaattiomenaa :] 




Viikonloppuna granaattiomenaa herkuteltiin jälleen kerran välipalan muodossa ja katseltiin samalla Tohtori Sykeröä Youtubesta. Kolmatta päivää päässä söi "Doctor Snuggles, friend of the animal world..." :] Muita lemppareita ovat Tao Tao, Muumilaakson tarinat, Peukaloinen yms. Mitä lemppareita sulla tulee mieleen lapsuudesta?


Syntymäpäivän mietteitä



 Viikonlopun lepoa ja herkuttelua, Hertta lainasi koirakaverin petiä ja minä koin uuden makuelämuksen. Ben & Jerry's raspberry greek frozen yogurt with fudge chunks. Ou mai gaad sitten niin! Ekat lusikalliset meni ihmetellessä, loput melkein silmät kiinni nautiskellessa *korinaa ja kuolan valumista*.. 

Nauttisin useamminkin ellei tää olis niin sikamaisen kallista, melkein 7€ pönikkä. 




Synnyin 31 vuotta sitten torstai iltapäivänä klo 17:01 (muistaakseni). Syntymätodistuksestani on jäljellä enää pelkkä kopio josta käy ilmi vanhempieni ja isoisäni nimet ja syntymäajat. Paperinpalanen millä ei periaatteessa ole mitään merkitystä, mutta silti säilytän varmassa tallessa ja aina välillä pysähdyn ihmettelemään sitä. 

Synnyin 20 vuotiaalle naiselle joka oli 17 vuotiaana karannut kylän komeimman miehen matkaan. Ikävä kyllä mies ei ollut valmis perheenlisäykselle ja äitini sai käteensä bussirahat ja matkusti takaisin vanhempiensa luokse asumaan mukanaan minä, vaaleanpunainen pieni vauva. Paskemminkin olisi voinut käydä, raskautta oli yritetty keskeyttää erilaisilla rohdoilla ja tuupattiinpa äiti portaistakin alas. Lääkäri povasi korkeintaan 4 vuotta elinaikaa lapselle ja epämuodostumiakin voisi olla, rohdot kun eivät siellä päin maailmaa mitään herkkua ole.

No mä sitten kuitenkin synnyin, perusterveenä ja elämänhaluisena. En kelvannut isälleni, mutta äidille ja isovanhemmille kyllä. En ehkä olisi halunnut tietää tuota yllämainitsemaani, onhan se riipaiseva tieto, mutta se hukkuu ajan kanssa kaiken muun samantyyppisen tiedon kanssa. Aikanaan. Nyt minulta ei enää puutu rakkautta. Perhe, äiti ja ystävät ympärillä. Ei tarvitse olla yksin vaikka yksinäinen olenkin.

Tänä vuonna syntymäpäiväni on ollut hektinen. Puoliso lähti toiselle paikkakunnalle näyttämään myynnissä olevaa autoamme ostajaehdokkaalle, lapsonen tyhjensi takan tuhkaluukun tuhkat päälleen ja muutenkin pitänyt kiireisenä. Itse pistin hösseliksi ja tyhjensin makuuhuoneesta ulkomaanmatkan jälkimainingeistä jääneet pyykit ja muut roinat. Loppupäivä menee ehkä vähän rauhallisemmissa merkeissä ja ehdin jopa nauttia tästä päivästä.

Puoliso ehti ennen lähtöään antaa lahjansakin. Tiesin mitä se sisältää, mutta tiedolla ei ollut väliä. Lahja oli tärkeä ja mieluinen joka tapauksessa. Marimekon Urbaani laukku tomaatin värisenä. Puoliso oli ajellut useampaan liikkeeseen etsimään kyseistä väriä, mutta sesonkiväriä ei ollut enää saatavilla kuin netistä Finnish desing shopista. Puoliso tuli kotiin, kertoi missä oli käynyt ja yhdessä sitten tilattiin laukku. Puolison siskolta sain lahjaksi mielettömän hienon rintaneulan ja se sopii tosi hyvin yhteen laukun kanssa. Ajattelin säästää laukkua vielä vähän aikaa, otan käyttöön sitten kun koulu alkaa :] 


perjantai 21. marraskuuta 2014

Yksityiskohtia


Tuossa toissapäivänä istuskelin lapsosen huoneen lattialla ja seurasin näiden meidän perheen pienimpien puuhia. Siinä samalla ajatuksissani jäin tuijottamaan ylläolevaa näkymää ja ajattelin, että onpa sievä. Asetelma syntynyt ihan vahingossa tässä vuoden päivien aikana.

2013 kesällä osallistuin edellisessä kotikaupungissa sijaitsevan pienen pop up liikkeen 30€ arvoisen lahjakortin arvontaan ja voitin. Kiertelin liikettä pitkään, en millään meinannut osata päättää mitä ostaisin voittamallani rahalla. Sain rajattua vaihtoehdot kahteen, punaiseen suomivalmisteiseen jenkkikassiin ja kuvassa näkyvään seinätarraan. En osannut valita joten otin molemmat. Jenkkikassista jäi vähän maksettavaa, mutta näin jälkikäteen ei harmita yhtään. Kassia käytetään viikottain muskarissa ja välillä muillakin menoilla. 

