Koska elämässä, varsinkin näin kevään murroksella kun kaikki on vielä haaleaa tai väritöntä talven jäljiltä niin tussit ja pojun kanssa piirtäminen kyllä tuo sitä väriä senkin edestä. Väriä löytyy paperilta, navasta, naamasta, käsistä, pöytäliinasta, vaatteista. Varmaan jostain seinästä, lattiasta ja koirastakin, en ole vielä vain bongannut. Kynäpaketin kyljessä luki, että vesipestävä kankaista. Iholta ei vaan näemmä ihan het ekalla pesulla liukene.. Pojulla olkoon siis vielä hetken koko mahan yli kulkeva violetti viiva :]
Värit ovat olleet kateissa kyllä hetkittäin muualtakin kuin luonnosta. Lääkehoidon ja lääkelaskujen tenteistä hylsyt. Olin kyllä lukenut, mutta opettajan pisteytys ilmeisesti niin tiukka ettei luokaltamme päässyt kuin yksi henkilö tentistä läpi ja hänenkin arvosanansa apea 1. Lääkelaskuissa taas ihan itse mokasin, viimeisen laskun arvot olin laittanut väärin päin kaavaan. Ja niinkun minä yritin ennen tenttiä tavata miten se kääntäen verrannolla laskeminen tehdään. Anatomiassa sentään vähän tuulta purjeissa, mutta tämän päivän osakoe kyllä sai hampaat tutisemaan suussa. Hetken jo mietin, että noinkohan olen oikealla alalla. No kyllä mä olen, tää nyt on vaan tällasta hetkellistä hapatusta ja oman osaamisen mollaamista. Joskus ei vaan kulje ja tämä mummopyörä tavallista kankeammin niin ylä- kuin alamäessäkin.
Mutta ihan joka päivä ei kuulkaa ole mennyt sohvan pohjalla kangistellen. Mä olen käynyt tässä parin viikon aikana monta kertaa lenkillä ja pyörähdinpäs moneen vuoteen 5 kilsan hölkän yhtä soittoa. Koska olen tällainen suorittaja, niin vasta tämä lenkki tuntui saavutukselta. Ei ne edelliset joissa oikeasti saavutusta oli jo se lenkkivaatteiden päälle pukeminen, vaan tämä mitä pystyi mittaamaan joillain määrillä, numeroilla, mustana valkoisella. Sunnuntaina lähdin vielä kaiken lisäksi puolison ja tämän sisarusten kanssa kuntosalille katsomaan miltä ne nykyään näyttää. Oli maastavetoa, vatsoja, penkkipunnerrusta yms. Jalat on niin kipeänä, että käveleminen sattuu. Mutta ah mikä kipu!
Oikeasti mä olen aika väsynyt ja monet maailman surut ja murheet vaikuttavat muhun suuren painolastin lailla. Olen huolissani siitä saako poikani elää suomessa kokematta syrjintää rotuun tai muihin ominaisuuksiin liittyen. Olen huolissani omasta terveydestäni. Sydämen lisälyönneistä on tullut kuukauden aikana arkipäivää. Ilmeisen selvästi ne johtuvat stressistä ja ovat vaarattomia, mutta kaikki sellainen ylimääräinen on inhottavaa ja mietityttää. Hiukset ovat huonossa kunnossa. En varmaankaan syö tarpeeksi monipuolisesti ja lisäravinteet unohdan päivittäin. Väsyttää, hemppa matala, verenpaine matala ja kello käy. Facebook ja somepaska kyllästyttää, ihmiset jotka sanovat päin naamaa että kylläpä olis kiva nähdä ja tehdä jotain ja sitten eivät edes vastaa kun ehdottaa tekemistä.
Koska mulla on taas kiire nukkumaan ja suorittamaan huomista päivää, niin kirjoitukseni ei ole ollut kovin looginen tai loppuun asti mietitty. Mutta mun oli pakko päästä purkamaan pienesti ajatuksia ja näyttämään teille nämä kuvat. Kaikki esittävä taide on minun aikaansaannosta, mutta mitäpä sanotte värityksestä? Eikö olekin upeita värejä ja kaaria, taidokkaita kohta melkein kaksi vuotiaan näkemyksiä omasta osaamisestaan. Poju pitää kynää kädessä "oikeaoppisesti", osaa oman nimensä ja tekee tarpeensa jo melkeinpä suurimmaksi osaksi pottaan, vaikka vaippoja pidetäänkin hoitopäivän ajan sekä öisin. Olen suunnattoman ylpeä pienestä ihmisestäni! :]
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti