Happihyppelyt

Minä en tainnut lapsena olla kovin urheilullinen tai edes ulkoilmaihminen, nimittäin aikuisiällä vaatinut välillä suuriakin ponnistuksia lähteä ihan muuten vaan pihalle notkumaan. Hertan takia on pakko käydä pihalla se kolme kertaa päivässä, niistä kaksi on ihan kävelyjä ja yksi sitten iltapissatus. Välillä toki sitten useamminkin jos huvittaa tai tarve vaatii. Kävelytykset saan yleensä hyvin synkronoitua lapsosen päiväunien kanssa yhteen. Tänään sitten tylsyys iski, kun pyykit alkoivat olla pestyinä ja jopa puolison vaatekaappi ojennuksessa. Puin lapsoselle rönttöhaalarit, iskin Hertan hihnan päähän ja pistin menoksi sadetta enteilevästä säästä huolimatta.

Ihanaa hiekkaa.

Tuli siis tehtyä ensimmäinen reissu leikkipuistoon lapsosen kanssa. Ja voi miten mukavaa meillä oli eikä sadekaan pilannut hauskuutta. Maisteltiin hiekkaa, isompia kivia, lehtiä, laskettiin liukumäkeä, istuttiin keinuhevosen kyydissä ja mikä parasta, keinuttiin. Retkieväinä banaani, mikä sitten syötiin kolmeen pekkaan lapsosen ja Hertan kanssa. Mietin, että miksi ei ole aiemmin tullut puistoon lähdettyä. Jos nyt tekosyitä voi luetella, niin lapsoselle ostettiin ensimmäiset uudet kengät vasta viime viikolla ja Hertan kanssa on harmillista poiketa leikkipuistoihin kun se ei ymmärrä, että sen pitää jäädä kentän laidalle odottamaan. Siellä se nakki tänäänkin vinkui ja tapitti meitä herkeämättä. Harmittaa jo valmiiksi tulevat uimarantaretket, kun Herttaa ei voi ottaa mukaan ellen sitten löydä kohtuullisen matkan päästä jotain koirien uittorantaa. Toki mummilasta ja mummolasta löytyvät mökit ja uimarannat, yritetään kuluttaa niitä jatkossa enemmän :]

Kesän ensimmäiset painaumat.

Lämpiminä ja kuivina päivinä ollaan myös pyöritty omalla pihalla. Tällöin Hertta on "juoksuhihnassa" kiinni. Ongelmaksi on muodostunut se, että nakki kaivaa nurmikon pilalle. Aina kun selkänsä kääntää, niin uusi kuoppa on aluillaan. Mikä lie avuksi, leluja ja puruluita kyllä saatavilla, mutta eivät kelpaa kuin hetken huvitukseksi. Tarpeeksi kun hermostun, niin haen vesisuihkepullon ja suihkaisen aina kun nakki on pahanteossa. Eipä siitäkään kyllä pidempiaikaista apua ole, pitäisi varmaan saavillinen heittää niskaan että ymmärtäisi yskän. Lapsonen taas on hellyttävä näky kirsikkapuiden varjossa pihalelujensa kanssa. Nurmikko tuntuu ilmeisesti vielä aika inhottavalta ja tyyppi istuu paikoillaan niin kauan, että joku käy hakemassa pois. Pitäisi itse vaan rohkeasti mennä enemmän tuonne pihalle ja ulkoiluttaa näitä perheen pienimpiä , ei ne saisi kärsiä minun saamattomuudestani ja ötökkäkammoistani. Eikös ne niinkin sano, että lapsena opittu ulkoilu ja liikunta kannustaa liikkumaan ja ulkoilemaan aikuisenakin.