tiistai 24. kesäkuuta 2014

Väsähdys

Viime viikolla olin energinen ja huippuvireessä. Tänään tunnelmat heittivät täysin päinvastaiseen suuntaan. Väsyttää, päätä särkee niin, että jo gramman edestä panadolia saanut nauttia, huimaa, masuun koskee, on vähän kipeä olo mutta ei kuitenkaan eikä huvita tai jaksa tehdä mitään. Meinasin jo nukahtaa istualteen lattialle kun lapsosen kanssa puuhastelin ja ikävä oli herätä horroksesta sillä, että lapsonen kupsautti naama edellä lattiaan kivutessaan jalkojeni yli. En tiedä mistä tämä olotila kumpuaa. Monia syitä varmasti, puolison poissaolo, terapia lomalla, huonosti nukutut yöt ym ym. Sen kuitenkin tiedän, että näin poikki olen ollut viimeksi vuoden alussa.

Perunarieskaa

Perunamuusia kannattaa tehdä aina ylimääräistä, lopuista nimittäin saa herkullista rieskaa leipastua. Joskus teen muusia ihan vain rieskojen takia. Tällä kertaa jämistä sai pellillisen kun jatkoi muusia vedellä ja lisäsi tarpeeksi jauhoja. Muusi ja rieskataikina ilman suolaa niin lapsonenkin sai oman palansa nutustettavaksi. Ei mulla muuta tällä kertaa. Menen jumittamaan sohvalle. Unille en voi mennä, ukkonen pyörii jossain lähistöllä ja lapsonen rattaissa pihalla. Pitää vahtia siltä varalta, että ukonilma iskee päälle. Parempia vointeja teille muille!

sunnuntai 22. kesäkuuta 2014

Juhannusta kuvineen

Lapsosen päiväunikävelyt pari astetta paremmissa maisemissa. Mökkitiellä ei juurikaan autoja näe ja mikä parasta, koirat saavat olla päivät läpeensä vapaana. Hertta kulkee nätisti edellä ja välillä pysähtyy odottamaan meitä. Kerran pysähdyttiin liian pitkäksi aikaa, sadesuojaa laittamaan rattaiden päälle ja sillä välillä koirat hävisivät. Siinä yksin tiellä seisoessa täydellisessä hiljaisuudessa meinasi puntti ruveta tutisemaan siitä huolesta, että koirat olisivat lähteneet metsään juoksemaan. Aikani huutelin perään ja kurkkasin lähimmän naapurin pihatielle ja sieltä ne koirulit juoksivat onneksi vastaan. Nakille juhannus oli ihana ja vuoden takainen punainen kumipallo löytyi rannasta. Mikä aarre!
Puolison vanhemmilla on samalla tontilla kaksi mökkiä, Karhu ja Pikkukarhu. Karhu on päärakennus ja tämä kuva sen rantaan antavalta kuistilta. Keskellä maisemaa puu mikä kasvaa molemmista päistä maahan. Rungon taitekohdassa aika sympaattinen näky kun oikein tuijottaa. Lokki tehnyt pesän ja hautoi hautomistaan muniaan. Olisi ehkä ollut mielenkiintoisempaa seurata jonkun muun linnun pesäpuuhia, mutta ylväs näky tuo lokkikin. Puolison mieli lepäsi hiljaisuuden keskellä, minäkin yllätyin positiivisesti siitä miten hyvin tällä kertaa viihdyin metsän keskellä. Kai se seurakin ison osansa tekee :]
 Juhannusaaton päivällistä edelsi tällainen melko eksoottinen alkupala. En enää edes muista minkä ravun saksia ja kynsiä maisteltiin, joku tosi tosi iso se kuitenkin oli. Ravut oli ilmeisesti Norjan rannikolla pyydettyjä. Ei omaan makuun mikään superherkku, mutta ihan mielenkiintoinen kokemus! Ravulle kaverina patonkia, paria eri kastiketta ja sitruunaa. Valkoviini maistui pitkästä aikaa raikkaalta ja kesäiseltä. Mökiltä löytyy pingviinin muotoinen kahvihuristin Dolce Gusto, minun suosikkimakuni on nyt Chai Latte. Sen kaverina natustin ohuen ohuita pipareita ja Lidlistä ostettua manteli- ja hasselpähkinäsuklaata. Iltapalaksi vielä vaahtokarkkia mmm.
 Ei mökkeilyä ilman pihalla puuhailua. Miehet lämmittivät saunaa ja paljua, lapsosen mummi siivoili rakentamisen jäjiltä jääneitä tavaroita pois pihamaalta ja istutti samettikukkia. Siivoilun jäljiltä varaston edestä maasta löytyi ruosteinen kettinki ja ruvettiin ideoimaan sille uutta käyttöä. Sain vapaat kädet joten ripustin kettingin terassin edustalla oleviin keloihin ja väsäsin pilttipurkeistä ja ruosteisesta rautalangasta tuikkukipot. Ihan hauska pieni projekti, vielä pitäisi lisää tuikkuja väsätä tuonne roikkumaan niin saisi sievän "valoverhon" hämärtyviin iltoihin.




Karhun pääoven edessä olevalle kuistille
ideoitiin eurolavoista istuinryhmä pöytineen. Miehille annettiin tehtäväksi hankkia lavat, niin me naiset hoidetaan sitten kasaus ja somistus. Pehmusteet ajateltiin ompeluttaa kirpputoreilta ostetuista räsymatoista. Saa nähdä minkälainen kokonaisuus saadaan aikaiseksi. Kovin kutkuttaa ajatus jo kyllä!

Koti-ikävä kuitenkin iski jo lauantaina ja lapsosen iltapäiväunilla huristeltiin takaisin kotiin. Illalla vähän kyllä harmitti, olisi sittenkin pitänyt malttaa olla mökillä vaikka toinenkin yö. No, seuraavalla kerralla sitten :]




P.S. Torkkupeiton isoäidin neliöitä jo yli 100 kasassa hooray! 
Pieni pettymys kyllä taas iski kun vieläkään ei riitä :D

torstai 19. kesäkuuta 2014

Päivät ilman www:tä

Aloitin netissä ja keskustelupalstoilla roikkumisen jo teininä, joskus 16 kesäisenä. Silloinen poikaystävä ja tämän veljet olivat hyvä esimerkki ja seurasin heitä. Sitten jossain vaiheessa kuvioihin tulivat lanit, eli istuttiin jokainen omalla koneella pelaten samaa peliä omilla joukkueilla/hahmoilla. Vaikka aurinko paistoi ja ulkona oli nuoruuteni kauneimmat kesäpäivät, niin istuttiin sisällä ja pelattiin tai nettailtiin. Voi mitä ajan tuhlaamista!

