Iltaputu

Tultiin pojun kanssa pitkästä aikaa äitini luo yökylään kun töistä osui pari peräkkäistä vapaata viikkoon. Iltapäivällä luppoajan iskiessä ruvettiin selaamaan valokuvia äidin koneelta. Ja niitähän riittää. Onneksi jotain helmiäkin. Nuori perhe muskarin ensimmäisen (ja toistaiseksi viimeisen) kevätjuhlan jälkeisissä tunnelmissa. Koulurakennus alkoi jo tyhjentyä ja me vielä jäimme tankkaamaan pojua välipalapuurolla, ihan varmuuden vuoksi. Tuolloin vielä tunninkin reissulle pakattiin mukaan miljoona rättiä, vaippaa, pulloon pumpattua maitoa jne. Nykyään rätti ja vaihtovaippa riittää. Ihmettelin pari vuotta sitten kun ystävä sanoi samaa, rätillä pärjää jo pitkälle. Kuulosti ihan utopistiselta silloin tuoreen äidin korvaan. Ai miten niin lapsi pärjää ilman kaikkea sitä tavara- ja rättimäärää?? Näköjään pärjää.

Pojun kielellinen kehitys on jo sen verran pitkällä, että hänen kanssaan voi käydä jopa pientä keskustelua. Yleensä me juttelemme moottoroiduista ajoneuvoista. Mutta paremman puutteessa eläimet ja muutkin keskustelunaiheet kelpaavat. Poju osaa jo yhdistellä sanoista lyhyitä lauseita ja auton pärrääminen kuulostaa jo aika monipuoliselta. Prum prumin rinnalle on tullut wrooooom wroooom ja muut rouheat soundit. Aikaisemmat hassunhauskat ja sydäntä lämmittävän suloiset pojun omat sanat ovat korjaantuneet kieliopillisesti ymmärrettävemmiksi, esim bubbi.Tosin kakaija, kumona ja putu rikastuttavat edelleen arkea. Arvaatko mitä nuo edellämainitut tarkoittavat?

Töissä menee ihan ookoosti. Työvuorot menevät melko nopeasti ja työtehtävät ovat lääkehoitoa lukuunottamatta selkeitä. Lääkkeenjakolupaa minulla ei vielä ole ja olen jokaisella aterialla melko riippuvainen työparistani. Sairaanhoitajalle mulle on mahdollista näyttää lääkkeenjakoa, dosettiin jakoa ym, mutta saa nähdä miten sellaista ennätän kun tuntuu, että aika loppuu kesken. Eka työviikko meni hujauksessa enkä mä meinannu ite pysyä menossa mukana. Työkuviota sekoittaa entisestään se, että mun vuorot on vähän pyllystä. Koko kuukausi mennään yhtä yövuoroa lukuunottamatta ilta-aamu-ilta-aamu-ilta-aamu rytmillä yhtä yövuoroa lukuunottamatta. Ymmärrän kyllä, kuukauden vuoroja on ehkä hankalampi saada rimmaamaan nätimmin ja kyllä tää tästä lutviutuu. Saatan vaan olla tän rupeaman jälkeen vähän enempi tutkalla kuin yleensä.

Koulujutut meni ihan ok, mutta ohi ne ei kyllä valitettavasti ollu. Yhdestä tentistä tuli hylky, koomisesti juuri siitä Muistisairaan kohtaaminen- tentistä. LOL. Elämä nauraa mulle taas päin naamaa, mutta ei se mitään, mä hoidin lääkehoidosta nelosen ja ravitsemuksesta vitosen. Ulkoa opetteleminen kantaa jonkin matkaa, saa nähdä miten se taktiikka palvelee opintojen edetessä. Odotan kyllä jo hartaasti heinäkuun toista viikkoa. Siitä lähtien mulla on pääsääntöisesti lomaa elokuun puoleen väliin asti. Tosin ehdin jo lupautua yhden la-vuoron keikkailemaan töissä. Kun malttaisi olla ottamatta enempiä töitä. Siitä on vaan niin pitkä aika kun olen tienannut omaa rahaa ja nyt kun siihen olisi mahdollisuus, niin kieltäytyminen tekee tiukkaa. Tietty taustalla on myös se, että en osaa sanoa ei. Pojun varjolla sentään sain heinäkuun melkein kokonaan vapaaksi, päiväkoti kun sulkee ovensa silloin. Mun, ja tietty pojunkin onneksi.

Huonojakin uutisia. Ratsastuskoulu muuttaa aika kauas nykyisestä sijainnista. Ajokilometrejä uuteen paikkaan tulisi 45 ja se on aivan liikaa. Varsinkin kun osan matkasta joutuisi ajamaan ruuhkaväyliä. Muutenhan mä olisin sen ratsastustunnin voinut liittää koulupäivän yhteyteen, mutta mä olen yleensä se joka hakee pojun hoidosta. Puolison työt saattaa venyä ja paukkua ja on turvallisinta että mä vastaan kotiinhakemisista. Mä olen jo jonkinlaista suruaikaa viettänyt. Tuntu ihan älyttömän pahalta, mä niin tykkäsin siitä paikasta, niistä ihmisistä ja tietenkin hevosista. Tässä kuitenkin sopivasti oma talli jäi kesälomille joten rupesin selaamaan sopivan etäisyyden päässä olevia vaihtoehtoja. Torstaina menen iltatunnille sille tallille missä vuosi sitten kävin ihan ekaksi yksityistunnilla kokeilemassa ratsastamista. Siellä oli se ihana vanha suokkiruuna Milto. Kai mä tästä toivun ja elättelen toivoa ettei siitä nykyisestä tallista tarvitse kokonaan luopua vaan voisin silloin tällöin änkeä vaikka edes kesäkursseille.

Poju nukahti jo ihanan lämpimään pesäänsä, mä kömmin perässä. Iltaputuja sullekin!