torstai 26. maaliskuuta 2015

Väsyttää

Väsyttää, väsyttää, VÄSYTTÄÄ!!!

Nyt nimittäin mennään minuuttiaikataululla.

6:09 herätyskello soi. Siitä lähtien kun ruvettiin seurustelemaan omaksuin puolisoni hassun tavan laittaa herätys aina minuuttia vaille tai jälkeen, ei koskaan tasan. En tiedä miksi hän näin tekee, mutta siitä on tullut koko perheen tapa.

6:30 viimeistään ylös sängystä. Yleensä tässä vaiheessa myös poju on jo pompannut pystyyn ja ihastuksissaan osoittaa Herttaa tai peiliä tai lattialla lojuvia kirjoja tai puhelinta. Jos hyvin käy, on herätyskellona toimiva puhelin saatu piiloon patjan tai peiton alle ennen pojun heräämistä. Joskus ei käy niin hyvin ja tyyppi haluaa heti pelata puhelimella. On ikävää aloittaa aamu pienen mielipahasta itkevän lapsen kanssa. Ei rauhallista käynnistymistä aamuun vaan täysillä heti ekoilta minuuteilta harhauttamassa ja lohduttamassa.

7:00 vessareissun ja pukemisen jälkeen syödään kevyt aamupala. Pojulle lasillinen maitoa ja talk-muruja, minulle ja puolisolle kahvia ja jotain aamupalaa. Mitä nyt pöydällä sattuu lojumaan. Seuraavaksi siivotaan pojun pöydälle kaatamat maidot. Tuppaa nykyään olemaan enemmän leikki kuin vahinko. Siivotaan kuitenkin vähin äänin sotkut pois ja toivotaan, että vaatteet säilyivät kuivina. Jos ei niin vaatetus uusiksi.

7:10 kasaan sohvalle pojun ulkovaatteet ja pukineet valmiiksi. Samalla puoliso on käyttänyt Hertan pihalla ja antanut tälle aamupalan. Jos hyvin käy, niin palloakin ehditään pari kertaa heittämään. Tarkistan koululaukkuni sisällön, turha painolasti pois ja tarpeellinen sisään. Hedelmiä mukaan jos mahdollista + vesipullo/termari. Särkylääkkeet ja silmätipat kuuluvat nykyään vakiokalusteisiin. Päätä särkee luvattoman usein.

7:20 täys tohina päällä ja hyvässä lykyssä pojulla ulkovaatteet päällä ja kengät jalassa. Laukut eteiseen valmiiksi ja itselle takki päälle. Laukut olalle ja pojun kanssa pihalle. Seuraava vaihe menee taas taktikoidessa. Pyrimme laittamaan pihalelut omille paikoilleen, pois näkyviltä, mutta aina sitä ei muista ja kun pitäisi olla aikataululla menossa autolle niin ylimääräiset pysähdykset ja mielipahan itkut kiristävät hampaita. Ohjaan siis hyvin määrätietoisesti pojun autolle ja pidän huolen siitä ettei hän pääse karkaamaan puolta metriä kauemmaksi minusta. Parina aamuna viereisen koulun laajennustyömaa on pelastanut pihalelu-itkuilta. Huikkaan tyypille, että ajetaan työmaan ohi niin mielenkiinto herää sen verran, että hänet saa vaivatta kiinni turvaistuimeen ja vöihin. Eikun menoksi!

7:30 päiväkodilla ulkovaatteiden riisuminen ja sisätossut jalkaan. Käsien pesu ja pojun saattaminen hoitotädin luo. Olen tilanteessa nopea, sillä pojulle on helpompaa että poistun päiväkodilta nopeasti vaikka enää ei hoitoon jääminen itketäkään. Nyt jo sentään hänelle voi vilkuttaa ovelta ja sanoa heipat.

7:40 autossa matkalla kouluun, tai koulun lähelle kadulle jossa ilmainen pysäköinti. Radiosta kuuluu Suomipopin Aamulypsy ja matka taittuu hyvällä mielellä. Tähän mennessä olen jo aika hyvin hereillä. Auton parkkeeraamisen jälkeen kävelen n. kilometrin matkan koululle, heitän ulkovaatteet lokeroon ja etsin luokan ja opiskelukaverit. Hyvällä tuurilla koulu loppuu kahdelta, yleensä kuitenkin viimeistään 15:45. Tosin nyt kun teen opintojani hieman nopeutetusti, osa orientoivan harjoittelun tunneista osuu iltapäivään/iltaan. Kuten eilen. Koulussa istuttiin 10:15 - 19:15 välinen aika. Onneksi näitä pitkiä päiviä on harvemmin.

19:30 autossa matkalla kotiin. Väsynyt, mutta onnellinen.

19:50 poju ja puoliso ovella vastassa. Puolisolla oli eilen synttärit ja koska en ehtinyt aamulla häntä mitenkään muistaa, kävin kotimatkalla Valintatalossa ostamassa berliinin munkin, kimpun tulppaaneja sekä euron arvan. Kotipihalla askartelin munkkiin kynttilän pystyyn ja sytytin. Poju ja puoliso sitten ihmettelivät kun kävelin munkkikynttilä kädessä sisälle ja laulaa luikautin onnea-laulut päälle. Halattiin tuulikaapissa. Tuntui hyvältä tulla kotiin.

20:00 vein pojun nukkumaan. Nykyään hän taas nukahtaa ihan mukavasti omaan sänkyyn ilman sen ihmeempiä poppaskonsteja. Helpottaa omaa iltaa huomattavasti. Nukutuksen jälkeen iltapa lautaselle ja matikan laskujen kanssa sohvalle pänttäämään. Onneksi puoliso istui sohvan reunalle auttamaan.

22:30 iltapesulle puolison käskystä. En epäröinyt hetkeäkään vaan ojensin itseni ja nousin sohvalta. Koulujutut kasaan ja suoraan laukkuun ettei unohdu kotiin seuraavana päivänä. Tiskit keittiön pöydälle, hampaiden pesu ja yöpuku päälle. Oman peiton pöyhiminen ojennukseen, pikainen tsekkaus, että ovet lukossa ja pojulla peitto päällä  sitten sukellus oman peiton alle. Väsyttää niin pirusti, että tiedän jo valmiiksi yön menevän levottomasti. Niin hullulta kuin se kuulostaakin..

6:09 ja kaikki alusta..

perjantai 20. maaliskuuta 2015

Kesän suunnitelmat selvillä

Niin kuin aika usein, tämäkin viikko on ollut yhtä ala ja ylämäkeä. Koko komeus on hioutunut huippuunsä tässä viikonloppua kohden mentäessä ja nyt en tarkoita tätä suinkaan pelkästään negatiivisessa mielessä.

Pojulle iski viime viikonloppuna flunssa ja pari yötä meni kuumeillessa. Pientä räkäistä halailijaa ja suukottelijaa on vaikea vastustaa ja itse aloitin sairastamisen tuossa alkuviikosta. Siihen mennessä kun poju oli taas oma pirteä itsensä, minä itkunsekaisin fiiliksin istuin opiskelijaterveydenhuollon päivystyksessä ja jonotin ilman ajanvarausta terveydenhoitajan vastaanotolle. Pikanieluviljely oli negatiivinen ja epäiltiin kurkunpääntulehdusta. Puoliso taas tuumi, että tämä saattaa olla nyt influenssaa. Rokotehan tuli otettua tuossa marraskuussa pojun neuvolareissun yhteydessä ja varmaan vastaisuudessakin sen otan koska tulen työskentelemään terveydenhuoltoalalla ihmisten keskuudessa joilla oma kehon puolustuskyky on heikentynyt. Mutta kuten taas huomaan, kipeänä ollaan. Ja minä kun sairastan, niin sairastan yleensä aika huolellisen kipeästi. 

Alahengitystiet on tulessa. Syöminen ei ole ongelma, mutta yskiminen sattuu ihan julmetusti ja hetken joutuu aina keräilemään itseään rykimisen jäljiltä. Kuume on pahimmillaan ollut siellä 39 asteen pinnassa ja eilen kun vaille viisi lähdin kävelemaan koululta autolle vajaata parin kilsan matkaa, niin mietin että selviänköhän edes autolle asti. Autolle raahustettuani soitin heti puolisolle ja itkin puhelimeen. Sopersin ja itkin, että olen tosi tosi kipeä ja särkylääke ei ole auttanut vaikka tunti sitten sen otin jne. Hän pyysi tulemaan kotiin ja kun suljin puhelun, tunsin kuinka samaan aikaan särkylääke potkaisi sisään ja lämpö virtasi hiljalleen vartaloon. 

Reilu vuosi sitten, helmikuussa muistaakseni, vähän muuton jälkeen lähdin ensimmäistä kertaa kotikunnan keskustaan pojun kanssa kävellen. Poju nukahti melko pian rattaisiin ja reitti oli helppo. Mukava pieni pakkanen ja kaunis maisema, lunta puiden oksilla, kevyt lumisade ja matkaa vain reilu pari kilometriä. Ensimmäiseksi suunnattiin kirjastoon ja etsin pari kirjaa itselleni, pari puolisolle. Sitten siirryin apteekkiin ja hoidin pari muuta pientä asiaa siinä samalla. Tunsin kyllä sen jo kirjastossa, olin uupunut. Kotimatkan aloittaminen tuntui piinalta. Kaunis maisema muuttui raskaaksi loivan pitkän ylämäen ja yltyneen lumisateen vuoksi ja rattaat painoivat kirjojen ja muiden tavaroiden painosta. Nälkäkin taisi olla. Alkoi itkettää ja soitin puolisolle. Vielä puolitoista kilometriä kotiin, mutta minä en jaksa yksin. Puoliso lähti meitä vastaan ja muistan miten tunnistin hänet jo kaukaa saappaista. Motonetistä ostetut polyverit koristavat nykyään minunkin jalkojani talvisin. Heti helpotti. Väsytti, mutta ei tarvinu jaksaa yksin. 

Näitä tilanteita on ollut aiemminkin. Rankan pitkäksi venyneen lumikenkäilyn jälkeen laitoin viestiä puolisolle, että väsyttää ja itkettää. Hyvä ystävä ilmoitti olevansa raskaana ja olin äärettömän onnellinen hänen puolestaan, mutta samaan aikaan äärettömän surullinen ettei vauvan yrittäminen silloin vielä ollut meidän kohdalla mahdollista. Ja taas lähti viesti puolisolle. Joka kerta hän tulee vastaan, viimeistään kotona eteisessä. Auttaa riisumaan päällivaatteet ja laukut ja kuuntelee kun itken. Tää on se tyyppi josta haaveilin jo teininä.

Mulla on kaikista vaikeuksista huolimatta ollut käsittämätön kyky tipahtaa jaloilleni. Tai sitten elämä vaan kompensoi paskaa säkää hyvällä menestyksellä työmarkkinoilla. Niin tai noin, löydän itseni jälleen kerran siitä onnellisesta porukasta joka saa töitä. Pääsin työhaastatteluun ja sovittiin, että ilmoittavat valinnoistaan parin viikon päästä. Kävelin ulos haastatteluhuoneesta ja ehdin mennä pari metriä ulko-oven suuntaan kun minut huudettiin takaisin huoneeseen. Kesätyö oli minun. Nyt on vähän epätodellinen olo. Pari päivää sitten tilanne oli se, että en meinannut päästä edes haastatteluun ja nyt mulla oli jo työpaikka kourassa. Myös eka keikkavuoro oli tarjolla tälle päivälle, mutta sairastelun vuoksi jouduin siitä kieltäytymään. Tuleva kesä- ja heinäkuu kuluu vanhainkodin dementiayksikössä. Haastava, mutta paljon antava ajanjakso siis edessä. En muuten edes muistanut kysyä palkkaa. 


Tämän mä taiteilin ihan omaksi ilokseni pari viikkoa sitten :]

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Valmis viikonlopun viettoon

Niin vaan sitä selvittiin ensimmäisestä periodista vaikka välillä olo oli kuin mehulingossa pyörisi.


