Tipahdin!

Ensimmäinen maastoratsastustunti takana, eilen oikeastaan. Klo 11 aamupäivällä starttasi neljän ratsukon kulkue kohti pöpelikköä ja sieltä sitten hiekkatielle ja mönkkäripoluille. Yllättävän paljon otti kunnon päälle, varsinkin selkään kun ensin piti tehdä töitä, että sai hevosen kulkemaan tarpeeksi likellä edellä menevää ja sitten kun vauhti saatiin ylle niin pidättelemään hevosta ettei se olisi lähtenyt kiitämään kaikista ohi. Laukkapätkillä hevosten vauhti yllätti totisesti ja koko ajan oli melkoisia vaikeuksia pysyä kyydissä. Ensimmäinen, pisin pätkä menikin länkkärityyliin hevosen harjaksista kiinni pitäen koska jalat tippuivat jalustimilta. Tasapaino myös heitteli miten sattuu joten sain tosissani tehdä töitä. Viimeisellä laukkapätkällä se sitten kävi, edellä menevä vähän väisti meidän tieltä ja samaan aikaan löysäsin vahingossa ohjaksia ja hevonen lähti ohituskaistaa. Siinä samalla tasapaino petti, jalat tipahtivat uudestaan ja lopulta pidin hevosta kaulalta kiini ja roikuin kyydissä kunnes vauhti hiljeni tarpeeksi ja tuin, sentään jaloilleni, maahan. Huh mitä kyytiä. Ilmeisesti oli kiljahdellut kun ope kiitti äänimerkistä, se tuli kyllä spontaanisti kun en enää oikein tilanteesta mitään muista. Sitten heti vaan uudestaan kyytiin ja toinenn lyhyempi laukkapätkä. Huomasin "pahimman" jälkeen rentoutuneen niin hyvin, että viimeisellä vedolla pysyin ihan kiitettävästi kyydissä eikä jäänyt pahaa makua suuhun. Onni onnettomuudessa siis :]

Tiistaina tehtiin iltapäivällä reissu Lempäälän Ideaparkiin. Tarkoituksena oli lähteä ostamaan minulle uudet juoksulenkkarit sekä urheiluliivit. Molemmat löytyivät, tosin budget sportista jossa ei sitten saa palvelua. Hinnat varmaan selittyvät sillä.. Anyways, uudet varusteet pääsivät testiin samana iltana. Otin Hertan hihnan päähän ja lähdettiin pururadalle jolkottamaan. Sykemittarin mukaan 30min reippaasti. Ihan mukava reissu! Uudet popot ohjaavat selkeästi juoksemaan enemmän päkiöillä joten ihan uusia tuntemuksia oli mukana. Päkiäjuoksu on kuitenkin sellainen mitä haluaisin kokeilla enemmänkin, joten ei yhtään huono puoli kengissä. Juoksuliiveinä hyväksi havaitut Shock absorberit. Ensimmäiset sellaiset taisin omistaa jo 8 vuotta sitten enkä ole halunnut muita merkkejä enää kokeilla.

Muuten tämä viikko on mennyt tehden suursiivousta kotona. Siivosin jopa viimeisen, autotalliksi kutsutun huoneen ihan tip top. Pitäähän lapsosen synttäreillä puitteet olla kunnossa. Pihalla ollaan myös myllätty, viety peräkärryllä ylimääräistä maa-ainesta, oksia, lehtiä, kestopuuta yms kaatopaikalle. Paljun puoleinen terassi on edelleen vaiheessa, mutta lauantaina kun suku kokoontuu juhlimaan lapsosen synttäreitä niin asia etenee hieman. Tarkoituksena nimittäin miesvoimin siirtää palju tulevalle paikalleen jotta terassi saadaan viimeisteltyä loppuun. Paljua ympäröivien näkösuojien uusilleen asetteleminen ajateltiin jättää tulevaan kevääseen niin istutukset kärsisivät vähiten. Olen innoissani tästä takapihan terdestä! Hankitaan vielä pari mukavaa tuolia ja pieni pöytä, niin voin hyvin kuvitella nauttivani aamukahvia siellä :]


Lapsonen oppi jo jokunen aika sitten availemaan kaappeja ja laatikostoja. Nyt asiasta on muotoutumassa pienoinen ongelma kun säilytystilan puutteessa alakaapeissakin joudutaan säilyttämään lapselle vaarallisia tavaroita/aineita. Ja kauhea huuto tietenkin kun lapsosen käy ottamassa pois kaappia penkomasta. Hätäratkaisuna sitten nappasin Ikeasta ostetun kenkälusikan ja työnsin laatikostojen vetimien läpi. Oikeasti niin näppärä ratkaisu, että yllätin itsenikin. Tosin ei kovin käytännöllinen, varsinkaan silloin kun tarvitsee jotain ylimmästä vetolaatikosta. Eli siitä mitä eniten käytetään.. :D




Huomenna sitten kauppalistan kanssa ostoksille ja ensimmäiset leipomukset aluilleen. Pitäkää mulle nyt peukkuja pystyssä, että kakku onnistuisi!!!