Seinätarrarullan taas pistin talteen odottamaan sopivaa paikkaa. Nykyiseen kotiin muutettuamme ja hetken mallailtuani päätin paikan ja pyysin puolison teippausavuksi. Tarra on suunniteltu korkeudeltaan päättyväksi alemman linnun kohdille, oksan korkein kohta olisi pitänyt ohjeen mukaan liimata puun runkoon alemmaksi. Päätin kuitenkin olla luova ja jatkaa pituutta. Olen tyytyväinen, puu olisi ilman "jatkoa" näyttänyt vähän töpöltä. Puolison perinnöksi saama Artekin ritiläpenkki, lapsosen nimiäislahjaksi saama "muistojen laatikko" ja pehmoeläimet viimeistelevät ilmeen :]



Samana vuonna alkukeväästä 2013, kun lapsonen kölli vielä masussa, sain toisinaan luovuuden puuskia. Maalasin useammankin öljyvärityön. Tapanani oli levittää Ikeasta ostettu paksu verhokangas olohuoneen lattialle ja sen päällä istuen tuhertaa menemään. Olin taas ostanut itselleni Clas Ohlsonilta A4(?) kokoisen kankaan ja aloitin työstämään vasenta alanurkkaa kun puoliso pölähti selkäni taakse ja keskeytti maalaamisen seisomalla valon edessä. Kysyin kiinnoostaako kokeilla ja ihme kyllä hän polvistui viereeni, valitsi sudin ja lähti työstämään samaa kangasta oikeasta reunasta. 

Siinä me sitten kahdestaan sudittiin, minä yksityiskohtaisen tarkasti, puoliso suurpiirteisen huolettomasti. Höpöteltiin niitä näitä sen kummemmin miettimättä mitä taulun haluttiin esittävän ja todettiin työ valmiiksi kun valkoinen tausta oli saatu kokonaan peitettyä. Hienoin ja tärkein taulu ikinä ja paikkansa se sai lapsosen sängyn vierestä. Isi ja äiti varmasti molemmat ajateltiin sinua tätä tehdessä.. :]

P.S. Blogin ilme muuttui jo useampi viikkoa sitten, olen kuitenkin tyytymätön toimivuuteen ja käytettävyyteen joten tulen tässä testailemaan eri malleja..

keskiviikko 19. marraskuuta 2014

Pikakelaus

On ehtinyt vierähtää jo monta viikkoa ja uuden tekstin kirjoittaminen tuntuu aina vain hankalammalta koska asiat, ideat ja kuvat kasaantuvat. Yritänkin nyt vain pikakelata tähän hetkeen.

Hämärä ja pimeä ja viikottain toistuvat päänsäryt piinaavat. Ensiavuksi särkylääkettä, mutta sitten piti jo siirtyä järeämpiin aseisiin. Piti kaivaa silmälasit lipaston laatikosta. Ihan kivan näköiset ja trendikkäät pokat, ei siinä mitään. Ja joka kerta kyllä yllätyn siitä miten paljon tarkemmin niillä näen. Ongelma onkin se, etten malta pitää laseja niin pitkään että tottuisin niihin. Yksi päivä menee ongelmitta, mutta päivät sen jälkeen tuntuvat piinaavilta ja laseja saa tökkiä nenällä ees taas. Mö.


Pari viikkoa sitten vietettiin pikkujouluja puolison perheen kanssa. Oltiin suunniteltu jo etukäteen mitä kaikkea puuhattais ja ruokaa ja juomaa ei kyllä illasta puuttunut huh huh! Ensin aloitettiin juusto fonduella, dippailtiin kasviksia, lihaa ja leipää. Sitten leivottiin valmistaikinasta jokainen omat piparit (lapsonen tyytyi syömään taikinaa, se oli kivempaa) ja lopuksi vielä jälkiruokakahvit suklaafonduen, suklaakakun ja pipareiden kanssa.

Tässä tyylinäyte minun piparistani. Mäyräkoirahan se, mitäpä muutakaan. Teki mieli yrittää hevosta, mutta lapsosen serkku oli jo tehnyt niin hienon itselleen etten lähtenyt kilpasille. Tämä mäykky muuten syötiin jo. Puoliso peräpään, minä etupään.
Varasimme ja maksoimme matkan. Siitä alkoi pakkaaminen ja erilaisten tarvikkeiden hankkiminen ja muutenkin valmistautuminen. Katselin venähtäneitä kynsiäni ja mietin josko menisi manikyyriin lomakohteessa, mutta puoliso ehdotti että tekisin itse. Kävin sitten kaivamassa geelilakka-settini autotallista ja rupesin hommiin. On muuten aikaa vievää, varsinkin kun näitä tulee kerran vuoteen tehtyä. Olin ihan tyytyväinen kuitenkin lopputulokseen.