Sosiaalisen median ja varsinkin facebookin käytön aloittamisen jälkeen, vuonna 2007, nettiä ei saanut enää millään pois arjesta. Älypuhelin pahensi tilannetta. Facebook, netti ja sähköposti oli jatkuvasti mukana ja edes ruokapöytään ei pystynyt rauhoittumaan kurkkimatta mitä somessa tapahtuu. Olen välillä tehnyt irtiottoja, laittanut facebook-tilin inaktiiviseksi, mutta aina kuitenkin palannut koska polttava halu päästä takaisin ottaa vallan. Ikäänkuin pelkäisin jääväni paitsi jostain jännästä tai hauskasta. Myös muutot eri paikkakunnille ja kaupunkeihin ystävien ulottuvilta on tehnyt somesta entisestään tärkeämmän.

Eihän kukaan juurikaan kyllä facebookin kautta minun kuulumisiani kysele, sen puoleen koko sivuston käytön voisi lopettaa. Se on kuitenkin joidenkin ystävien ja "ystävien" kohdalla ainoa väylä tietää mitä heille kuuluu. Sitten on whatsapp viestipalvelu. Suurella osalla tutuistani tämä on jo käytössä aktiivisesti, puolisonkin kanssa lähestulkoon kaikki viestiliikenne kulkee sen kautta. Myös valokuvat. Ihan kätevä palvelu kyllä jos on nettiyhteys käytössä. Toisaalta minulla on myös "rajaton" puhelinliittymä operaattorilta, saisin puhua/tekstittää sieluni kyllyydestä ja maksan siitä huvista 20e kuussa. Tässä yhtälössä nyt ei joku asia taas täsmää.

Some tuo paljon sisältöä ja arvoa elämään, mutta nyt mun arvomaailma on heittänyt jotenkin kuperkeikkaa. Lapsosen kanssa kun pari päivää oltiin kahdestaan tajusin miten paljon hän tarvitsee läsnäoloa. Olin jotenkin sokeutunut sille ajatukselle, että olenhan mä "läsnä" vaikka istunkin tässä tietokoneella, kun asia ei mitenkään pitänyt paikkaansa. Usein lapsonen uikuttikin ja roikkui jalkaa vasten, koira toisella jalalla huomiota kerjäämässä. Sitten aina hetken jaksoin taas huomioda ja tilaisuuden tullen livistin takaisin tietokoneelle tarkistamaan mitä jäi kesken. Ei siellä yleensä mitään kesken ollut, kunhan tein mitä olen tottunut tekemään.

Ehkä eilinen blogikirjoitus myös avasi pientä häpeää, ai miksi en ole ehtinyt viedä lapsosta useammin puistoon? No ehkä yksi syy on juuri tietokoneella roikkuminen. Kurjalta tuntui miten syvällä tässä somesuossa voi olla ja miten sokea omasta ajankäytöstään onkaan. Olisi ihan mielenkiintoista jos puoliso olisi joskus kellottanut netin tai puhelimen käyttöäni, olisi varmaan karuja lukuja taulussa. Ehkä hyvä siis ettei hän sellaiseen sortunut, vaikka minulle onkin asiasta huomautellut. Tosin huomauttelu on ollut paikallaan molemmille, puoliso on tietokoneella ehkä saman verran, eri asioiden parissa vain.

Nyt kuitenkin onneksi asiaan on havahduttu ja pyritti muuttamaan huonoja tapoja. Ensiksikin minun läppärini siirrettiin pois ruokapöydältä ja puolison läppäri pois keittiön tasolta. Uutena säilytyspaikkana toimii työhuone. Sovittiin pelisäännöiksi se, että tietokoneella ollaan huvin vuoksi vain silloin kun lapsosen on unilla. Tärkeät asiat, laskujen maksu ym nyt voidaan hoitaa ihan normaaliin tapaan aina kun muistuu mieleen (ettei jää laskut vanhingossa maksamatta). Puhelimesta poistin facebook-sovelluksen jo useampi kuukausi sitten kun puoliso huomautteli sitä, että iltaisin sängyssäkin vielä naputan puhelinta. Sovelluksen poistaminen kyllä oli oikea ratkaisu eikä ikävä ole ollut takaisin! Vielä pitäisi opetella soittamaan ystäville ja sukulaisille viestittelyn sijasta, kun puhepakettikin olisi valmiiksi maksettuna. Pikkuhiljaa pikkuhiljaa..

Murujen kanssa pihalla <3

Loppukevennykseksi sitten vielä kuva näistä mun muruista. Käytiin viereisen koulun pihalla keinumassa ja pyörimässä hiekassa. Hertta oli aika kiltisti, koulun pihalla oli muitakin keinujia ja heitä seuratessa ei huomannut kapinoida tolppaan kiinnittämistä. Hyvä reissu ja hyvä päivä takana, lisää näitä! Huomenna sitten juhannuksen viettoon lapsosen mummin ja taatan mökille. Hertalle se on juhlaa, saa viipottaa vapaana koirakaverin kanssa ja istua rannassa iltaan tuijottaen vettä (edellisen kesän hitti, liekö tämänkin). Hyvää keskikesän juhlaa siis sinullekin :]

keskiviikko 18. kesäkuuta 2014

Happihyppelyt

Minä en tainnut lapsena olla kovin urheilullinen tai edes ulkoilmaihminen, nimittäin aikuisiällä vaatinut välillä suuriakin ponnistuksia lähteä ihan muuten vaan pihalle notkumaan. Hertan takia on pakko käydä pihalla se kolme kertaa päivässä, niistä kaksi on ihan kävelyjä ja yksi sitten iltapissatus. Välillä toki sitten useamminkin jos huvittaa tai tarve vaatii. Kävelytykset saan yleensä hyvin synkronoitua lapsosen päiväunien kanssa yhteen. Tänään sitten tylsyys iski, kun pyykit alkoivat olla pestyinä ja jopa puolison vaatekaappi ojennuksessa. Puin lapsoselle rönttöhaalarit, iskin Hertan hihnan päähän ja pistin menoksi sadetta enteilevästä säästä huolimatta.