Ja miksipäs en olisi selvinnyt, kun näin ihana tenttiin luku tsempparikin löyty jalkoja lämmittämään. Rankkaa tää kuitenkin on ja paljon vaikeampaa kuin ajattelin. Iltapäivisin kotona ei ole oikeastaan mitään mahkuja lukea tai tehdä koulutöitä koska poju on lahkeessa tai repimässä kirjoista sivuja irti. Olen siis joutunut rajoittamaan opiskelun koulupäivän klo 8-16 sisälle tai sitten 20-23 välille. Tentteihin on muuten aika rapeaa lukea tuona myöhäisempänä ajankohtana kun alkaa itelläki olla patterit vähän vähissä. Tietty jos lukkarissa on ollut väljää, niin olen kuitenkin hankkiutunut koululle hyvissä ajoin ja tehnyt hommia tai lukenut kirjastossa tai sen välittömässä läheisyydessä. Kampus on käynyt tutuksi ja ihan viihdynkin siellä :] Seuraavalla periodilla, eli ensi viikolla alkaa lääkehoita ja lääkelaskut, anatomia & fysiologia sekä orientoivat harjoittelut ym muuta mukavaa. Tosi vaativa setti ja luulen, että toukokuussa olen enemmän kuin valmis lomalle..


Kerroinkin tuossa aiemmin, että villiinnyttiin tekemään pientä pintaremonttia kotona. Olohuoneen nurkasta löytyy melko massiivinen punatiilinen takka. Takka itsessään on näyttävä, mutta punainen tiili on aika synkkä ja teki tilasta vähän ahtaan oloisen. Oltiin jo pitkään pyöritelty mielessä sitä, että maalataan joskus. Joo maalataan. Kului kuukausi ja taas päätettiin, että joo maalataan tää joskus. Nyt sitten kylppärirempan jälkituoksinoissa on tullut sellainen olo, että tätä asuntoa pitää laittaa enemmän meidän näköiseksi ja aloitettiin jatkumona kylppärille takasta. Jatkumolla tarkoitan myös sitä, että takka on heti kylpyhuoneen oven vieressä. Aikamoinenhan siitä tuli! Mutta ihan hieno ja tunnelmallinen :]

Takka kun saatiin valmiiksi niin siirryttiin seuraavaan kohteeseen eli keittiöön mikä sijaitsee takan takana. Eli kronogolinen järjestys säilyy. Keittiömme on U:n muotoinen. Kuvittele, että U:n pohjalla on kapea pääty jonka keskellä on liesi ja molemmilla puolilla yhtä paljon laskutilaa. Vasemman puoleisella pitkällä sivulla on keskellä tiskiallas ja kauimmaisessa päädyssä tiskikone. Lyhyttä ja vasenta pitkää sivua kiertää myös seinäkaapit. Oikean puoleisella pitkällä sivulla on taso jonka alla kaappeja ja päällä vitriini. Nyt päästiin ongelman ytimeen. Alkuun vitriini tuntui tosi kivalta. Oli ihana saada joululahja astiat näkyville, mutta melko pian tajusin, että inhoan koko viritystä. Ongelmaksi muodostui se, että vitriini peitti näkyvyyden ruokapöydän suuntaan ja oikeastaan koko muuhun asuntoon. Ja jos oli vieraita jotka jäivät olohuoneen tai ruokailutilan puolelle ja itse olin keittiössä, oli vitriinin läpi kommunikoiminen hankalaa. Joten me otettiin se viime viikonloppuna pois. Huh mikä avaruus. Aluksi hirvitti, tila näytti liian paljaalta. Nyt mä kuitenkin rakastan sitä. Keittiöstä näkee hyvin eri puolille ja mikä tärkeintä ulko-oven suuntaan. Eli jos joku on tulossa ovelle, niin vieraan bongaa herkemmin.