Matkakohteeseen päästyämme huomasin lakkauksen repsottavan kynsien kärjistä. Voe! Ekojen lomapäivien luppoajat menikin sitten lakan poisrapsuttamiseen ja loppuloman ihailin au naturel kynsiäni. Pöhköä :]
Lapsosesta on tullut taitava pieni ihminen. Kiipeileminen, erilaiset leikit, sanojen tavailu ja muut mukavat jutut täyttävät päiviä. Tänään hän tavaili sanaa pöytä ja ollaan opeteltu myös tunnistamaan erilaisia esineitä. Minä kysyn "missä lamppu?" ja lapsosen osoittaa lamppua. Ollaan myös opeteltu uusia lauluja ja loruja. Etsin netistä sanoja ja esitän lapsoselle. Jotkut laulut kiinnostaa, toiset ei. Hämä hämä häkki ja Piiri pieni pyörii on tämän hetken lemppareita.

Matkalla muskariin pysähdytään aina ihailemaan naapurin tuulihyrrää, mikä lie. Mielettömän mielenkiintoinen kapistus. Siinä on monta liikkuvaa osaa, se kimaltelee ja se on ulottumattomissa mikä tekee siitä vielä ihanamman.

 Matkakohteenamme oli Lanzaroten Playa Blanca. Olemme ikäänkuin jumittuneet Kanariansaarille. 2010 kävimme Gran Canarialla, 2013 Teneriffalla ja nyt Lanzarote. Seuraavaksi kai Fuerteventura ja ehkä sitten voimme sanoa nähneemme oleellisen niiltä nurkilta.

Matkakohteina nämä saaret ovat olleet helppoja. Varsinkin tämän reissun hotelli ja ympäristö olivat lapsiperheille luotuja. Hotellilla oli iso allasalue ja oma uimaranta aallonmurtajineen. Elelimme puolihoidolla nauttien aamiaisen ja päivällisen hotellilla. Lapsosen unien aikaan kävelimme ostoskaduilla ja lounastimme eri ravintoloissa. Matkatuliaisena itselleni ostin ihanan pinkin Desigual-merkkisen mekon :]

Säät olivat suosiollisia, lämpöä piisasi ja tuulen välillä hellitettyä oli jopa ihan tukalaakin. Eipä meistä kyllä kukaan ruskettumaan päässyt. Lapsosella oli uidessa UV-puku, lakki päässä koko ajan ja suojakerroin 50 paljaalla pinnalla. Puolison kanssa sitten käytettiin ristiin 30 ja 50 suojakertoimen rasvoja. Nuorena en piitannut aurinkorasvan käytöstä. Nykyään olen valveutuneempi ja ihan täällä kotosuomessakin rasvailen kesällä vähintäänkin kasvoni.

Hienointa reissussa oli yhteenpuhaltamisen meininki puolison kanssa, rantaleikit lapsosen kanssa ja Timanfayan kansallispuisto upeine maisemineen. Suosittelen!

Nyt ollaankin sitten kotiuduttu yli viikon pituiselta reissulta ja vaikka aluksi tuntuikin tylsältä palata kylmään, niin koti on koti ja tärkein mesta!

Tosin pieniä vastoinkäymisiä on kotona tullut vastaan. Kovalla työllä saadaan nyt loppuviikosta joku tekemään kustannusarviota tikan tekemän reiän paikkaamiseksi. Samalla pyydetään arviota kylpyhuoneen, kodinhoitohuoneen ja wc:n remontille. Pikkuvessasta nimittäin löytyi niitä sokerimölliäisiä, hanaa auki pidettäessä joku putki tiputtaa vettä lattialle ja kylpyhuone nyt vaan vaatii tähän aikakauteen siirtymistä.

Paljon hulinaa ja rahan menoa siis tiedossa hui!


Ai niin, viimeisessä kuvassa vielä tämän päivän kirpparilöytöjä. Hevonen 0,50€ ja puinen auto palikoineen 5€. Mukaan tarttui myös parit housut ja hupparit lapsoselle. Kävimme taas sillä vakkarimestallamme ja tyytyväisenä poistuttiin ostosten kanssa. Kirpparilla saa kassalta pyytää lapselle ilmaiseksi naksupussin (maissinaksuja) nälän yllättäessä ja pariin otteeseen ollaan tartuttu tähän avokätisyyteen. Mun mielestä tosi mukava idea, pitää ainakin hetken lapsen tyytyväisenä ja varmasti karsii niitä asiakkaiden omien tahmaisten eväiden syöntiä liiketilassa.

P.S. Eilen katsoin telkkarista hyvän leffan, suomeksi Piiat, alkuperäinen nimi The Help. En malttanut jättää kesken vaikka kesti melkein puoleen yöhön. Nukutaan paremmin sitten ensi yönä :]