Peanut's

Wau!

Melkein vuosi mennyt eteenpäin ja elämä muuttunut taas niin ettei meinaa itsekään perässä pysyä. Tässä elämäntilannetta pähkinänkuoressa:

Meille syntyi viime kesänä pieni tyttövauva. Synnytys, lapsivuodeaika ja talvi on mennyt mukavasti. Kahden terveen lapsen äitinä ei voi olla kuin kiitollinen siitä mitä on ja pelätä sitä, että se loppuu. Viime viikolla meille myös tuli lomailemaan toinen mäyräkoira, tyttö sekin. 

Hassuinta on ollut huomata se, että molempien tyttöjen kanssa olen joutunut kamppailemaan tunteideni kanssa. Toisen lapsen synnyttyä yllätyin siitä miten ahdistunut olin ja koin suurta syyllisyyttä siitä etten voinut olla enää yhtä paljon läsnä esikoisen kanssa. Nyt sama juttu koirien kanssa. Tunsin syyllisyyttä siitä, että toin toisen koiran kotiimme valtaamaan oman koiran reviiriä ja ihmisiä. 

Onneksi molemmista kriiseistä on selvitty. Lasten kanssa viikoissa, koirien kanssa päivissä. Mutta mikään muutos, edes ne hyvät eivät ole aina helposti lähestyttäviä ja omat tunteet voivat yllättää vaikka miten olisi itsetutkiskelua tehnyt. 

Mulla on ollut valtavan hyvä ja tunnerikas vuosi, voisin kirjoittaa blogia jo pelkästään siitä miten kauniita ja rakkaita asioita mun elämään kuuluu. Mutta tämä on kuitenkin myös mun pakopaikka ja sulatusuuni niille asioille mitä joudun päässäni pyörittelemään. Enää en ole yksin, en ole ollut vuosiin, mutta kirjoittaminen jäsentää tunteita ja ajatuksia ja vaikka nykyään pystyn suurimman osan ajatuksistani ja tuskastani kertomaan puolisolleni, eivät ne asiat ja ajatukset kuitenkaan katoa hetkessä. Edes parissa.

Välillä palaan ihan vain lukemaan omia tekstejäni ja käsittelen niitä asioita itsekseni uudestaan ja uudestaan. Pohdin kirjoittamaani ja sitä mitä jätän kertomatta. Herätän välillä niitä asioita tahallanikin henkiin ja herättelen itseäni tästä vaaleanpunaisesta kuplasta missä tällä hetkellä elän. Muistot ovat arvokkaita olivat ne sitten miten huonoja tahansa.