Ihanaa hiekkaa.

Tuli siis tehtyä ensimmäinen reissu leikkipuistoon lapsosen kanssa. Ja voi miten mukavaa meillä oli eikä sadekaan pilannut hauskuutta. Maisteltiin hiekkaa, isompia kivia, lehtiä, laskettiin liukumäkeä, istuttiin keinuhevosen kyydissä ja mikä parasta, keinuttiin. Retkieväinä banaani, mikä sitten syötiin kolmeen pekkaan lapsosen ja Hertan kanssa. Mietin, että miksi ei ole aiemmin tullut puistoon lähdettyä. Jos nyt tekosyitä voi luetella, niin lapsoselle ostettiin ensimmäiset uudet kengät vasta viime viikolla ja Hertan kanssa on harmillista poiketa leikkipuistoihin kun se ei ymmärrä, että sen pitää jäädä kentän laidalle odottamaan. Siellä se nakki tänäänkin vinkui ja tapitti meitä herkeämättä. Harmittaa jo valmiiksi tulevat uimarantaretket, kun Herttaa ei voi ottaa mukaan ellen sitten löydä kohtuullisen matkan päästä jotain koirien uittorantaa. Toki mummilasta ja mummolasta löytyvät mökit ja uimarannat, yritetään kuluttaa niitä jatkossa enemmän :]

Kesän ensimmäiset painaumat.

Lämpiminä ja kuivina päivinä ollaan myös pyöritty omalla pihalla. Tällöin Hertta on "juoksuhihnassa" kiinni. Ongelmaksi on muodostunut se, että nakki kaivaa nurmikon pilalle. Aina kun selkänsä kääntää, niin uusi kuoppa on aluillaan. Mikä lie avuksi, leluja ja puruluita kyllä saatavilla, mutta eivät kelpaa kuin hetken huvitukseksi. Tarpeeksi kun hermostun, niin haen vesisuihkepullon ja suihkaisen aina kun nakki on pahanteossa. Eipä siitäkään kyllä pidempiaikaista apua ole, pitäisi varmaan saavillinen heittää niskaan että ymmärtäisi yskän. Lapsonen taas on hellyttävä näky kirsikkapuiden varjossa pihalelujensa kanssa. Nurmikko tuntuu ilmeisesti vielä aika inhottavalta ja tyyppi istuu paikoillaan niin kauan, että joku käy hakemassa pois. Pitäisi itse vaan rohkeasti mennä enemmän tuonne pihalle ja ulkoiluttaa näitä perheen pienimpiä , ei ne saisi kärsiä minun saamattomuudestani ja ötökkäkammoistani. Eikös ne niinkin sano, että lapsena opittu ulkoilu ja liikunta kannustaa liikkumaan ja ulkoilemaan aikuisenakin.

tiistai 17. kesäkuuta 2014

Mietelmiä sohvan pohjalta

Lapsonen näyttää perineen voimakkaasti kihartuvat hiuksensa minulta. Kostealla, lämpimällä kelillä, ihan niinkuin minullakin hänen hiuksensa kiertyvät pienille kiehkuroille. Tai rakkauskiharoiksi minä niitä kutsun. Suihkun jälkeen istuskeltiin olohuoneen lattialla ja sain napattua kuvan pitkän ihailun päätteeksi. Lapsosella on sellainen vaihe menossa, että hän ei juurikaan viihdy itsekseen missään vaan roikkuu kirjaimellisesti housun puntissa tai käsivarressa. Niinpä päätin, että minun pitää osata antaa lapsoselle aikaa ja huomiota koska sitä vartenhan minä kotonakin hänen kanssaan olen. Istuskeltiin sitten lattialla. Lapsonen rentoutuu heti kun olen paremmin läsnä. Siirtyy parin metrin päähän leikkimään ja puuhaamaan omiaan. Aina välillä sitten käy sanomassa heipat. Haikeudella mietin jo sitä miten se parin metrin etäisyys kasvaa kohta kymmeniksi sellaisiksi ja heippojen sanominen harvenee. Siksi kai pitäisi nyt osata rauhoittua ja olla läsnä.

Rakkauskiharat

Puolison mielestä olen ihan hassu tehdessäni useampia blogipäivityksiä päivässä. Minä taas ajattelen asiaa niin, että parempi takoa kun rauta kuumana. Sitten kun ei jaksa tai muuta ohjelmaa ilmenee, niin helposti menee viikko tai parikin ettei ehdi kirjoittamaan. Ja piti vaan päästä jakamaan tämä kuva teidän kanssa. Lapsonen itse nukahti kolmatta kertaa tassuttelemalla omaan sänkyynsä ilman suurempaa draamaa. Pari kuukautta meni iltapuuhat niin, että imetin viimeisen kerran iltakuuden maissa, mutta nyt viime päivinä olen imettänyt vielä ennen nukkumaan menoa ja luulen, että se rauhoittaa lapsosta. Miksi en älynnyt tätä aimmin :[

Lapsonen on ollut syntymästään, ja oikeastaan masussa ollessaankin, terve ja hyvinvoiva. Paria pientä flunssaa lukuunottamatta kaikki mennyt hirmu hyvin. Nyt sitten reilun viikon masun kanssa ollut ongelmia ja viime viikon lopulla vaiva aiheutti itkuisuuttakin. Se on vaikea tunne kun toinen itkee kipua eikä itse voi tilanteessa oikein mitenkään muuten kuin halaamalla ja lohduttamalla auttaa. En tiedä miten selviän sitten kun lapsonen kaatuu ensimmäisen kerran kunnolla ja tulee itkien näyttämään haavojaan. 

