lauantai 19. heinäkuuta 2014

Pahaa ja Hyvää, kaikkea sekaisin

Rankka viikko täynnä iloa ja itkua. Itku kumpuaa minusta ja sisälleni jo lapsena muuttaneista demoneista. Asioiden hyväksyminen ja läpikäynti on läpi elämän kestävä prosessi ja terapian tullessa viimeisille metreille lähtee turbovaihde päälle ja tunteet ikäänkuin ryöpsähtävät niskaan. Arjessa vaikeudet näkyvät herkkyytenä, tiuskimisena, ärtymisenä, itkuisuutena, ahdistuksena. Tunteita on monia ja kaikkia ei edes aina tunnista. Onni on että tunteet eivät enää saa yliotetta, niinkuin joskus pari vuotta sitten. Ei tarvitse ottaa sairaslomaa (vaikka kukapa nyt hoitovapaalla lomaa saisikaan..) pärjätäkseen arjessa tai edes kaupassa käynnistä. Ne tunteet tulee ja tuntuu välillä helvetin pahalta ja sitten ne menee taas ohi tullakseen taas joskus takaisin.

Joku väittää, että ne tunteet menettävät merkityksensä ajan kanssa kun niitä on toistanut ja käsitellyt tarpeeksi monta kertaa. No joo, onhan ne vähemmällä roolilla nykyään, mutta ei se helpommaksi ole muuttunut. Edelleen viiltää välillä niin lujaa että haluaisi lakata olemasta. Ei siksi, että nykyisyydessä olisi jotain huonosti vaan siksi, että menneisyys kulkee mukana hautaan asti. Yksinäisyys on ehkä musertavin tunteista. On ystäviä, mutta olen kuitenkin yksin heidänkin seurassaan. Joskus yrittänyt kertoa pahasta olostani tai puhua menneistä, mutta ei se helpota. Monet ympärilläni eivät osaa tai eivät halua käsitellä aiheitani. Eihän kenenkään sellaisia pitäisi joutua käsittelemään, mutta välillä tuntee olonsa niin vääränlaiseksi. Varsinkin silloin kun se toinen ei ymmärrä, että läsnäolo ja kuunteleminen riittää. Ei siihen tarvitse sanoa mitään, kunhan olisi läsnä. Usein edelleen kaipaan sisaruksia. Yksin kovia kokeneena toivoisi välillä, että olisi ollut sisko tai veli joka tietää mistä minä puhun tai itken. Niin kurjalta kuin se kuulostaakin, niin jonkun joka olisi jakanut sen vaikeuden vaikka mitään sellaista ei kenellekään toivoisi.

Lounassalaatti

Sekin on elämän pituinen mysteeri, että miksi minun piti se kaikki kestää ja selvitä siitä. Lapsonen on ehkä helpoin ja paras asia hyväksyä olemassaolooni ja kun uskoo siihen ettei mikään olisi saanut mennä menneisyydessä toisin siinä pelossa ettei hän olisi ehkä olemassa, niin koettelukset palkittiin loppujen lopuksi. Aina ei mieli pääse näin pitkälle ja voittajana noidankehästä, mutta edes välillä ja silloin helpottaa. Mestarillisena näyttelijänä piilotan kaiken, paitsi puolisoltani. Hän näkee jos minulla ei ole kaikki hyvin, tai jos ei näe niin teen sen kyllä hänelle selväksi. En ole helppo puoliso hänelle, mutta en valinnut tätä roolia ja hänkin sen yleensä ymmärtää. 

Pannunalunen edestä ja takaa

Olen virkannut kuin mielipuoli, kaikenlaista viritteillä ja oikein mitään en ole saanut noiden pannunalusten lisäksi valmiiksi. Piheys pirulainen iski kirpputori koluamisten jälkeen niin, että normaalihintaisia lankakeriä on ollut harmillista ostaa. Jos nyt vaikka kerä viikossa, että saisi edes sen torkkupeiton valmiiksi. Syksykin on jo tulossa pimenevine iltoineen ja kylmine vesisateineen. Tarvitsen turvapeittoni valmiiksi.

Mustaherukoita maistelemassa

Oman pihan mustaviinimarjat olivat jo osittain kypsyneet ja käytiin keräämässä pieni ämpärillinen talteen. Lapsonen pääsi viipottamaan pihalle ja syömään marjoja. Näyttivät maistuvan ja suu vallan napsasi. Oma kippo kun tyhjeni niin tuli hakemaan lisää minun kipolta. Takapihan terassikin on jo paikoillaan ja kansilaudat ruuvattu paikoilleen. Seuraavaksi pitäisi ihmetellä, että miten ihmeessä saadaan siirrettyä palju uuteen kohtaan. Asioita kun mietitään aina sitä mukaa kun niitä eteen tulee eikä suunnitella kun just verran kun huvittaa. Saas nähdä miten käy ja päästäänkö paljuttelemaan ollenkaan tämän vuoden puolella.. :]


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti