tiistai 5. huhtikuuta 2016

Hemmetin ihanan rasittava koulu

Siitä lähtien kun ammattikouluun ja tälle hoitoalan linjalle lähdin, niin opintojen suorittaminen ajallaan ja kiitettävästi oli iso prioriteetti. Lähihoitajan paperit olikin kiitettävät harjoitteluja myöten. Ammattikorkeassa työn määrän ja lapsiperheen arjen sovittamisen jälkeen totesin, että odotuksia pitää madaltaa ja olen ollut tyytyväinen kolmosen tasoon kunhan suoritukset vain tulee ajallaan. No, viime syksynä sitten piti joustaa siitäkin kun tuli se hemmetin raskauspahoinvointi. Siinä vaiheessa kun tunnilla en kyennyt muuta kuin makaamaan pulpetin päällä, minun oli pakko ottaa aikalisä ja antaa huonolle ololle "luovutusvoitto". Se kirpas jo silloin. Oli käsittämättömän huono olo ja takaraivossa jyskytti tieto siitä, että kaikki tämä tekemättä jättäminen nousee vielä seinäksi mua vastaan.

Tammikuussa aloitin vielä huonovointisena, mutta parempikuntoisena opinnot täysipainoisesti ja silloin se morkkis iski kunnolla. Loppusyksyn kaikki kurssit rästissä eikä vuoden alussa aivokapasiteetti riittänyt selvittämään miten tilannetta voisi paikkailla. Meni parikin kuukautta itseasiassa ja vasta maaliskuub puolella sain otteen itsestäni ja selvitin mitä puuttuu ja milloin mahdollista suorittaa. Nyt kaikki rästit on sovittu ja kalenteri täynnä sinistä ja punaista. Joka päivälle jotain hommaa ja aikataulua. Raskausdementia pahentaa tilannetta ja huomaan olevani oikeassa paikas väärään aikaan, väärässä paikassa väärään aikaan jne. Pojua olen lingonnut hoitoon vaikka ei ole tarvinut jne. Onneksi päiväkodilla ovat kovin ymmärtäväisiä. Vähän nolottaa silti. 

Oma ryhmäni lähtee toukokuun toisella viikolla suorittamaan mielenterveys- ja päihdehoitotyön harjoittelua. Minulle harkka jää kirsikaksi kakun päälle kun palaan äitiyslomalta. Olen myös aika kade kun oma ryhmäni pääsee heti kesän jälkeen tekemään uutta harkkaa jossa saa valita äitiys- ja lastenhoitotyön tai perioperatiivisen hoitotyön. Itsehän olisin kiljuen menossa leikkuriin. Olen tänään myös jupissut siitä ettei jatkossa enää saa tehdä opinnäytetyötä yksin vaan se toteutetaan 2-3 hengen ryhmissä ja aihettakaan ei enää saa itse valita vaan valitaan ennalmäärätyistä aiheista. Ja minun kohdallani tämä tarkoittaa sitä, että pääsen vääntämään opparia mahdollisesti ei niin kiinnostavasta aiheesta täysin vieraiden ihmisten kanssa. Jee.. Niin joo, lähiopetusta myös karsitaan koko ajan joten saa nähdä minkä verran luentoja on enää vuonna 2018 jäljellä, vai tehdäänkö jo suurin osa verkkototeutuksena vaikka päiväopiskelijaksi hainkin. Ja sitten vielä olen myös kateellinen siitä, että syksyllä koululla tehtävät orientoivat harjoittelut suoritetaan upouusissa simulaatiotiloissa yhdessä lääketieteen opiskelijoiden kanssa. 

Mutta mullepa tulee vauva, lälläslää ja se tuoksuu miljoona kertaa paremmalle kuin desinfiointiaine. Ihan varmasti. Kunhan vaan pääsen sinne asti, eli haistamaan. Kun tää kevät tuntuu jo nyt ikuisuudelta.


Tän mä väkersin lauantaina. Poju serkkuineen innostuivat leikkelemään lehdistä kuvia ja liimaamaan paperille ja mä halusin kanssa. Nimesin lopputuloksen tämän vuoden "hyvän mielen jutuiksi" :)


perjantai 25. maaliskuuta 2016

TOTORO



Yksi parhaimpia muistoja lapsuudesta. 

Taisi olla -80 luvun loppua kun istuin mummolassa tuijottamassa telkkarista isoa harmaata karvaista Totoroa ja rakastuin. Pitkään leffa jäi unohduksiin, mutta sitten teininä törmäsin divarissa animehyllyyn jossa elokuvaa myytiin melko suolaiseen hintaan. Pakko se oli kuitenkin itselle ostaa ja edelleen löytyy kokoelmasta. Odotan innolla sitä päivää kun voin katsoa yhdessä omien lasten kanssa. Olen niin herkkis, että pelkkä tunnari saa veden silmiin. Siinä tyypissä oli jotain niin turvallista.