P.S. Siiliperhe muutti muille maille jokunen aika sitten. Möö ja Jee!

Ihmettä ja kummaa

Kasvissosesoppoo, ah niin terveellistä, ravitsevaa, maukasta jne jne. Nuo kaksi ekaa pointtia ehkä tällä kertaa meni oikein, mutta ihmettelen edelleen miten minä sain pilattua sopan. En ymmärrä. Aineksina purjoa, perunaa, porkkanaa, pieni kevätsipuli, paprikaa ja tomaattia. Virhe sattui ilmeisesti siinä kohdassa kun sain loistavan idean lisätä keitettyjen kasvisten sekaan ennen blendausta yhden avocadon. Keitto maistuu siis omaan suuhuni parmankinkulta.. Mietin pitkään, että mikä se outo ja kummallinen maku on kunnes tajusin. Miten puhtaasti kasvispohjainen ruoka voi maistua lihalle!?? No vegaanisoppa sai kaveriksi ruokakerman vähän leikkaamaan hassua makua ja mausteita myös. Kyllä sitä syö, mutta vähän nikotellen menee alas. Ajattelin kattilan pohjalla lojuvasta lopusta leipaista rieskaa, keitto ei taida sellaisenaan tälle porukalle enää maistua..

Lapsonen kasvaa ja kehittyy ja on päivä päivältä rakkaampi ja ihanampi. Niin siirappista, tiedetään, mutta niin totta :] Nyt kiipeillään eri korkuisille tasoille, tv-taso ja saunan penkki ovat pop ja tietenkin niitä ihan nou nou paikkoja kiipeillä. Eilen sitten lapsonen keksi uuden paikan, lelulaatikkonsa. Oli sinne kammennut sillä välin kun laitoin ruokaa keittiössä. Suuresti huvitti kyytiläinen ja piti ihan keskeyttää omat puuhat. Laatikon kyljessä on naru ja vedin lapsonen kyydissä laatikkoa käytävää pitkin. Liian jännää, hymyä ei irronnut joten kelasin laatikon täytteineen takaisin paikoilleen :D Lapsonen on muuten oppinut myös kävelemään. 10 metrin pätkä on nykyinen ennätys. Konttaus on edelleen se pääasiallinen ja nopein tapa liikkua, mutta kävelyharjoituksia tehdään jatkuvalla syötöllä ja tasapaino paranee. Ihanaa seurata sivusta :]

Miten mä olenkin taas vedossa huh huh! Puoliso matkalla kotiin ja laitoin itseni valmiiksi lenkkiä varten. Pikaisesti vaihdettiin kuulumiset ja ilmoitin lähteväni saman tien pihalle. Edellisestä lenkistä on taas aikaa joten päätin suosiolla kuunnella sykemittarini ohjeita. 27 minuuttia reippaasti, syke 150-165. Ihan hyvä fiilis oli koko matkan ajan, piti kyllä aika paljon nopeudessa himmailla että sain sykkeen pysymään rajoissa ja ylämäissähän se sitten äkkiä kipusikin yli "sallitun" vaikka hitaasti menin. Hyvä mieli ja hyvä olo kuitenkin tuli! Ystävän kanssa suunniteltiinkin jo viikko-ohjelmaa minulle. Seuraavankaltaista ajattelin; sunnuntaisin lenkki yksin tai Hertan kanssa, tiistaisin lapsonen yöunille rattaisiin ja lenkille (siirrän tietty lapsen sänkyyn kun palataan lenkiltä), torstaisin ratsastus ja loput päivät lepoa varten. Aika hyvän kuuloinen suunnitelma, eikö?

Nyt tosin olen taas niin innoissani, että suunnitelmassa pysyminen tuottaa hankaluuksia. Tekisi mieli jo tänään lähteä uudestaan jolkottamaan, mutta jos nyt yrittäisin malttaa mieleni..

P.S. Kompostori paikoillaan ja eka satsi sisällä. Kyllä nyt kelpaa :]

Hyvän mielen lähteillä

Iltapala terassilla
Lasissa Cono Sur Bicicletaa

Aamupalaksi syrnikkejä eli
Venäläisiä rahkalettuja

Kuluneeseen viikkoon ja viikonloppuihin on mahtunut taas Paljon, mutta tällä kertaa vain hyviä hetkiä ja kokemuksia. Viime sunnuntaina juhlittiin pienen ihanan tytön 1-vuotis synttäreitä. Tarjoilut olivat, kuten aina heidän luonaan, mielettömän hyviä ja kerrankin sain syödä oikeasti hyvää ja maukasta mansikkatäytekakkua!! Lapsonen täyttää myös vuoden viikon päästä viikonloppuna ja pitäisi itsekin taikoa joku hyvä kakkuska juhliin. Vähän jo etukäteen kuumottaa, että miten tulee onnistumaan kun en kovin hyvä leipuri ole. Yleensä leipomukseni onnistuvat vahingossa kun kokeilen jotain uutta, mutta sitten kun pitäisi tehdä jotain tiettyä niin pieleen menee. Yritän kai liikaa..

Viikolla suunnattiin Pohjanmaalle ja uusina kokemuksina Flow park ja Power park. Suosittelen molempia lämpimästi! Flow parkissa en varsinaisesti flowta löytänyt itsestäni, helle ja nestehukka väsytti niin että pojat saivat käydä pelastamassa minut viimeiseltä radalta pois kun jäin jumiin. Seuraavalla kerralla ylitän itseni ja en luovuta niin herkästi! Häpeää ei tarvi kuitenkaan tuntea, rata oli ensikertalaisella haasteellinen ja pääsin yli puolivälin. Power park oli elämys myös! Keskellä "ei mitään" toimiva ja monipuolinen keskus ja toimintaa koko perheelle. Pojat kävivät Mika Salo circuitissa ajamassa karting-radalla ja yhdessä koluttiin huvipuistoa laitteineen. Hauska päivä hyvine ruokineen vaikka illalla oltiinkin niin poikki, että automatka kului melko hiljaisissa merkeissä :D

Hedelmillä herkuttelua

Kvinoasalaatti

Lisäksi ollaan oltu mökillä ja nautittu läheisten seurasta. Aika ihanaa aikaa vaikka meinaankin hermota sitä, että pitää olla koko ajan pakkailemassa tavaroita ja siirtymässä eri paikkoihin. Yritän kuitenkin huokaista välillä ja ajatella, että ei se mitään. Pieni vaiva isosta ilosta. Viikonloppuna ystävä tuli yökylään ja keskusteltiin pitkään elämästä, parisuhteista ja muista asioista. Ja heti koen olevani taas virkeämpi ja elämäniloisempi. Omat ongelmat saavat perspektiiviä ja helpottaa ajatus siitä, että asiat vain tahtovat paisua mielessäni suuriksi eivätkä välttämättä oikeasti ole niin isoja juttuja sittenkään. 

Ystävän kestitsemisen vuoksi huomasin panostavani taas kauppareissulla piirun verran enemmän. Paljon salaatteja, hedelmiä ja muita kasviksia. Aamupalaksi tosin tarjosin makeita syrnikkejä, mutta pitäähän sitä nyt vähän kuitenkin.. Ystävien näkeminen ravitsee siis mieltä, mutta siinä sivussa kehoakin. Pidin itsestäni vähän parempaa huolta, murehdin vähemmän, puhuin enemmän ja itkinkin kun toinen kuunteli. Tänään vaikka masussa on makeat syrnikit, niin turvotus ja yleinen fyysinen paha olo on vähän helpottanut ja oli jopa helpompi pukea päälle kesämekko. En näytäkään yhtä "lihavalta" peilistä katsottuna kuin pari päivää sitten.

Välipala hedelmistä

Ja vihdoin ja viimein meillä on kompostori!! Mikä helpotus oikeasti! Nyt meillä kerätään lasi, metalli, biojäte, pahvi, paperi, patterit, ongelmajäte ja lääkkeet omiin nyssäköihin ja viedään kierrätyspisteille aina kuin ehtii ja muistaa. Kompostori on kyllä edelleen peräkärryssä odottamassa paikalleen asettamista, mutta rupesin jo keräämään biojätteitä talteen. Astiana nyt alkuun ainakin toimikoon muovinen leivontakippo ja kantena leikkuulauta.

Minua on suuresti huvittanut puolisoni tarve säästää hassuissa tilanteissa. Useampi kuukausi sitten kun halusin täyttöpussin vessan käsipesusaippualle niin puoliso halusi välttämättä ostaa superhalpaa saippuaa yhteensä varmaan 6 litraa. Pyörittelin silmiäni ja mietin, että miten monta vuotta menee että ne kuluu loppuun. Sitten äitini toi joku aika sitten meille tuollaisen Dettol saippua annostelijan ja pari vaihtopulloa. Puoliso vähän aikaa tutki laitetta ja hänellä välähti. Otti koneen, siirtyi autotalliin ja vähän ajan päästä tuli esittelemään aikaansaannostaan. Hän oli porakoneella tehnyt reiän "kertakäyttöiseen" koneen mukana tulleeseen pulloon ja täytti nyt ostamaansa halpaa saippuaa koneeseen. Älytöntä ajattelin ja nauroin, mutta pilkka osui omaan nilkkaan. Kone toimii edelleen moitteettomasti ja halpis saippua tuntuu käsien pesussa paremmalta kuin koneen oma saippua. Pieni vaiva ja järjen käyttö siis näköjään kannattaa aina välillä :]