Hertalta leikattiin kohtu ja munasarjat 2012 syksyllä hormonitoiminnan häiriön vuoksi. Veimme nakin eläinlääkärille kun juoksut olivat alkaneet turhan nopeasti uudestaan. Eläinlääkäri ultrasi ja sanoi, että parasta olisi leikata. Tunsin kasvoni kalpenevan ja kylmän hien nousevan pintaan. Jalat alkoivat pettää alta ja huono olo puski pintaan. Pinnistäen sain sanottua, että minun pitää poistua käytävälle ja jätin puolison hoitamaan asiaa huoneeseen. Sitten äkkiä käytävälle muiden asiakkaiden sekaan odotustilaan itkemään. Puoliso halasi jälkeenpäin, mutta huomautti että minun pitää pystyä pysymään reippaana tällaisissa tilanteissa. Että sitten kun meillä on lapsia niin minun pitää jaksaa huonotkin uutiset. 

Seuraavalla eläinlääkärikäynnillä eläinlääkäri kohteliaasti (tai no vähän nauraen) oli selvittämässä tulevaa leikkausta kun äkkiseltään keskeytti ja totesi ettei hän uskalla jatkaa etten pyörtyisi. Siinä vaiheessa itseänikin onneksi jo hymyilytti ja saatiin asiat selvitettyä. Koira leikattiin ja loppujen lopuksi hyvin kävi. Minulla olisi kyllä pitänyt olla lemmikki jo lapsena. Olisin pienestä pitäen oppinut kokemaan vastoinkäymisiä, niin että aikuisiällä ne eivät tuntuisi aina maailmanlopuilta vaan tilanteilta joihin pitää hidastaa. Pientä keittiö- tai siis sohvapsykologiaa tälle illalle :]

Pererro goes green

Jostain syystä usein puolison ollessa pois kotoa minulla menee turbovaihde päälle. Aloitin vaistomaisesti jo eilen pyykkirumban, oli kyllä jo aikakin kun uudet pyykit eivät mahtuneet enää kaappiin vaan jäivät lojumaan kodinhoitohuoneen lattialle. Herttaa ei asia haittaa, välillä voi käydä möyhimässä pyykkivuorta ja ottaa vaikka nokoset niiden päällä. Koko porukalla tänään jo totuttuun tapaan herätys 5:54 lapsosen säestämänä. Ei se mitään, aikainen lintu madon nappaa heh heh.

Osa päivälliseen kuluneista raaka-aineista

Ajattelin olevani tosi fiksu eilen illalla kun heitin samaan kattilaan sekä mung- että valkoiset pavut. Ajattelin keittää ne myös samaan aikaan samassa kattilassa. Vartin keittämisen jälkeen ihmettelin kun valkoiset pavut edelleen aivan raakoja ja päätin kaivaa paketin ja keitto-ohjeet tarkistettavaksi. Ai niitä pitää keittää 1-1,5h... Joo-o, sitten vaan pavut siivilään valumaan ja erottelemaan toisistaan ja takaisin liedelle eri kattiloihin. Ei pitäisi yrittää oikoa, ainakaan jos ei ole varma mitä tekee. Ei nyt mikään iso vahinko, mutta kieltämättä vähän ärsytti pikkutarkkana nyppiä papuja erilleen toisistaan.

Liotettujen ja keitettyjen papujen lisäys muhennokseen

Lapsosen mentyä päiväunille rupesin laittamaan itselleni lounasta. Kuullotin sipulin, valkosipulin sekä kesäkurpitsan pannulla miedossa lämmössä oliiviöljyn kera. Lisäsin joukkoon juustokuminaa, paprikajauhetta, kurkumaa, currya sekä yrttisekoitusta. Mausteet sekaisin, päälle purkillinen tomaattimurskaa sekä kookosmaitoa ja kannen alle hautumaan. Erotin muhennosta n. puolen tunnin hauduttamisen jälkeen lapsoselle omaan kattilaan paria maisteluannosta varten ja lisäsiin omaan kattilalliseeni vielä suolaa ja kuivattua chilirouhetta.

Valmiina nautittavaksi :]

Papumuhennoksesta tuli kyllä mielettömän hyvää!! Heikoin lenkki annoksessa oli kaapin perältä kaivamani pikanuudelit joista heitin kananmakuisen maustepussin roskiin. Nuudelit imivät kaiken maun liemestä ja silti maistuivat pahville. Teinkin lopulta niin, että kauhoin nuudelit lautasen toiselle reunalle ja eristin papumuhennokset toiselle. Jos tästä huomiseen asti riittää, niin ajattelin lopun käyttää lämpimien voileipien pohjana nam :]

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Onhan sitä ainakin kokeiltava

Puoliso lähti työmatkalle, lapsonen nukahti ja Hertta mököttää makuuhuoneessa omassa mökissään sitä, että takavarikoin uuden lelun lapsosen nukkumaan menon ajaksi. Hertalle on tullut nyt vähän "huono" tapa palloilla lapsosen huoneessa ja kerjätä huomiota juuri sillä hetkellä kun tarvittaisiin hiljaisuutta ja rauhaa ympärille. Otan Hertan kohta sohvalle kainaloon rapsutettavaksi, jahka tästä sinne asti pääsen..

Reilu 70 palaa kasassa ja silti ihan liian vähän..

Torkkupeitto on edennyt ihan mukavasti kun ottaa huomioon, että olen neliöitä väsännyt vasta toista viikkoa. Reilu 70 palaa tosiaan jo kasassa ja olen levitellyt niitä työpöydälle. Sellainen pieni huokaisu pääsi, kun tajusin että paloja pitäisi tehdä vielä tuplat, ehkä enemmänkin. Puoliso ehdotti josko tekisin tämän lapsoselle niin kokoa ei tarvitsisi niin paljoa, mutta olen päättänyt tehdä tämän itselleni joten aion pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa. Hätähousu sisälläni vain huokailee ja tuskailee eikö tämä tule ikinä valmiiksi.

Lapsosen kanssa ensimmäistä kertaa HopLopissa.

