Viikko 5

Kolmas viikko ilman punaista lihaa takana ja tänä aamuna, "krapula"-aamuna ekan kerran tuli sellainen olo, että tekisi mieli lihhoo. Vähänkin jos useamman ravintola-annoksen nauttii, niin seuraavana päivänä suolan tarve lisääntyy entisestään ja kun se paistettu pekoni makasi siinä lautasella nenän edessä niin kiusaus oli suuri. Ei kuitenkaan tarpeeksi suuri ja söin sitten leipää senkin edestä.

Opintojen aloittaminen on tukenut ruokavalion muutosta aika hyvin. Kasvisruoka on ollut ihan hyvää, pari kertaa jopa kiitettävää. Päivien venyessä olen myös oppinut kantamaan hedelmiä, paria omenaa ja banaania mukanani ja yritän muistaa syödä niitä aina tasaisin väliajoin. Vesipullokin roikkuu nyt mukana ja yhden pullollisen olen yrittänyt nauttia luentojen aikana. Taas näitä asioita mitä saa ihan tosissaan opetella, melkein pitäisi kalenteriin laittaa ylös otsikoilla "Syö hedelmä", "Juo vettä". 

On ollut ihana huomata miten vaivattomasti lähipiirini on ruokavalion muuttumiseen suhtautunut. Toki on pari kertaa kyselty miksi olen tähän ratkaisuun päätynyt, toisaalta asiaa ei ole juurikaan tarvinut sen kummemmin selitellä. Mä nyt en vaan tällä hetkellä ainakaan halua syödä punaista lihaa. Molempien, minun ja puolison kotona asiaan on suhtaudutta rohkaisevasti ja minua on ajateltu ruokaa laittaessa. Nälkää ei ole tarvinut nähdä, päinvastoin! Tänäänkin oli ihana äidin luota lähtiessä pakata rasioihin kasvisruokia. Kotona odotti tyhjä jääkaappi ja saatiin pakata ruokaa mukaan niin ettei huomennakaan tarvitse vielä keittopuuhiin ruveta. Ei sitä taida ikinä vanhempien helmoista kokonaan karata. Lohdullinen ajatus lapsosen kasvaessa, kyllä hän kotiin tulee edes syömään sitten isona.

Huomenna koittaa se pelätty päivä. Lapsosen eka hoitopäivä. Tilanteet ovat tässä kuluneina viikkoina eläneet ja puoliso aloittaakin työt vasta helmikuun puolessa välissä. Tähän jää siis kolme viikkoa aikaa harjoitella päiväkodissa olemista ennen täyspitkiä hoitopäiviä. Kuluneen viikonlopun olen käyttänyt etsien kurakamppeet, talvikamppeet yms valmiiksi. Täyttänyt hoitopaikkaa varten lapsosen henkilötietolomakkeen. Etsinyt valokuvan meistä kolmesta hoitopaikan ilmoitustaulua varten. Laittanut 10 euron setelin talteen valokuvaus- ja pastillimaksua varten. Murehtinut sitä, että lapsosen on huomenna ja tulevina aamuina vaikea ymmärtää sitä etten tekisi tätä ellei olisi pakko. Ja surrut sitä, että menee se viikko tai kaksi, että hän ymmärtää minun tulevan aina takaisin. Pitkä aika pienelle miettiä miksi hänet on jätetty vieraaseen paikkaan. Riipasee kyllä ja lujaa! Onneksi muitä äitejä jututtaneena ymmärrän etten ole tunteineni yksin ja tiedän, että ajan kanssa tämä helpottuu meille kaikille. Ystävä sanoi, että nyt lapsonen saa jotain uutta tärkeää sisältöä elämäänsä ja niinhän se on. Kuvassa rakas pieni koalani <3

Huominen on myös siitä erikoinen päivä, että terapia päättyy. Viime syksynä jo päätin, että käyn tammikuun loppuun ja sitten jätän asian hautumaan. Taloudellinen tilanne ei anna myöten käydä yksityisellä psykoterapeutilla. Varsinkin kun ainoa tulonlähde tällä hetkellä on Kelan maksamat opintotuki ja lapsilisä. Kylpyhuoneremontti on syönyt säästöjä ja rakas harrastus ratsastus vie oman osansa kuukausittaisesta budjetista. Tuntuu, että viimeisen neljän vuoden aikana olen tinkinyt paljon kaikesta muusta elämästä terapian takia ja nyt aion yrittää hetken jotain muuta. Viiden vuoden päästä voin taas hakea Kelalta tukea terapiaa varten, onni olisi jos omat hermot ja jaksaminen kestäisi sinne asti. Silloin toivon mukaan olisin jo valmis sairaanhoitaja ja ehkä kahden lapsen äiti. Ehkä silloin jaksaisin taas panostaa terapiaankin enemmän. Tiedä häntä, mut mennään nyt jatkossa koulutehtävä ja opintopiste kerrallaan :]

Koulussa on ollut ihan mielenkiintoista. Koulutehtävät, esseet, kirjalliset työt, raportit, ryhmätyöt yms alkavat jo mukavasti kasautua niskaan. Sellainen pieni tasainen paniikki päällä mennään ja ihan varmasti olen tänäänkin unohtanut jotain tärkeää. Vieläkin olen hakoteillä siitä mitä kaikkea pitäisi itse muistaa hoitaa ja mikä menee koulun puolesta automatiikalla. Luokkakin on jaettu kolmeen ryhmään ja olen välillä ihan kunnolla sekaisin siitä mihin aikaan koululle pitäisi ehtiä. Tunnen itseni välillä aika dimboksi (maalaistolloksi), mutta luulen että toistaiseksi tunne ei paista ainakaan täysillä naamalta läpi. 

Remonttikin on loppusuoralla. Taso, kaapit ovineen, suihku ym asennettuna. Ovihan tuosta koko kompleksista vielä puuttuu ja lattialämmitys kytkemättä, jää multa ainakin suihkuttelu kylmässä ovettomassa kylpyhuoneessa väliin, mutta jos tämä nyt viikon päästä olisi jo purkissa tää remppa. Puoliso päättikin itse tehdä saunaan lavetin, penkit, jakkaran yms. Odotan innolla mitä kaikkea hän saa aikaan, siis ihan hyvässä mielessä :D Värimaailmaan ja kalusteisiin ollaan tyytyväisiä, työn jälkeen kaikilta osilta taas ei. Harmittaa, mutta onneksi ne on ennemminkin pieniä yksityiskohtia kuin suuria kokonaisuuksia ja yleisilme kylpyhuoneessa on kuitenkin bueno! Vielä kun säädetään valaistusta ja muuta pientä kivaa, niin kehtaa kylpeä juu! :]

Hyvää alkavaa viikkoa!

Hyvä pössis

Näin hyvällä mielellä on viikonloppua saanut viettää :]

Torstain ratsastustunti meni loistavasti. Estekurssin, tippumisten ja loukkaantumisen jäljiltä kyllä jännitti etukäteen, mutta suoranainen pelko karisi jo siinä vaiheessa kun pääsin säätämään jalustimia omiin mittoihini edellisen tuntilaisen jäljiltä. Tuttu ja turvallinen hevonen, älyttömän hyvä ryhmähenki ja kannustava ope sai sen hetken tuntumaan vielä paremmalta. Estekurssista oli muuten merkittävä apu kouluratsastukseenkin. Huomasin automatiikalla tekeväni sellaisia asioita mitä kurssilla olin (kahdessa tunnissa) oppinut ja kiinnitin paljon enemmän huomiota keskivartalon hallintaan ja ylipäätään tiimityöhön hevosen kanssa. Tippumiset johtuivat omasta haparoinnista, nyt opin että hevonen tekee juuri niin kuin sitä ohjaan tekemään, kunhan vain ohjaan. Ope tiputti kyllä myös pommin kesken tunnin. Kuulemma kahden viikon päästä aletaan vakiotunneilla harjoittelemaan esteitä. Lol, puolet porukasta meni vakavaksi ja maneesi hiljaiseksi :D Itelläkin vähän kyllä mahanpohjaa kirpaisi, mutta nyt ajatus tuntuu jo kutkuttavalta. Huippua!

Alkuviikosta koulun aloitus tuntui vähän masentavaltakin. Fiilis oli jotenkin latistunut, vieraat ihmiset, vieras koulu, vieraat toimintavat ja se tunne, ettei muistaisi tehdä kaikkea mitä pitäisi tuntui hetken ylivoimaiselta. Loppuviikkoa kohden kuitenkin alkoi helpottaa. Opettajat ovat olleet mielenkiintoisia, ryhmäläiset hauskoja ja kampuksellakin pärjää jo ihan hyvin omin avuin. Perjantaina osallistuin AHOT-tentteihin, aikaisemmin hankitun osaamisen tunnustamiseen. Reputin molemmat tentit, toinen jäi vielä kaiken lisäksi pisteen päähän läpimenosta. Vähän meinasi harmittaa. Oikeastaan se, etten voikaan pitää lapsosta enemmän ja pidempään kotona, mutta työnsin sellaiset ajatukset pian mielestäni ja lohdutin itseäni ajatuksella siitä, että seuraavat kurssit olisivat ihan leppoisia kun sitä alustavaa tietoa on jo ihan hyvin omaksuttuna.