Väliaikainen biojäteastia

Säästäväisyys kunniaan

Kävinpä muuten ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen uimassa järvessä!! Olen siis ylittänyt itseni ja odotukseni kuluneella viikolla useamminkin. Tästä on taas hyvä jatkaa. Vielä hetken otan omaa aikaa lapsosen nukkuessa ja teen jotain mieluista, vaikkapa virkkaan. Illalla puoliso kotiutuu poikien mökkiviikonlopulta ja yritämme yhdessä karistaa mielipahan lähteitä ja saavuttaa hyvän mielen tunteita niin arjessa kuin parisuhteessakin. Kun arvostan itseäni, niin osaan arvostaa sitä toistakin ja kun pidän huolta itsestäni niin pidän huolta siitä toisestakin. Rakkaus itseään ja lähimmäistään kohtaan sekä arvostus elämäänsä ja siihen kuuluvia asioita kohtaan on eheyttävää ja voimaannuttavaa. Asiat saa olla välillä huonosti ja pienistäkin asioista saa välillä valittaa kun muistaa, että kiitollinen voi olla myös ihan niistä pienistä asioista ja arkisetkin jutut voivat tehdä onnelliseksi. 

Hyvää tulevaa viikkoa siis sinullekin :]

Pahaa ja Hyvää, kaikkea sekaisin

Rankka viikko täynnä iloa ja itkua. Itku kumpuaa minusta ja sisälleni jo lapsena muuttaneista demoneista. Asioiden hyväksyminen ja läpikäynti on läpi elämän kestävä prosessi ja terapian tullessa viimeisille metreille lähtee turbovaihde päälle ja tunteet ikäänkuin ryöpsähtävät niskaan. Arjessa vaikeudet näkyvät herkkyytenä, tiuskimisena, ärtymisenä, itkuisuutena, ahdistuksena. Tunteita on monia ja kaikkia ei edes aina tunnista. Onni on että tunteet eivät enää saa yliotetta, niinkuin joskus pari vuotta sitten. Ei tarvitse ottaa sairaslomaa (vaikka kukapa nyt hoitovapaalla lomaa saisikaan..) pärjätäkseen arjessa tai edes kaupassa käynnistä. Ne tunteet tulee ja tuntuu välillä helvetin pahalta ja sitten ne menee taas ohi tullakseen taas joskus takaisin.

Joku väittää, että ne tunteet menettävät merkityksensä ajan kanssa kun niitä on toistanut ja käsitellyt tarpeeksi monta kertaa. No joo, onhan ne vähemmällä roolilla nykyään, mutta ei se helpommaksi ole muuttunut. Edelleen viiltää välillä niin lujaa että haluaisi lakata olemasta. Ei siksi, että nykyisyydessä olisi jotain huonosti vaan siksi, että menneisyys kulkee mukana hautaan asti. Yksinäisyys on ehkä musertavin tunteista. On ystäviä, mutta olen kuitenkin yksin heidänkin seurassaan. Joskus yrittänyt kertoa pahasta olostani tai puhua menneistä, mutta ei se helpota. Monet ympärilläni eivät osaa tai eivät halua käsitellä aiheitani. Eihän kenenkään sellaisia pitäisi joutua käsittelemään, mutta välillä tuntee olonsa niin vääränlaiseksi. Varsinkin silloin kun se toinen ei ymmärrä, että läsnäolo ja kuunteleminen riittää. Ei siihen tarvitse sanoa mitään, kunhan olisi läsnä. Usein edelleen kaipaan sisaruksia. Yksin kovia kokeneena toivoisi välillä, että olisi ollut sisko tai veli joka tietää mistä minä puhun tai itken. Niin kurjalta kuin se kuulostaakin, niin jonkun joka olisi jakanut sen vaikeuden vaikka mitään sellaista ei kenellekään toivoisi.

Lounassalaatti

Sekin on elämän pituinen mysteeri, että miksi minun piti se kaikki kestää ja selvitä siitä. Lapsonen on ehkä helpoin ja paras asia hyväksyä olemassaolooni ja kun uskoo siihen ettei mikään olisi saanut mennä menneisyydessä toisin siinä pelossa ettei hän olisi ehkä olemassa, niin koettelukset palkittiin loppujen lopuksi. Aina ei mieli pääse näin pitkälle ja voittajana noidankehästä, mutta edes välillä ja silloin helpottaa. Mestarillisena näyttelijänä piilotan kaiken, paitsi puolisoltani. Hän näkee jos minulla ei ole kaikki hyvin, tai jos ei näe niin teen sen kyllä hänelle selväksi. En ole helppo puoliso hänelle, mutta en valinnut tätä roolia ja hänkin sen yleensä ymmärtää. 