HopLop, nerokas keksintö. Tosin mietin mistä hinnasta suostuisin töihin sellaiseen paikkaan.. No, kai sitä rahan tarpeessa tekisi mitä vain työtä. Sateisen torstain päivä osoittautui melko vilkkaaksi ajankohdaksi vierailla kyseisssä paikassa. Huumaava melu pureutui kalloon jo naulakoiden luona ja paheni leikkipuistoon sisälle edetessä. Menimme suoraan taaperoiden nurkkaan, ihan mukavat puitteet alle 1,5 vuotiaille, jos isommat lapset eivät aina välillä kävisi "huliganoimassa" siellä. Välillä pelotti lapsosen puolesta ettei jää jalkoihin, vaikka itse yritti siinä vieressä vahtia. Aluksi ajattelin, että oikeastiko nämä lapset vaan dumbataan tänne ja äidit menevät istumaan sohvanurkkaukseen, mutta sentään vanhemmat kävivät käskemässä isompia lapsiaan pois taaperoalueelta. Lepyin siis onneksi pian ja päästiin leikkimaan rauhassa ja "turvassa" pehmopalikoilla. Pallomeri se vasta metka oli, pudotettiin lapsonen sinne sekaan ja eipä näyttänyt olevan kiire pois kun niin monia eri palloja ja luultavasti yhtä monta eri makua niissä palloissa maisteltavaksi.. Kädet tuli kyllä pestyä niin tullessa kuin leikkipaikalta lähtiessäkin. Päätä särki melun jäljiltä, mutta yhtäkaikki, nerokas paikka ja varmasti tulee aina silloin tällöin mentyä vastaisuudessakin.

Uusi terassi :]

Niin vaan terassi valmistui. Maisemointia, eli kivien asettelua reunoille olisi vielä tiedossa ja pyörösahan jättämien epätasaisuuksien hiomista. Ollaan kuitenkin tyytyväisiä lopputulokseen. Kunhan tulisi niitä lämpöisiä päiviä, niin voitaisiin päästä paremmin testaamaan toimivuutta. Epävakaisia kelejä ollut taas parina päivänä ja kaatosateilta ei olla vältytty. En kyllä valita, eipähän tarvitse erikseen lähteä enää kastelemaan noita timanttituijia ja sadevesivarastot ovat saaneet täytettä.

Sitten sellainen mielenkiintoinen kokeilu. Puolison ollessa pois nyt pari yötä, ajattelin kokeilla lakto-ovo-vegetaristista ruokavaliota. Yllättävän hölmöksi itsensä tuntee katsoessaan kaappiin ja miettiessään, että mitäs sitä sitten saikaan syödä.. Mutta huomista varten on nyt mung- sekä valkoisia papuja likoamassa ja jääkaappi täytetty kasviksilla, kuiva-ainekaapissa tomaattimurskaa, purkkisieniä, punaisia linssejä, kikherneitä ym. Sanon tätä kokeiluksi koska en tiedä miten toteutus on käytännön tasolla mahdollista enää puolison kotiudutta, sillä hän on toistaiseksi vannoutunut lihansyöjä. Sen kuitenkin myönnän, että lähiaikoina olen potenut syyllisyyttä ja pohtinut valintojani ja joutunut toteamaan sen, että kaikki lautaselleni päätyneet eläinperäiset tuotteet eivät enää tuo ennakkoluulotonta tai välitöntä ihastusta. Mutta koska olen ollut pitkään lihansyöjä, en vielä osaa ajatella täysin vegetaristiksi muuttumista mahdollisena. Kokeiluun ryhdyn kuitenkin enemmän kuin mielelläni ja ehkä tästä ajan mittaan poikii jotain hedelmällistä ja elämäntavaksi sovellettavaa.

lauantai 14. kesäkuuta 2014

Valosta virrattomuuteen

Nyt se viimein käy toteen, puolison työelämään paluu. Voisi kai sanoa, jo oli aikakin, mutta minulla ei taida olla varaa hoputtaa. Itsehän saan nauttia vapaasta lapsosen kanssa vielä vuoden loppuun ainakin. Kiireellä ei kuitenkaan haluttu tätä kesää, yhtä ainutlaatuista sellaista kuin edellinenkin, pilata. Puoliso käy kaukana toisella paikkakunnalla kahtena päivänä viikossa, pärjäämme sillä ansiolla ja porkkananahan minulle tulee jo kotihoidon tukea. Ei kovin häävi summa, 340€, mutta tärkeä tulo kuitenkin minulle itselleni.

Bloggaamistahti on hidastunut huomattavasti. Virkkaaminen vie vapaa-ajasta paljon ja väsymys sen jäljelle jäävän. Yöt ovat repaleisia ja toisinaan uuvuttaviakin. Onneksi jokainen yö tuntuu olevan erilainen, ei kahta huonoa peräkkäin, ainakaan tähän mennessä. Alkuvuodesta saimme lapsosen nukahtamaan omaan sänkyynsä omatoimisesti ja yöunet olivat rauhallisempia. Nyt yritän sitä taktiikkaa, että lapsonen sängyssä ja minä istuen vieressä/lähellä. Pari kertaa useasta kerrasta on toiminut kohtuullisesti, kerran jopa napakymppi. Lapsonen vain laski pään patjalle ja nukahti. Sääntö kuitenkin on, ettei sinne rauhoituta ja alan olla niin väsynyt, että mieluummin otan lapsosen rinnalle tai muuten vain syliin ja annan nukahtaa siihen. Sitten varovasti siirrän omaan sänkyyn. Pitäisi kai ryhdistäytyä ja ymmärtää, että kuoppaa tässä omien jalkojen alle kaivetaa, vaan väsyneenä ylimääräinen ponnistus tuntuu kohtuuttomalta.

Sekin hämmentää miten tämä valon määrä voi väsyttää. Eikö sen pitäisi olla päinvastoin? Vai ovatko aivoni vain liukenemassa siitepölyn määrästä.. Viime viikolla jaksoin virkata 10-20 isoäidin neliötä illassa, nyt vaivoin saan yhden loppuun tai edes aloitettua. En haluaisi projektin jämähtävän paikoilleen. Niin on käynyt lukuisat kerrat aiemmin ja tiedän, etten kovin helpolla enää sitten vuoden tai parin päästä näe tarpeelliseksi saattaa loppuun jotain aiemmin niin tärkeää asiaa. Asiat menettävät merkityksensä herkästi, parin viikon ylläpidon jälkeen vaihtuu taas uuteen mielenkiinnon kohteeseen. Mistä lie johtuu tällainen tarve poukkoilla ja jättää asioita kesken. Kenties jotain lapsena omaksuttua ja opittua.