Nyt puoliso on sitten väsännyt keittiöönkin pientä maalausprojektia. Välitilan valjun harmaat seinälaatat saavat uuden värin. Pari päivää meni laattoja pestessä ja kuivatellessa. Nyt pintaan on saatu telalla alusmaali ja ensi viikolla sitten lätkäistään uusi väri pintaan. Piste I:n päälle saadaan kun tason viereen vielä joskus ostetaan Artekin K65 työtuoleja. Käytettynä tietenkin ja kohtuu hinnalla. En kyllä voisi ikinä kuvitella olevani niin hullu, että maksaisin tuolista sellaisia summia mitä niistä nyt uutena pyydetäänkään. Niin, että jos sulla pyörii sellaisia tuojela tyhjänpanttina niin iske viestillä!


Pojun astioita on kiva tyhjätä astianpesukoneesta kaappiin. Siirsin jo kesällä, kun poju oppi tonkimaan keittiön kaappeja, hänen kipot ja lautaset ym isompaan vetolaatikkoon. Siellä ne ovat pojun käden ulottuvilla ja joskus kaikki leviteltynä ympäri lattiaa. Mut ei se mitään. Ne on niin kivan värisiä ettei mua niitä haittaa lattioilta kerätä. Värikkäät on Ikean tuomisia. Aika käytännöllisiä, mutta ainakin matalien lautasten ongelmaksi on muodostunut se, että konetiskiaineesta jää herkästi jäämiä lautasen pintaan. Olen yrittänyt hinkuttaa Fairylla ja sienellä irti, mutta osasta lähtee huonosti (kuten kuvan sinisestä lautasesta huomaa). Keraamiset esim Pentikin, Arabian ja Marimekon lasten kipot ja kupot on ihania, mutta en ole sellaisiin viitsinyt rahaa laittaa koska aina silloin tällöin ne kupit ja muut lentää kaaressa lattialle. Ettei siis menisi rahaa hukkaan, mutta ettei myöskään aiheutettais turhia vaaratilanteita lapsi/koira yhdistelmällä. Hertta kun päivystää pojun syöttötuolin edessä aina ruoka-aikaan.

Pescovegetaristina jatkaminen tuntuu aika vankalta päätökseltä. Kipuilen aika vahvasti omatuntoni kanssa tai oikeastaan tunnen pahaa oloa siitä miten vähän olen aiemmin antanut arvoa eläimille vaikka olen aina pitänyt itseäni eläinrakkaana ihmisenä. Miten tärkeitä ja ainutlaatuisia ne ovat ja menee ihan mun ymmärryksen yli se miten julmia me ihmiset ollaan. Koulussakin on jonkun verran ollut puhetta niistä ajoista kun Suomessa vielä tehtiin eläinkokeita, kurjaa kuunneltavaa sekin vaikka jo onneksi taakse jäänyttä aikaa. Tänään aamulla katsoin sydäntä lämmittävää ohjelmaa Yleltä jossa kerrottiin Ugandan villieläimistä. Itketti. Se kaikki vihreys ja se kaikki ilo ja kauneus mikä niissä eläimissä elää. Miksi me ei osata antaa enemmän arvoa sille kaikelle. Veganismiin mulla on vielä aika pitkä matka ja en tiedä saavutanko sellaista hyvettä itsessäni ikinä, mutta omaa maailmaani tämä kaikki on kyllä ravistellut ja tekee kipeämpää kuin osasin odottaa. Tein myös sellaisen päätöksen etten aio vierailla eläintarhoissa, varsinkaan Korkeasaaressa. Yksi eläinpuisto on vielä sallittujen listalla siitä syystä ettei siellä ole eksoottisia tuontieläimiä vaan Suomessa luonnostaan eläviä lajeja. Joudun kuitenkin punnitsemaan sitäkin asiaa uudestaan jos sinne Kiinasta panda parka singahtaa. Kotieläinpihoilla me kyllä varmasti liikutaan tulevana kesänä. Haluan, että poju pääsee tutustumaan eläimiin muutakin kuin lasin läpi ja opettelemaan omaa käyttäytymistään eläinten seurassa. 

Nyt kuitenkin poju nukkuu, kotona tavarat on järkätty paikoilleen, tiskit koneessa ja yksi koneellinen pyykkiä rullannut jo kuivaksi asti. Tästä on hyvä jatkaa viikonlopun viettoon :]