Pannunalunen edestä ja takaa

Olen virkannut kuin mielipuoli, kaikenlaista viritteillä ja oikein mitään en ole saanut noiden pannunalusten lisäksi valmiiksi. Piheys pirulainen iski kirpputori koluamisten jälkeen niin, että normaalihintaisia lankakeriä on ollut harmillista ostaa. Jos nyt vaikka kerä viikossa, että saisi edes sen torkkupeiton valmiiksi. Syksykin on jo tulossa pimenevine iltoineen ja kylmine vesisateineen. Tarvitsen turvapeittoni valmiiksi.

Mustaherukoita maistelemassa

Oman pihan mustaviinimarjat olivat jo osittain kypsyneet ja käytiin keräämässä pieni ämpärillinen talteen. Lapsonen pääsi viipottamaan pihalle ja syömään marjoja. Näyttivät maistuvan ja suu vallan napsasi. Oma kippo kun tyhjeni niin tuli hakemaan lisää minun kipolta. Takapihan terassikin on jo paikoillaan ja kansilaudat ruuvattu paikoilleen. Seuraavaksi pitäisi ihmetellä, että miten ihmeessä saadaan siirrettyä palju uuteen kohtaan. Asioita kun mietitään aina sitä mukaa kun niitä eteen tulee eikä suunnitella kun just verran kun huvittaa. Saas nähdä miten käy ja päästäänkö paljuttelemaan ollenkaan tämän vuoden puolella.. :]

Inspired by Marimekko

Tänään vanha Ikeasta ostettu korkkipannunalunen sai uuden ilmeen. Ostettiin joku aika sitten tuollainen Marimekon kankainen pannunalunen. Se on niin sievä etten ole raaskinut käyttää oikeaan tarkoitukseensa joten olen pitänyt sitä enemmän sisustuselementtinä. Aikani muotoa ja väriä tuijotettua kipaisin lankalaatikolle tarkistamaan saldoa. Aika hyvin kävi! Työhön käytetty yhteensä kymmentä eri väriä ja alusen toisella puolella sama raidoitus. Vielä olisi viisi tuollaista korkkialusta päällitettävänä. Seuraavaksi yritän vähän jotain muuta kuin pelkkää raitaa. Ei takeita onnistumisesta..

Ote keittiöarjesta..

Laitan kananmunat kattilaan ja kaadan kylmää vettä päälle. Siirrän lämpenevälle liedelle ja siirryn muihin puuhiin. Määrittelemättömän ajan päästä käydään seuraavanlainen dialogi.
minä: Onkohan kananmunat jo valmiit?
puoliso: Miten pitkään ne on kiehunu?
minä: En minä tiedä..
puoliso: ...

Olen ehtinyt toistaa tätä samaa kuviota jo neljä vuotta ja ylläoleva keskustelu on kutakuinkin pysynyt samana vuosien varrella. Välillä puoliso ihmettelee ääneen, että mitä minä sitä häneltä kysyn. Nykyään hän tyytyy pyörittelemään silmiään. Jotkut asiat ei vaan ikinä muutu.. :]

Iloinen perhetapahtuma

Kaupunkilaistyttönä, vaikka pienen osan lapsuudestani olenkin asunut maalla, niin eilinen näky sulatti sydämen. Rodorendonin alla nuuskutti menemään pienen pieni piikkipallo, siilivauva. Puoliso oli juuri ajanut nurmikon ja kävi reunuksia läpi trimmerillä kun huidoin ovelta tulemaan lähemmäs. Kerroin siiliperheestä ja sovittiin ettei puoliso menisi oletetun pesän lähelle mekkaloimaan. Vähän ajan päästä sitten koko perhe istuttiin olohuoneen lattialla puhelimien kamerat kourissa ja istuttiin odottamaan. Hertalle heiteltiin varmuuden vuoksi palloa ettei se huomaisi liikettä ulkona ja alkaisi haukkua.




Ei mennyt pitkään kun bongattiin kaksi pientä piikkipalloa tutkimassa rodopuskan ympäristöä. Hauskan näköisiä pieniä nuuskupuuhkia, tekisi mieli halata ja silittää. Tähän perään lisäksi moooonta sydäntä ihg <3 <3

No, nyt kun alkuhuuma on mennyt ohi niin pohdin, että miten tieto siiliperheestä vaikuttaa omaan kulkemiseen tontilla. Varsinkin koiran kanssa. Hertta on kyllä vaistonnut sen, että puskissa pöhisee ja sukeltaakin aina tilaisuuden tulle nuuskimaan. Ei olla tietenkään päästetty, mutta vähän mietityttää että miten tätä tonttia voi aidata häiritsemättä näiden luonnonelävien elämää. Onko siileillä miten iso tarve reviirille? Voiko koiraa enää pitää vapaana tontilla? Apua, kun pohtii ja pohtii niin asia vaan paisuu. Voiko tuosta rodopuskan edestä enää kulkea?? Noh, terve järki kai sallittu mutta mietinpä kuitenkin. Joillekin siilit ovat arkipäivää, kiusaksikin. Minulle ne symboloivat lapsuuden hyviä muistoja ja miellyttävää tapaa seurata luontoa.