Viikonloppu on kuitenkin ollut aika mukava, puolison perheen luona kyläillen. Tai kolmas kotihan tämä jo minulle ja rakas paikka palata. Herkkupäivät venyvät nykyään kahden tai kolmen maratoneiksi. Välillä on myös  arkipäivien puoliherkkupäiviä illanistujaisten varjolla. Ote lipsuu ja ei jaksa kääntää kurssia. Helppo vedota väsymykseen, ei millään jaksa. Ja saahan sitä kesällä. Ja mitä muita tekosyitä tässä nyt onkaan kaiveltu. En haluaisi tuntea syyllisyyttä. Syömishäiriöisenä pitäisi olla iloinen siitä, että elämä nykyään sujuu jo kohtuullisen normaalina ruokailunkin merkeissä ja lipsahdukset eivät saisi saada kohtuuttomia mittasuhteita. Tässä elämässä on joutunut häpeää ja syyllisyyttä kantamaan niin monesta asiasta, herkuttelu ei saisi johtaa samaan.

Lapsonen on päivän ensimmäisillä unilla. Seuraavaksi ajattelin pakata useaan eri huoneeseen levinneet tavaramme kasaan iltapäivän kotiutumista varten valmiiksi. Yhden ja kahden välillä lounastamme koko puolison perheen voimalla Meksikolaisia herkkuja. En malta odottaa :]

P.S. Ratsastuskoulun hevoset viettävät ansaitsemaansa lomaa. Kahden viikon tauko tuntuu kuitenkin ikuisuudelta buhuu. Mistä lievitystä kuumeeseen? Ystävä jo ehdotti, että lenkille mars. Varsin hyvä ja varteenotettava ehdotus. Tosin vielä vasta työstän ajatusta..

Paperin purkua osa 2.


Jatkoa edelliseen blogitekstiin.. Tämä puolikas tuntuu selkeästi vaikeammalta selittää ymmärrettävästi, mutta yritetään.


8. Asuimme puolison kanssa vuokralla aiemmalla paikkakunnalla ja pari vuotta haaveilimme omasta kodista. Pähkäilimme sitä olimmeko rivari- vai omakotitalotyyppiä. Vertailun jälkeen päätimme sijoittaa omakotitaloon koska rivareita ei löytynyt sopivalta alueelta ja ikioma piha ja sen rauha kiinnosti. Edellinen koti oli kaksio seitsemännessä kerroksessa ja taloyhtiön hissi Pieni. Ja aika usein jumissa. Hertta on myös alusta asti ollut sellainen, että sen joutuu kantamaan pidemmät portaat molempiin suuntiin. Olikin välillä aika raskasta, varsinkin kurakeleillä, kun piti raahustaa ylös kurainen koira sylissä muista tavaroista puhumattakaan. Rattaiden kanssa kulkeminen tuotti myös päänvaivaa hissin ja asunnon koon takia. Yhden unelman täyttyminen tulikin toteen viime joulun alla kun muutimme uuteen kotiin, melko funkkis tyylillä suunniteltuun omakotitaloon, oikea lähiöunelma. Täällä voisin kuvitella asuvani pitkään. Tuo vilkas tie tontin reunalla vain vähän arveluttaa..

9. Välillä minusta on tuntunut, ihan pienestä asti, ettei minua rakasteta. Tai ainakaan oikealla tavalla. Aikuisiällä kun asioita on joutunut miettimään ja työstämään syvemmin, niin samalla on joutunut kyseenalaistamaan paljon kokemaansa. Tekikö joku väärin, tekikö joku liikaa, tekikö joku liian vähän, jättikö joku tekemättä? Lapsosen odotus ja syntymä sysäsi elämääni paremmille urille. Opin kokemaan ihan eri tavalla myötätuntoa läheisiäni kohtaan ja antamaan armoa. Opettelen ajattelemaan, että olen ollut rakastettu vaikka aina ei siltä tuntunut. Yritän ymmärtää rakkauden eri ulottuvuuksia ja sitä miten rakkauden osoittaminen voi ontua. Helppoa se ei ole ja varpaillaan ollaan edelleen pettymysten pelossa, mutta selvästi parempi suunta kiikarissa.

10. Tälle voisi ajatella parikin eri merkitystä. Sydäntä lämmittävä ajatus ja tunne on ollut se kun aamuisin katson ympärilleni ja näen vain rakkaita kasvoja. Herttakin kuorsaamassa omassa mökissään makuuhuoneen laidalla. Se toinen merkitys on oman mielenterveyden tasapaino. Kun tietää miltä epätasapainossa oleminen tuntuu, tasapaino tuntuu erikoiselta ja totuttelua vaativalta olotilalta. Asioita ei haluaisi ottaa itsestään selvyytenä, mutta ei myöskään haluaisi asettaa itseään liialliseen kiitollisuuden velkaan siitä, että asiat ovat joskus olleet huonommin ja nyt niin hyvin. Olen kiitollinen elämästäni ja onnellisista asioista sen ympärillä. Nyt kaikki on kotona, ilman masennuslääkitystäkin. Nautin elämästä ja valitan pienistäkin asioista koska pelkään, että ne pienet aiheet vielä joskus vaihdetaan isoihin murheisiin.

11. Olen aina pitänyt näpertämisestä, piirtämisestä ym mutta vasta aikuisiällä olen kartuttanut tarvittavaa pitkäjännitteisyyttä esimerkiksi villasukkien neulomiseen tai maalauksen loppuun saattamiseen. Tosin pinnaa voisi yrittää vielä kasvattaa, liian monta villasukkaa on odottamassa paria itselleen lankalaatikon pohjalla. Nyt kuitenkin jo 70 isoäidin neliötä virkanneena voin sanoa olevani lähempänä maalia ja melkein ylpeä itsestäni. Minulla on jopa uusi projekti aloitettavaksi kunhan tämän peiton saan parsittua kasaan. Tykkään myös paljon pöllöistä. Nyt viime vuosina niitä löytyy joka paikasta ja se vähän harmittaa, kaikilla killuu jotain pöllö-aiheista jostakin. Olenkin päättänyt nauttia niistä sympaattisen näköisistä eläimistä ihan hissun kissun, itsekseni.