Tää oli nyt melkoinen aasinsilta meidän autohommiin. Tilanne on nimittäin muuttunut aika radikaalisti vuoden takaiseen. Silloin meillä oli pienessä pihassa kolme bemmiä. Yksi museorekisteröity symppis, yksi porrasperäinen piiska nimeltään Villisika ja kolmas ykkösautoksi nimetty farkku. Tilanpuutteen vuoksi museobemmi sai lähteä jo viime vappuna uuteen kotiin. Nyt alkuvuodesta sitten kaupaksi meni Villisika suloiselle nuorelle parille ja sininen farkkumme pitkällisen pohdinnan jälkeen vaihdossa autoliikkeeseen. Oltiin tietty jo pari vuotta pyöritelty vaihtoa, mutta nyt tulevaa kesää ja talvea ajatellen halusin auton jossa olisi mukava istua kahden tenavan välissä takapenkillä ja puoliso jotain kulutukseltaan ja muilta maksuiltaan edullisempaa. Luotettavuus oli myös yksi aika iso tekijä vikatilastoista puhumattakaan.

Luulin, että oltaisiin vaihdettu toiseen bemariin, tässä kun koko yhdessäolon ajan ollaan sellaisia ajeltu. Toivoin kuitenkin omaksi käyttöautokseni Toyotaa koska itselläni oli hyvät muistikuvat omasta ensiautosta. Puoliso sitten tunnollisesti etsi mieleistäni autoa kunnes yksi päivä pudotti pommin. Ykkösbemmi vaihtuisi Toyotan Prius+ :n. Ajatus kuulosti käsittämättömältä, mutta sitten me käytiin vertailemassa ja koeajoilla ja kyllä vaan kelpas mullekin. Sopiva yksilökin löytyi ja niin meille sitten muutti tuollainen avaruusauto. Jonka nimeksi tuli Totoro.



Ihastuimme myös vaaleaan sisustaan, autossa on mukavan valoisaa verrattuna edelliseen jossa oli tummansininen nahkasisusta ja muuten musta verhoilu. Toki lapsiperheellisenä näin kurakeleillä otsalohkoa kyllä kiristää kun kaikki kura ja roiskeet loistaa tässä autossa. Piti siis tehdä varikkokäynti Tampereen Biltemaan ja ostaa etupenkkeihen potkusuoja ja turvaistuin suojat ym. Nyt jo vähän helpottaa ja kohta ehkä enemmän kun saadaan kangasverhoilu käsiteltyä jollain suojasuihkeella. Minä nimittäin tykkään nutustaa suklaata autossa..

Auton muita hyviä puolia on 7 istumapaikkaa eli mahtuu kuljettamaan isompaakin porukkaa treeneihin ym (tavoitteena siis pitää tätä autoa useamman vuoden omassa käytössä) ja ekologisuus. Vaikka sähköautosta tämä taitaa vielä olla kaukana, niin päästöt ovat kuitenkin varmasti paljon pienemmät kuin meidän edellisissä autoissa. Iso plussa siitä!



Pojun turvaistuimeksi valittiin aikoinaan Cybex pallas 2fix ja istuin on melkoisen leveä. Takapenkille kun lisää vielä turvakaukalon isofix telineineen, niin keskipenkkiläisellä on melkoisen tiukat paikat. Toyotan malleissa kuitenkin hyvänä puolena se, että takapenkki ei ole yksi yhtenäinen penkki vaan kolme erillistä istuinta joista kaikkia saa siirrettyä eteen/taakse ja selkänojaa kallistettua. Olen siis toistaiseksi oikein tyytyväinen autovalintaan :)


Yhdellä autolla emme valitettavasti näillä leveysasteilla pärjää. Yritin vuosi sitten kulkea bussille matkat koululle ja takaisin, mutta pojan hoitopäivät olisivat venyneet 10 tunnin pituisiksi ja siihen mun sydän ei antanu periksi. Joten jotta kauhun tasapaino säilyisi ja koska nyt meillä on kahden sijasta vain yksi auto, aikoo puoliso hankkia itselleen edullisen vanhemman bemmin.  Suotakoon se hänelle :D


torstai 24. maaliskuuta 2016

Pääsiäisen viettoon

Torstaina koulun, päiväkodin ja töiden jälkeen yhdessä kasassa <3

Tässä on kyllä vuorokauden aikana koettu taas melkoinen tunneskaala uupumuksesta helpotukseen huh!

Eilen oli lastentautien tentti ja koska en ollut saanut edes kolmasosaa koealueesta kahlattua, olin varma etten pääse tentistä läpi. Tenttiin ei kannata ikinä kuitenkaan olla menemättä ja sekin tuli tänään taas todistettua. 30 kysymystä joista 22 piti saada oikein. Ope oli niin kiltti, että tarkisti tentit melko pian aamupäivällä ja selvisi, että pääsin läpi. En meinannu kyllä uskoa todeksi. Kävin pariinkin otteeseen tarkistamassa suoritusmerkinnät winhasta. En oikeastaan usko edelleenkään, mutta nyt alkaa olla jo melko helpottunut olo. Seuraavaan tenttiin on melkein kaksi viikkoa eli tämän minipääsiäisloman saan pyhittää hyvällä omallatunnolla levolle.

Tänään taas vietetään pitkäperjantaita ja samalla puolison synttäreitä. Viime vuodesta poiketen muistin hänen syntymäpäivänsä ja ehdin hankkia lahjankin. Aamulla sitten kuudelta (heh) ponkaistiin pojan kanssa ylös ja kiikutettiin lahja (Rakentajamuumi -pussilakanasetti ja erikoissuklaalevy) onnea laulun saattelemana isille. Nyt on synttärisämpylät uunissa kohoamassa ja aamupalan jälkeen pakataan uimakassit ja lähdetään oman kylän superkivalle uimahallille polskimaan. Mulla on toissapäiväisistä fiiliksistä huolimatta nyt tosi levollinen olo ja nyt edes ohikiitävän hetken tunne, että selviän tästä keväästä :D

Mulla on paljon kerrottavaa teille, epäonnistumisiakin ja isoja takapakkeja, mutta puran tätä kerää pikkuhiljaa tän kevään aikana ja kesällä saadaankin toisen lapsen myötä laittaa ihan uudet jutut paperille. Hurjaa!


keskiviikko 23. maaliskuuta 2016

Missä mennään

Jossain koulun ja kodin välimaastossa. Alan oleen niin puhki etten aina itekään tiedä missä menen tai missä pitäisi mennä. Ai miten tällaiseen päädyttiin?

Ihan onnellisia asioitahan tässä taustalla kulkee. Odotetaan meidän toista lasta jonka odotetaan syntyvän heinäkuussa. Alkuraskaus meni ihan jees 14.11 asti jolloin pahoinvointi alkoi. Toivoin hartaasti, että menisi ohi kuten edellisessä raskaudessa, alle kuukaudessa ja pahin vaihe kestäisi korkeintaan pari päivää. Vähänpähän tiesin jälleen kerran. Menin päiväkausia jatkuneesta oksentelusta niin huonoon kuntoon, että psyyke meinasi pettää ja lähdin terveyskeskuksen päivystyksen kautta naistentautien osastolle nollaamaan oloja. Kyllähän se helpotti, että sai nukkua pari vuorokautta ympäriinsä eikä tarvinut huolehtia kuin itsestään. Kotona kun piti sinnitellä pojan kanssa. Olisin vienyt häntä hoitoon, mutta totesin etten selviä edes alle kilometrin kävelymatkasta ja autonrattiin mulla ei siinä tilanteessa ollu mitään asiaa. Pahoinvoin hellitti raskausviikon 16 jälkeen, eli 10 viikon oksentelun jälkeen. Tk ja osastoreissuilta jäi aika luuseri olo, olisi kuulemma pitänyt nousta tilanteen herraksi ja sain kuunnella hoitajilta hienoja tarinoita siitä miten hekin oksentelivat useita viikkoja mutta eivät ikinä hakeutuneet sairaalaan hoitoon. Mä olenkin mä ja kestän vähemmän kuin toiset, mutta paskalta se silti tuntui että omaa jaksamista ja avun tarvetta vähäteltiin taas.

No mutta sitten alkoi raskauden toinen kolmannes ja hommat alkoi skulaa. Vointi ihan hyvä, ruoka maistuu ja vauva liikkuu ja tuntuu olevan muutenkin terve. Pääsin aloittamaan opinnotkin täysipainoisesti. Mutta voi morjens miten väsynyt mä alan olla. Täysien koulupäivien jälkeen ja kotiaskareiden päälle mä makaan koomassa sohvalla tai sängyssä samalla kun ääni pään sisällä yrittää potkia ylös tekemään koulutehtäviä tai lukemaan tenttiin (mitä tällakin hetkellä pitäisi tehdä). Ihan käsittämätöntä räpiköimistä päivästä toiseen ja vain odotan sitä, ettei tarvitsisi miettiä mitään muuta kuin perus arjesta selviytymisjuttuja. Ja sitten tietenkin syön stressiin tms muuhun aiheeseen liittyen suklaata tai muuta herkkua päivittäin koska mulla ei aivokapasiteetti riitä miettimään seurauksia. Ajatus tyssää aina siihen "sun ei pitäisi" vaiheeseen koska ajatuksen jatkaminen aiheuttaisi lisää morkkista. 

Tänään on vähän synkkää, mut kyllä tää tästä taas helpottaa! Huomisesta kun selviää niin pääsee neljän päivän pääsiäisvapaille, ihanaa!