  

Viikonloput ovat kyllä menoa täynnä, joko meillä on sukulaisia/ystäviä kyläilemässä, yökylässä tai sitten itse olemme menossa. En edes tiedä kalenteria eteenpäin milloin olisi viikko tai viikonloppu ilman suunnitelmia. En valita, ihan mahtavaa nähdä ystäviä ja tärkeitä ihmisiä "pitkän" yksinäisen ajanjakson jälkeen. Ja mikä parasta, tärkeille ihmisille on mukava leipoa jotain hyvää. Oman maan raparpereista Mumman raparperipiirakkaa. Tosi läskinen torttu; kermaa, sokeria ja voita. Tällä ohjeella ei voi epäonnistua! Ohjeen löydät täältä.

Lauantai aamuna hemmottelin pieniä serkkujani tällä aamupala-annoksella, tuoretta vesimelonia ja ananasta. Minivesimelonit on muuten ihan pop! Ennen en juurikaan ostanut vesimelonia kokonsa vuoksi. Valmiiksi lohkotut siivut taas epäilyttivät kun ei voinut olla ihan varma miten pitkään ne oli seissyt hevi-osastolla. Siksi nämä pienet suuret mollukat ovat tosi näppäriä. Riittää pariksi päiväksi niin, että hedelmäliha pysyy kuitenkin hyvässä kunnossa vaikka jääkaapissa hetken seisottaisikin. Ja helteellähän tämä on erinomainen herkku, varsinkin lapsille! Vesimelonin nestepitoisuus nimittäin on 99% ja silti se maistuu hyvälle :]

Tragedia ja elämää sen jälkeen

Tiistai iltana vielä toinenkin linnunpoikanen oli tippunut pesästään suurin piirtein samaan kohtaan kuin ensimmäinenkin. Tämä pieni kaveri oli vielä heikommassa kunnossa. Selällään makasi ja jalat vain polkivat vaivoin ilmaa. Siirsin suojaan sen ensimmäisen pikkuisen viereen ja toivoin parasta. Huomasin, että emo päivysti ja huomasi poikasten uuden sijainnin joten nukkumaanmennessä toivoa oli.

Aamulla sitten ensimmäiseksi kävin kurkistamassa mitä poikasille kuuluu ja surullinen näky oli vastassa. Ei piipitystä, ei kurottelevia kauloja, ei siipien räpyttelyä ja holtitonta poukkoilemista. Vain hiirenhiljaista. Vielä kurjemmaksi tilanteen teki sen, että sisälle mentyäni kävin vielä monta kertaa ikkunasta katsomassa ja näin kun emo tuli ruokaa suussa poikasten luo ja yritti töniä pieniä hereille. Kyllä me ihmiset ollaan julmia, mutta niin on luontokin. Kun puoliso sitten illalla tuli kotiin, niin pyysin häntä hautaamaan poikaset perennojen alle. Emo edelleen päivystää katon rajassa pesän luona joten toivon, että hoidettavia jäi vielä turvaan sinne ylös.

Paljulle patio

Puoliso aloitti talon taakse uuden terassiprojektin ja pihalla on taas saanut touhuta enemmän kuin huvittaisi. Terassi/patio mikälie rakentuu vanhan etupihalta puretun pation laudoista. Hyötykäyttöä siis ja budjetti ajettu minimiin. Parissa päivässä on päästy siihen pisteeseen, että kansilautoja on jo pari kappaletta kiinni. Hauskoja projekteja, vaikka edelleen vähän karsastan tuota luonnon helmassa olemista. Huomaan myös, että nyt linnunpoikaset nähtyäni katson koko ajan mihin astun ja huolissani tähystän lisää pelastettavia. Onneksi sentään eilen sain pelastettua jonkun. Jonkin sortin koppakuoriaisen nääs kun tämä oli kellahtanut pihakivetyksellä masu taivasta kohden ja pyöri kuin hyrrä jalkojen viuhtoessa. Sain kaverin käännettyä ja tämä sai jatkaa matkaansa. Siili taas on vallan villiintynyt, kellonajat huitelee mitä sattuu sen tepastellessa oven edestä. Hertta saa hepuleja nähdessään sen ikkunan takana ja itse tietää aina siitä metelistä mennä katsomaan kulkijaa.