12. Kuva on vähän epäselvä, mutta siinä siis pitkät hiukset. Koko lapsuuden ja pitkälti nuoruuden ajan minulla on ollut poikatukka. Ei omasta valinnastani, vaan isäpuoleni määräämänä. En tähän päivään asti ymmärrä syytä, mutta niin vain oli. Inhosin hiuksiani, näytin sähköiskun saaneelta kun juhlia varten hiukseni vielä kähistettiin pystyyn kihartimella. Hävetti, mutta onneksi peilejä ei tullut joka nurkalla vastaan. Nyt sitten toistamiseen parin vuoden sisään kasvatan näitä kutrejani. Yritän hoitaa niitä ja toisaalta olla liikaa hoitamatta, mutta yhtälailla vähän paremminkin voisi mennä. Voimakkaat kiharat tekevät hiuksista hankalat hallita ja kuumalla/kostealla kelillä hamppumaiset. Hyvinä päivinä hiukset kuitenkin näyttävät hyviltä ja pidän niistä. Pitäisi vaan varmaan uskaltautua kampaajalle latvoja karsimaan..

13. Laskin, että jos puolison kanssa pysymme terveinä ja elossa pitkään niin meillä on edessä 50 vuotta tai enemmänkin yhdessä. Välillä ihan harmittaa miksi en tavannut häntä aiemmin, kuin olisin menettänyt hyviä vuosia mutta onneksi on monta vielä jäljellä. Ilman tätä parisuhdetta en tiedä miten ikinä olisin selvinnyt vastoinkäymisistäni. Yksi runo on yli kaiken pukemaan sanoiksi.

"Pimeässä maisemassa puut toisiinsa nojaa pellon reunassa, lähellä ojaa. 
Tähti lentää pienen lennon, kuu taivaan yli kulkee, 
syleilyynsä koivun hennon tammi suuri sulkee."
Eppu Nuotio

tiistai 10. kesäkuuta 2014

Paperin purkua osa 1.

Aarrekarttani

Muutosta on kulunut jo melkein puoli vuotta ja nyt sain autotalliin jääneestä laatikosta kaivettua esiin tämän jo aiemmin täällä blogissa esillä olleen aarrekarttani. Edellisessäkin kodissa säilytin sitä näkyvällä paikalla, jääkaapin ovessa ja sinne se päätyi uudestaan. Ajattelin avata ja kerrata tätä, ei pelkästään teille, vaan itsellenikin. Moni asia näistä minun elämääni jo sisältyy, mutta niiden arvo ei lakkaa olemasta tärkeä tai jopa mittaamaton.

1. Juoksuharrastus. Tästä olen kertonut jo pariin otteeseen joten pähkinänkuoressa; juokseminen on niitä harvoja urheilulajeja joista oikeasti pidän ja jossa oikeasti pärjään jos vain viitsisin tai saisin aikaiseksi lähteä yrittämään. Harrastus joka on helppo säilyttää mukana paikkakunnan vaihdoksesta riippumatta. Onnistuneen lenkin jälkeinen fiilis on aika mahtava.

2. Haaveilin perheen perustamisesta jo alle kaksikymppisenä. Tein nuorena kuitenkin hölmöjä valintoja parisuhteiden suhteen ja lapsen yrittämisen mahdollisuus meni aina vain kauemmaksi. Kunnes tapasin nykyisen puolisoni. Olen onnellinen siitä, että molemmat olemme malttaneet mielemme aikaisessa elämässä ja odotimme sitä "oikeaa" tilaisuutta, jos sellaista nyt voi ikinä odottaa tulevaksi. Vaikka uusperheellisiä sivusta seuranneena tiedän, että sellainenkin perhe-elämä on palkitsevaa ja lapsipuolista tulee ajan kanssa rakkaita, niin raskasta se kuitenkin on ja vaatii ihan eri tavalla venymistä ja kärsivällisyyttä kuin "perinteisessä" perhe-mallissa.

3. 2011 alkuvuodesta koin romahduksen ja menetin vähäksi aikaa työkykyni. Olin ensimmäistä kertaa elämässäni turvassa turvallisen ihmisen (puolisoni) kanssa ja silloin suojamuurini murenivat (niin hullulta kuin se kuulostaakin). Sairastuin keskivaikeaan masennukseen ja pääsin onneksi nopeasti työterveyden kautta eteenpäin kelan tukemaan psykoterapiaan jossa käyn edelleen. Se vuosi tarkoitti monia muutoksia, kriisejä ja voimavarojen tunnistamista. Löysin sellaisen voimavaran mitä lähdin tavoittelemaan, unelma-ammatin. Haluan anestesia/instrumenttihoitajaksi leikkaussaliin. Lukion paperit olivat aika surkeat, vaikka ylioppilaaksi kirjoitinkin joten lähdin aluksi opiskelemaan lähihoitajaksi parantaakseni mahdollisuuksia ammattikorkean pääsykokeissa. Opiskelin kiitettävän todistuksen ja sain täydet pisteet Tamkin pääsykokeista. Mahtava tunne oli jäädä äitiyslomalle koulupaikka takataskussa odottaen.

4. Olemme olleet puolisoni kanssa kihloissa lokakuusta 2011 lähtien. Olin kosinut häntä jo kolmesti edeltävänä kesänä, mutta luulen ettei hän tajunnut asiaa. Sitten syksyisenä ja sateisena lokakuun lauantaina kävimme romanttisen neuvottelun ja kävelimme yhdessä kultasepänliikkeeseen ostamaan kihlat. Perinteiset kultasormukset sormissa kävelimme kantakahvilaan istumaan ja laittamaan viestejä vanhemmillemme. Siinä sitä ihmeteltiin, että mitä tuli luvattua :] Päivämäärää tai vuotta ei olla sovittu. Hetken tuntui, että olisi kova kiire naimisiin, mutta nyt olen itsekin toppuutellut asiaa. Olen jo kerran ollut naimisissa ja kaikki meni silloin pieleen. Nyt haluan, että puolisoni kanssa mietitään naimisiinmenoa ja sen ympärillä olevia asioita rauhassa ja molempien näkemyksiä kunnioittaen. Haluan päivästä onnellisen meille ja läheisillemme.