Tiesin jo etukäteen, että koulun aloittaminen toisi pidemmällä aikavälillä arjelle ja perheen keskiselle ajalle enemmän merkitystä. En kuitenkaan uskonut sen tuntuvan heti. Torstain vapaapäivänä ulkoiltiin koko perheen voimin, kahdesti!! (oikeasti tosi harvinaista minulta, että jaksan pukea porukan pihalle ja oikeasti nauttia siitä, että oltiin pihalla). Meillä oli hauskaa! Oikeastaan minun piti mennä tekemään pihalle lumityöt. Kävin hakemassa lumikolan ja työntelin sitä lapsosta kohti kun hän sitten istuikin kolan kyytiin. Vähän aikaa hölmistyneenä tuijotin, mutta kun hän vain jäi istumaan ja odottamaan liikkeellelähtöä, niin ymmärsin yskän. Siinä me kolme sitten "pulkkailtiin" lähipiirin kadut läpi. Minua nauratti ihan tavattomasti se miten kekseliäs lapsonen oli. Puolisolle hihkuin asiaa ja kävi ilmi, että tällainen pulkkailu oli heille ihan tuttua puuhaa :]

 

Punaisen lihan pois jättäminen ruokavaliosta on myös ollut mukavan kivutonta. Koulussa saa ihan hyvää kasvisruokaa ja kotona ollaan hyvin saatu sumplittua ruokakuviot. Puoliso on myös ollut kiitettävän kannustava eikä ole arvostellut valintaani. Hän ja lapsonen myös jakavat toisinaan kanssani kasvismöperöni. Tänään lapsosen mummilassa leivottiin porukalla pitsaa. Puoliso leipaisi pohjan, hän osaa sen meistä parhaiten. Taikina jaettiin kolmeen osaan. Miehille kaksi pohjaa lihapitsoja varten ja meille naisille ja lapsoselle yksi pohja kasvistäytteitä varten. En muista milloin viimeksi olisi ollut näin hyvää, kertakaikkiaan :]

Tietty tässä on päivittäin kaikenlaista pientä napinaa ja kahinaakin ollut, mutta nää positiiviset jutut vaan pääsee nyt läpi ja fiilis on hyvä. Lapsonenkin on nukkunut kuluneella viikolla jo kaksi yötä yhtä soittoa. Jaettiin lapsosen hoitovuorot, tänään oli puolison uniaamu ja huomenna on minun vuoroni nukkua aamulla. Tää on ollu ihan toimiva ratkaisu ja luoja tietää miksi tätä ei aiemmin edes haluttu kokeilla. Kai meistä molemmat pelkäsivät jäävänsä jostain paitsi, tai muuta sellaista, mutta onneksi se järki aina palaa mieleen, vaikka sitten pienellä viiveellä..

Hertta 3v

Hertta, melkein 3v <3

Pyrstö kipeänä

Tänään oli kaksipäiväisen estekurssin ensimmäinen tunti. Alkuun peruskuviot, käyntiä löysin ohjain. Sitten harjoiteltiin esteistuntaa ilman käsiä ja keventäen ravissa maassa makaavien puomien yli ravaten. Seuraavaksi laukaten maassa olevan puomin yli ja kaikki meni ihan ok tähän asti. Sitten alkoi alamäki. Laukassa oikean esteen yli pääseminen ei ollut hankalaa, mutta heti esteen jälkeen menin jotenkin jumiin ja hevonen lähti laukkaamaan vauhdilla eteenpäin sen sijaan, että olisin saanut ohjattua kulkemallemme ympyrälle. Tätä kun pari kertaa tahkosin onnistumatta, niin kävi se mitä pelkäsin. Hevonen otti kierroksia ja lähti kiitolaukkaa, menetin hallinnan tilanteesta ja lensin selästä pyllylleni maahan.

Onneksi kaikki tämä kävi uudessa maneesissa jonka pohja on peitetty jollain erikoishiekalla. Olisi varmaan sairaalareissu ollut ilman "pehmeää" laskua. Silti meni hetki keräillessä. Nelinkontin katse maahan naulittuna hengittelin ja mietin toimiiko kaikki paikat. Pyrstö otti kunnon tällin ja tuntui, että takareidet puutuvat. Äkkiä ylös, hevonen toiseen käteen ja jaloittelemaan. Vähän aikaa käveltiin rinkiä ja sitten taas selkään ettei paniikki iske. Lopputunti meni hermoja pidellessä. En ajatellut kokeilevani enää yhtään estettä, mutta ope oli sitä mieltä että mennään mennään. Laukkaa en halunnut heti kokeilla, mutta hiljaisessa ravissa sain mentyä esteen yli kolmesti niin, että pysäytin hevosen heti esteen jälkeen.

Nyt iltapäivä on kulunut tapahtumaa läpikäyden. Jännittää ja vähän pelottaakin. Toivon ettei tästä tullut mitään kammoa ja voisin nauttia harrastuksesta jatkossakin, vaikka sitten ilman niitä esteitä. Iltapäivällä kauppareissulla iski pieni paniikki. Tuli vähän huono ja kihelmöivä olo. Iski se todellisuus, että tipahdin kunnolla ja olisi voinut käydä pahemminkin. Ajatus omasta hevosesta lipsui jonnekin horisonttiin. Blah.

Jotain hyvääkin sentään tälle päivälle. Varmaankin ensimmäinen ratsastuskerta kun en saanut mitään allergisia oireita edes tunnin jälkeen. Kiitos kunnon lääkityksen pari tuntia ennen kotoa lähtemistä. Yksi nappi Loratadinia ja yksi Montelukastia. Ah ja kiitos! Kerran nimittäin normitunnilla aivastin ja edellä kulkenut hevonen säikähti niin, että letkassa moni hevosista otti pari sivuaskelta. Sen jälkeen olen yrittänyt nieleskellä aivastuksiani. En tiedä miten olisi selvinnyt tämänpäiväisestä jos kaiken päälle olisi nokka ollut tukossa ja olisi joutunut miettimään voiko aivastaa ja miten.

[Yllä oleva kirjoitettu eilen, alla jatkoa tältä päivältä]

Tadaa! Niin sitä vaan selvittiin hengissä tästä toisestakin estetunnista. Aluksi otti hermojen päälle ja tuntui, että häntäluun tietämille koskee liikaa. Ope kuitenkin pyysi vähän ravailemaan rauhassa ja kokeilemaan josko paikat vertyisi. Jälleen kerran sai huomata sen miten niin mielellään lipuisi kaikilta epämukavuusalueilta pois edes yrittämättä. Sitten kun jatkoin hevosen selässä niin kipu unohtui ja jatkoin tunnilla loppuun asti. Helppoa esteiden ylittäminen ei ollut. Kipu hanurissa toimi koko ajan liipaisimena pelolle ja se oli aika kurjaa. Tiedän, että hermoni olisivat tippumisesta huolimatta jaksaneet paljon reippaammin ilman kipua.

Tipuinhan mä tänäänkin. Kolme kertaa. Mutta hallitummin ja melkein jaloilleni niin hitaassa vauhdissa, että hiekka vain vähän pöllysi. Ja aina heti takaisin selkään ja uudestaan esteelle. Kahden esteen yli pääsi yhtäsoittoa, koko rata meni aika monessa osassa mutta alusta loppuun kuitenkin ja ihan hyvällä mielellä. Kuulemma 100 kertaa saa tippua ennenkuin tietää olevansa hyvä ratsastaja. Olen siis nyt 5 tippumista lähemänä tätä tavoitetta. Vielä 95 jäljellä...oi voi :D

No mutta, ensi torstaina taas kouluratsastus-uraa jatkamaan. Hoidellaan pyrstö kuntoon ja sitten mietitään josko esteitä kannattaisi lähteä uudestaan kokeilemaan. Olen ylittänyt omat odotukseni, mutta täydellisyyden tavoittelijana hyvä fiilis ei pitkälle kanna. Heti tekisi mieli päästä parantamaan suoritusta..

 

Loppukevennyksenä.. Keittiön tasolle on jäänyt lojumaan mallikappale kylpyhuoneen seinälaatoista. En ole saanut aikaiseksi heittää sitä menemään ja sitten sen päälle on vain ruvennut kertymään tavaraa. Ihan havahduin tänään hymyilemään tätä näkyä. Olen kerännyt laatan päälle lapsosen tavaroita (hiusharja kylläkin minun..) ja kuvasta voisi luulla, että kodissamme asuu pieni tyttö. Herbina hiustenhoitosuihke oli minulle ostettu, mutta en pidä sen liian karkkisesta tuoksusta. Siirsin putelin lapsosen omaisuuden joukkoon, hänenkin kutrejaan nääs joutuu nykyään hoitamaan. Onneksi meidän perheen miehet ei pinkkiä pelkää :]