Sininen on oikeasti lila

Torkkupeitto-projekti on jäissä valkoisen langan loputtua. Virkkaamista en kuitenkaan halunnut lopettaa, joten opettelin tekemään suht isoja kukkasia joista sitten yhdistämällä olisi tarkoitus saada verhokappa työhuoneeseen. Nyt käyttämäni väriyhdistelmä alkaa uhkaavasti huveta joten senkin puolesta jämälankoja olisi hyvä löytää sellainen reilumpikin kasa. Virkkaaminen on kyllä hauskaa! Saa nopeassa tahdissa ja ajassa tehtyä isojakin kokonaisuuksia. Helppo myös laittaa keskeneräinen työ tauolle ilman purkaantumisen pelkoa, toisin kuin sukkapuikkojen kanssa. Kolmaskin virkkausprojekti olisi kesken, napsumatto nääs. Olen säästäny pilttipurkeista kannet ja tarkoituksena virkata ne ympyröiden sisälle ja sitten yhdistää ympyrät. Kokonaisuudesta syntyisi matto mikä napsuu jalkojen alla. Ajattelin, että se olisi hauska lisä lapsosen huoneeseen :]

Kokonainen ja puolikas

Nyt kyllä vähän keljuttaa se, että virkkasin väärin noihin violetteihin kukkiin terälehdet kahdella eri värillä, kun ne olisi pitänyt virkata yhdellä möö. Yritän korjata tilannetta tekemällä sekaan erivärisiä kukkasia joissa "oikein" väritys. Kannatti muuten kiertää kirppareita. Kulutin 14€ ja sain n. 20 kerää erivärisiä lankoja. Kaikki hintatietoiset varmasti ymmärtävät, että säästö oli suuri. Tosin puoliso jaksoi epäillä logiikkaani koska eihän kuluttamalla yleensä säästä. Höpöhöpö sanoin minä ja jatkoin kiertämistä :]

P.S. Huomasitteko muuten miten pimeää tänään on illasta ollut. En meinannut löytää lapsosta huoneestaan kun heräsi äsken yöunilta. Syksy tekee tuloaan, vai onko ne vain ne pilvet tuolla taivaalla kun tekevät tepposiaan..

Iloja ja huolenaiheita

Suuri "pihaisen" ja ikkunaisen omakotitalon asukkaana ja saa olla näkemässä ja kuulemassa milloin mitäkin pientä piipittäjää ja isompaa vipeltäjää. Suureksi iloksemme siili kulkee säännöllisesti iltaseitsemän maissa etuovemme ja pihakivetyksen poikki naapurin maalle. Tänään klo 18:56 siili kömpi olohuoneen ikkunan edessä olevan rodorendon-puskan alta ja lähti taas totuttuun tapaan taapertamaan. Ihana näky! Varsinkin kun edellisen kerran siilin olen tainnut nähdä 5-6 vuotta sitten.

Vähemmän iloinen asia on ollut se, että katon rajassa eri puolilla taloa on ainakin 3-4 linnunpesää. Jokaisessa on asukkaita ja piipitys aivan mahdoton välillä. Äänet ovat kyllä tosi hellyttäviä, en minä sillä. Huolta aiheuttaa vain se, että aiheuttavatko linnut jotain vahinkoa talolle. Juttelimme jo puolison kanssa, että ennen talven tuloa katon rajan voisi tilkitä että linnut etsisivät muita pesäntekopaikkoja. Vaihtoehtona myös rakentaa pihapuihin omia pönttöjä siihen tarkoitukseen.

Olin puhelimessa puolison kanssa kun voihkaisin kovaan ääneen, että voiiii eiiii :[ Pienen pieni linnunpoikanen oli tipahtanut ulko-oven päällä katonrajassa olevasta pesästään ja räpiköi menemään kivetyksellä. Siinä se pieni nahkapallo pyöri ja pyöri eikä päässyt mihinkään. Paitsi sitten tarpeeksi räpiköityään sukelsi suoraan pää edellään kivikkoon ja jäi sinne jumiin pyrstö taivasta kohden. Siinä vaiheessa minun tuska ja äidinvaisto huusi, että jotain on tehtävä. Puoliso lähetti viestin, että emot saattavat syöttää ja huolehtia vaikka poikanen tippuisi pesästä joten laitoin hanskat käteen ja siirsin poikasen parin metrin päähän ison tuijan alle rikkakasvin suojaan ja tein kivistä muurin ettei poikanen uudestaan kierisi kivetykselle. Sitten jäin seuraamaan ikkunan taa. Emo tuli paikalle, jäi puolen metrin päähän pionin päälle visertämään ja poikanen kuultuaan emon nosti päätään lehtien seasta ja keltainen nokka vain vilkkui kun se huhuili takaisin. Emo lähti pois ja poikanen hiljeni "pesäänsä".

Nyt toivon, että emo palaisi ja uskaltaisi vielä huolehtia poikasesta. Ja toivon, että olin tarpeeksi hellä kun siirsin sen pienen nahkapallon "turvaan". En kestä jos aamulla poikanen on kadonnut tai löytyy kuolleena :[

Tämä kesäpäivä on tehty..

Herätyksellä klo 4:45. Osasinkin aavistella jotain tämän tapaista eilen illalla kun lapsonen nukahti jo ennen puoli kahdeksaa illalla. Tietenkään en reagoinut hälytysmerkkeihin vaan sukelsin peiton alle puoli yhdentoista maissa, unta taisin yrittää vasta yhdentoista jälkeen. Eipä tuo onneksi haitanne, näin valoisina päivinä. Ei ahdista nousta sängystä ja tarpeeksi napakka herätys kun on niin ei edes jouda "torkuttamaan. Napakalla tarkoitan lapsosen vatsan toimimista tai kopautusta päähän jollain kovalla lelulla. Onpa pari kertaa herännyt siihenkin, että lapsonen on ollut kurottautumassa sängyn laidan yli.

Noniin, herätys 4:45. Sehän tarkoittaa sitä, että aamupala syötiin 6:30. Yleensähän sitä nautitaan vasta 7:30-8:00 aikoihin, mutta siinä touhutessa ainakin saa vähän lisäbuustia heräilyyn. Hellan äärellä ei sovi nuokkua, palaa vielä kananmunat pohjaan. Aamiaisen jälkeen äiti laittaa radion päälle ja kuuntelee sitä kanavaa mikä valmiiksi viritettynä löytyy. YleX näemmä. Mitäpä sitä kanavaa vaihtamaan, tulee tasaisesti puhetta ja musiikkia. Lapsonen käy välillä nappaamassa vahvistimen pois päältä pyöritettävästä säätimestä. En jaksa älähtää (ai oliko tästä kieltämisestä puhetta aiemmin...), hiljaisuuskin on välillä ihan kiva.. Ai niin, sitten itkettiin vähän. Lapsonen oli kaivanut laatikosta sinisen puuvärikynän ja syönyt sitä ja samalla värittänyt naamaansa. Äiti oli virkannut niitä neliöitään sohvan reunalla ja uponnut tekemiseen niin kovin ettei kiinnittänyt huomiota tapahtumaan. Sitten se kynä otettiin pois, päästettiin lapsonen takaisin lattialle. Itketti tietty kun ihana kynä otettiin pois. Tilanne paheni kun äiti heitti pitkää käytävää pitkin Hertalle palloa ja se sen ensimmäisen kerran napsahti pompusta lapsosen naaman kautta eteenpäin. Oih ja voih, hölmö äiti!

Itkut ei onneksi pitkään kestä, harhautus toimii hyvin tai sitten kun sattuu niin äiti puhaltelee hiuksiin ja kasvoille. Se näyttäisi olevan myös aika hyvä itkun pysäyttäjä. Ei toimi aina, mutta jos ei jaksa heti lähte liikkeelle niin kokeilun arvoinen. Tänään vaikka muka pirteä olenkin, niin mutkia vedellään ihan surutta suoremmiksi. Puhallukset siis ja hetken leikit lattialla. Klo 8:00 maissa aloitin lounaan valmistamisen, bataattimuussia ja jauhelihakastiketta tuoreilla kasviksilla. Ja ettei ihan pääsisi meno veltostumaan niin lounaan jälkeen pakkasin tämän köörin, ja lähdettiin kävelemään läheiselle puutarhalle kukkaostoksille. Ulkona on paahtavan kuuma joten vettä piti pakata jokaiselle mukaan. Lapsonen nukahti jo parin sadan metrin jälkeen. Hertta taas oli ihan ihmeissään reittivalinnasta. Pysähteli ja katseli taakseen naamalla kysymys "mamma mennäänkö me oikeaan suuntaan?". Mennään mennään varmistelin ja hissuksiin edettiin. Parhautta oli se kun puutarhan nurkalta bongattiin kaksi suomenhevosta. Nostin Hertan jo valmiiksi syliin, tiesin ettei siitä ohi päästä ilman äänenkäyttöä. Mentiinpä ihan metrin päähän ihailemaan, hevosetkin ihmettelivät meitä. Tai ehkä enemmän ujeltavaa koiraa. Puutarhalta mukaan taittui kolme kukkaa ja tuollainen kivikkokasvi, mikä lie. Kotona sitten lapsosen vielä nukkuessa istutuspuuhia ja tuijien kastelua.

Iltapäivällä ajattelin puhaltaa lapsoselle mummun ostaman pienen uima-altaan ja täyttää sen vedellä. Ollaan ihan vaan ja nautitaan. Ei ole parempaa ääntä kuin hänen naurunsa ja ei ole kauniimpaa kuin hänen hymynsä. Siinä se ilta taas menee ihaillessa ja nauraessa :]