5. Hertasta olenkin kertonut jo useaan otteeseen. Rakas karkeakarvainen kääpiömäyräkoirani. Päivisin lapsosen leikittäjä ja pihapiirin vahti, iltaisin sohvaperuna ja jalkojeni lämmittäjä. Hyvin tärkeä osa elämääni ja perhettäni.

6. Nuorempana pidin tavoitteena sitä, että ulkomaanreissussa tulisi käydä vähintään kerran vuodessa ja pitkään tahti pysyikin yllä. Enemmän tuli seilattua Euroopan maissa, mutta pari pidempääkin matkaa on tullut tehty. Olen käynyt Espanjassa, Ruotsissa, Kreikassa, Tanskassa, Englannissa, Irlannissa, Ranskassa, Virossa, Latviassa, Portugalissa, Intiassa ja Thaimaassa. Olen siis päässyt reissaamaan, mutta ihan liian vähän kuitenkin. Haluaisin käydä Japanissa (häämatkalle sitten joskus ehkä..), Vietnamissa, Meksikossa, Yhdysvalloissa, Saksassa ym ym ym. Puolison kanssa olemme reissanneet jonkun verran, mutta nyt olemme jämähtäneet Kanariansaarille. Ajattelimme kiertää niitä yksitellen. Gran Canaria ja Teneriffa koluttu, vielä monta jäljellä.

7. Olen tottunut huolehtimaan raha-asioistani onnistuen ja epäonnistuen 15 vuotiaasta lähtien. Muutin silloin toiselle paikkakunnalle lukioon ja elämä sysäsi raiteiltaan ja takaisin raiteilleen niinä vuosina. Rahankäsittelyä ja säästämistä minulle ei kukaan opettanut ja sen kyllä huomasi. Nuorena sain ison määrän rahaa oikeusteitse ja jos olisin ollut fiksu, olisin osannut laittaa säästöön mutta silloin en vielä ymmärtänyt ja ne rahat vain kuluivat vuosien saatossa. 17 vuotiaana sain kuitenkin ensimmäisen kesätyöpaikan ja opin elättämään itseäni Kelan opintotukien lisäksi. Sain ammattiylpeyttä ja pian karistin Kelan byrokratian pölyt itsestäni ja halusin pärjätä omillani. Kahdeksan vuotta tein töitä säännöllisesti ja uraa luoden, kunnes yllä mainittu romahdus tuli eteen ja uudet valinnat. Nyt opiskelijaksi siirryttyäni olen joutunut elämään elätettävänä ja kesti aika pitkään olla sinut sen asian kanssa. Yritän kuitenkin ajatella asiaa niin, että minun aikani elättää perhettämme taloudellisesti tulee vielä. Nyt teen parhaani muiden asioiden kautta.

Ettei tästä tulisi kerralla liian pitkää luettavaa niin... TO BE CONTINUED!

keskiviikko 4. kesäkuuta 2014

Lankaralli

Päivät ja viikot kuluvat kohisten. lapsonen täytti eilen 10kk ja tänään mitattiin neuvolassa painoksi 9kg. Kovasti on tyyppi jo menossa ja vauhti kiihtynyt. Välillä joutuu ihan juoksuaskeleita itse ottamaan, että ehtii perään. Varsinkin jos vessan ovi on jäänyt auki ja lapsonen matkalla vessaharjaa rassaamaan.

Olen selaillut lähiaikoina paljon nettiä, varsinkin erilaisia käsityösivustoja ja pitkästä aikaa inspiroiduin virkkaamaan. Yleensä tällaisessa tilanteessa olisin tarttunut puikkoihin ja tehnyt villasukat, mutta vuodenaika vähän latistaa tunnelmaa joten ryhdyin isompaan haasteeseen. Virkkaan isoäidin neliöitä ja tavoitteena on saada aikaiseksi torkkupeitto työhuoneen vuodesohvalle. Onneksi peitolla ei ole kiire valmistua koska työhuoneessa ei ole vielä edes sitä sohvaa. Olen kuitenkin haaveillut tällaisesta "tilkkutäkistä" pitkään ja onneksi tätä voi tehdä pala kerrallaan.

Lahjakori sai uuden tarkoituksen.

Paloja on nyt 36, pala nro 37 jo aluillansa. Haluaisin saada tästä kerralla mahdollisimman ison, joten tähtään ehkä sinne 80-100 palan tienoille. Aika näyttää miten jaksan uurastaa. Fiksuinta olisi ehkä ollut tehdä yhtä isoa neliötä loppuun asti, mutta pidän vaan niin paljon siitä että tässä pääsee yhdistelemään paljon erilaisia kokonaisuuksia ja värejä. Ja mikä parasta, pääsee eroon vuosia laatikossa seisoneista jämälangoista eroon.

Voin jo kuvitella joskus syksyn pimeydessä ja viileydessä kietoutuvani näihin väreihin.

Silläkin uhalla, että puolisoa väsytti ja ärsytti niin halusin ehdottomasti uudelle kirpparikierrokselle kauppareissun yhteydessä. Olin pitkään miettinyt mitä astiastoa haluan kerätä ja talokauppojen synnyttyä päätin, että Marimekon siirtolapuutarha-sarjassa on meille sopivia astioita. Joululahjaksi saimmekin tonkan, räsymatto kuosilla teekuppeja- sekä teekannun. Sarja on täydentynyt parilla siirtolapuutarha kipolla ja mustavalkoisella posliinilusikalla. Tee- ja kahvikuppien lautasten valinta on kuitenkin tuntunut hankalalta. Marimekon kahvilautaset ovat neliskanttisia ja eivät mielestäni olleet kovin kivan näköisiä. Tänään sitten kirpparilla yhdestä pöydästä löytyivät nämä neljä lautasta teekuppien alle. Arabiaa, kuluneita ja ajan patinoimia mutta silti mielestäni loisto löytö. Ja mikä parasta, vain 0,50€ per lautanen!! 


Puolisolla on vielä totuttelemista ajatukseen eriparilautasista. Itseäni epätäydellisyys ja rosoisuus taas viehättää. Olin myös astiastovalinnan jälkeen huolissani värien puutteesta, mutta näinhän saan täydennettyä sopivasti värejä ja sopivia muotoja. Mikä on lempiastiasi tai mitä astiastoa haluaisit kerätä kotiisi?