sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Hyvän mielen lähteillä

Iltapala terassilla
Lasissa Cono Sur Bicicletaa
Aamupalaksi syrnikkejä eli
Venäläisiä rahkalettuja

Kuluneeseen viikkoon ja viikonloppuihin on mahtunut taas Paljon, mutta tällä kertaa vain hyviä hetkiä ja kokemuksia. Viime sunnuntaina juhlittiin pienen ihanan tytön 1-vuotis synttäreitä. Tarjoilut olivat, kuten aina heidän luonaan, mielettömän hyviä ja kerrankin sain syödä oikeasti hyvää ja maukasta mansikkatäytekakkua!! Lapsonen täyttää myös vuoden viikon päästä viikonloppuna ja pitäisi itsekin taikoa joku hyvä kakkuska juhliin. Vähän jo etukäteen kuumottaa, että miten tulee onnistumaan kun en kovin hyvä leipuri ole. Yleensä leipomukseni onnistuvat vahingossa kun kokeilen jotain uutta, mutta sitten kun pitäisi tehdä jotain tiettyä niin pieleen menee. Yritän kai liikaa..

Viikolla suunnattiin Pohjanmaalle ja uusina kokemuksina Flow park ja Power park. Suosittelen molempia lämpimästi! Flow parkissa en varsinaisesti flowta löytänyt itsestäni, helle ja nestehukka väsytti niin että pojat saivat käydä pelastamassa minut viimeiseltä radalta pois kun jäin jumiin. Seuraavalla kerralla ylitän itseni ja en luovuta niin herkästi! Häpeää ei tarvi kuitenkaan tuntea, rata oli ensikertalaisella haasteellinen ja pääsin yli puolivälin. Power park oli elämys myös! Keskellä "ei mitään" toimiva ja monipuolinen keskus ja toimintaa koko perheelle. Pojat kävivät Mika Salo circuitissa ajamassa karting-radalla ja yhdessä koluttiin huvipuistoa laitteineen. Hauska päivä hyvine ruokineen vaikka illalla oltiinkin niin poikki, että automatka kului melko hiljaisissa merkeissä :D


Hedelmillä herkuttelua
Kvinoasalaatti


Lisäksi ollaan oltu mökillä ja nautittu läheisten seurasta. Aika ihanaa aikaa vaikka meinaankin hermota sitä, että pitää olla koko ajan pakkailemassa tavaroita ja siirtymässä eri paikkoihin. Yritän kuitenkin huokaista välillä ja ajatella, että ei se mitään. Pieni vaiva isosta ilosta. Viikonloppuna ystävä tuli yökylään ja keskusteltiin pitkään elämästä, parisuhteista ja muista asioista. Ja heti koen olevani taas virkeämpi ja elämäniloisempi. Omat ongelmat saavat perspektiiviä ja helpottaa ajatus siitä, että asiat vain tahtovat paisua mielessäni suuriksi eivätkä välttämättä oikeasti ole niin isoja juttuja sittenkään. 

Ystävän kestitsemisen vuoksi huomasin panostavani taas kauppareissulla piirun verran enemmän. Paljon salaatteja, hedelmiä ja muita kasviksia. Aamupalaksi tosin tarjosin makeita syrnikkejä, mutta pitäähän sitä nyt vähän kuitenkin.. Ystävien näkeminen ravitsee siis mieltä, mutta siinä sivussa kehoakin. Pidin itsestäni vähän parempaa huolta, murehdin vähemmän, puhuin enemmän ja itkinkin kun toinen kuunteli. Tänään vaikka masussa on makeat syrnikit, niin turvotus ja yleinen fyysinen paha olo on vähän helpottanut ja oli jopa helpompi pukea päälle kesämekko. En näytäkään yhtä "lihavalta" peilistä katsottuna kuin pari päivää sitten.


Välipala hedelmistä


Ja vihdoin ja viimein meillä on kompostori!! Mikä helpotus oikeasti! Nyt meillä kerätään lasi, metalli, biojäte, pahvi, paperi, patterit, ongelmajäte ja lääkkeet omiin nyssäköihin ja viedään kierrätyspisteille aina kuin ehtii ja muistaa. Kompostori on kyllä edelleen peräkärryssä odottamassa paikalleen asettamista, mutta rupesin jo keräämään biojätteitä talteen. Astiana nyt alkuun ainakin toimikoon muovinen leivontakippo ja kantena leikkuulauta.

Minua on suuresti huvittanut puolisoni tarve säästää hassuissa tilanteissa. Useampi kuukausi sitten kun halusin täyttöpussin vessan käsipesusaippualle niin puoliso halusi välttämättä ostaa superhalpaa saippuaa yhteensä varmaan 6 litraa. Pyörittelin silmiäni ja mietin, että miten monta vuotta menee että ne kuluu loppuun. Sitten äitini toi joku aika sitten meille tuollaisen Dettol saippua annostelijan ja pari vaihtopulloa. Puoliso vähän aikaa tutki laitetta ja hänellä välähti. Otti koneen, siirtyi autotalliin ja vähän ajan päästä tuli esittelemään aikaansaannostaan. Hän oli porakoneella tehnyt reiän "kertakäyttöiseen" koneen mukana tulleeseen pulloon ja täytti nyt ostamaansa halpaa saippuaa koneeseen. Älytöntä ajattelin ja nauroin, mutta pilkka osui omaan nilkkaan. Kone toimii edelleen moitteettomasti ja halpis saippua tuntuu käsien pesussa paremmalta kuin koneen oma saippua. Pieni vaiva ja järjen käyttö siis näköjään kannattaa aina välillä :]


Väliaikainen biojäteastia
Säästäväisyys kunniaan




















Kävinpä muuten ensimmäistä kertaa kahteen vuoteen uimassa järvessä!! Olen siis ylittänyt itseni ja odotukseni kuluneella viikolla useamminkin. Tästä on taas hyvä jatkaa. Vielä hetken otan omaa aikaa lapsosen nukkuessa ja teen jotain mieluista, vaikkapa virkkaan. Illalla puoliso kotiutuu poikien mökkiviikonlopulta ja yritämme yhdessä karistaa mielipahan lähteitä ja saavuttaa hyvän mielen tunteita niin arjessa kuin parisuhteessakin. Kun arvostan itseäni, niin osaan arvostaa sitä toistakin ja kun pidän huolta itsestäni niin pidän huolta siitä toisestakin. Rakkaus itseään ja lähimmäistään kohtaan sekä arvostus elämäänsä ja siihen kuuluvia asioita kohtaan on eheyttävää ja voimaannuttavaa. Asiat saa olla välillä huonosti ja pienistäkin asioista saa välillä valittaa kun muistaa, että kiitollinen voi olla myös ihan niistä pienistä asioista ja arkisetkin jutut voivat tehdä onnelliseksi. 

Hyvää tulevaa viikkoa siis sinullekin :]

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti