Kolmas viikko ilman punaista lihaa takana ja tänä aamuna, "krapula"-aamuna ekan kerran tuli sellainen olo, että tekisi mieli lihhoo. Vähänkin jos useamman ravintola-annoksen nauttii, niin seuraavana päivänä suolan tarve lisääntyy entisestään ja kun se paistettu pekoni makasi siinä lautasella nenän edessä niin kiusaus oli suuri. Ei kuitenkaan tarpeeksi suuri ja söin sitten leipää senkin edestä.
Opintojen aloittaminen on tukenut ruokavalion muutosta aika hyvin. Kasvisruoka on ollut ihan hyvää, pari kertaa jopa kiitettävää. Päivien venyessä olen myös oppinut kantamaan hedelmiä, paria omenaa ja banaania mukanani ja yritän muistaa syödä niitä aina tasaisin väliajoin. Vesipullokin roikkuu nyt mukana ja yhden pullollisen olen yrittänyt nauttia luentojen aikana. Taas näitä asioita mitä saa ihan tosissaan opetella, melkein pitäisi kalenteriin laittaa ylös otsikoilla "Syö hedelmä", "Juo vettä".
On ollut ihana huomata miten vaivattomasti lähipiirini on ruokavalion muuttumiseen suhtautunut. Toki on pari kertaa kyselty miksi olen tähän ratkaisuun päätynyt, toisaalta asiaa ei ole juurikaan tarvinut sen kummemmin selitellä. Mä nyt en vaan tällä hetkellä ainakaan halua syödä punaista lihaa. Molempien, minun ja puolison kotona asiaan on suhtaudutta rohkaisevasti ja minua on ajateltu ruokaa laittaessa. Nälkää ei ole tarvinut nähdä, päinvastoin! Tänäänkin oli ihana äidin luota lähtiessä pakata rasioihin kasvisruokia. Kotona odotti tyhjä jääkaappi ja saatiin pakata ruokaa mukaan niin ettei huomennakaan tarvitse vielä keittopuuhiin ruveta. Ei sitä taida ikinä vanhempien helmoista kokonaan karata. Lohdullinen ajatus lapsosen kasvaessa, kyllä hän kotiin tulee edes syömään sitten isona.
Huomenna koittaa se pelätty päivä. Lapsosen eka hoitopäivä. Tilanteet ovat tässä kuluneina viikkoina eläneet ja puoliso aloittaakin työt vasta helmikuun puolessa välissä. Tähän jää siis kolme viikkoa aikaa harjoitella päiväkodissa olemista ennen täyspitkiä hoitopäiviä. Kuluneen viikonlopun olen käyttänyt etsien kurakamppeet, talvikamppeet yms valmiiksi. Täyttänyt hoitopaikkaa varten lapsosen henkilötietolomakkeen. Etsinyt valokuvan meistä kolmesta hoitopaikan ilmoitustaulua varten. Laittanut 10 euron setelin talteen valokuvaus- ja pastillimaksua varten. Murehtinut sitä, että lapsosen on huomenna ja tulevina aamuina vaikea ymmärtää sitä etten tekisi tätä ellei olisi pakko. Ja surrut sitä, että menee se viikko tai kaksi, että hän ymmärtää minun tulevan aina takaisin. Pitkä aika pienelle miettiä miksi hänet on jätetty vieraaseen paikkaan. Riipasee kyllä ja lujaa! Onneksi muitä äitejä jututtaneena ymmärrän etten ole tunteineni yksin ja tiedän, että ajan kanssa tämä helpottuu meille kaikille. Ystävä sanoi, että nyt lapsonen saa jotain uutta tärkeää sisältöä elämäänsä ja niinhän se on. Kuvassa rakas pieni koalani <3
Huominen on myös siitä erikoinen päivä, että terapia päättyy. Viime syksynä jo päätin, että käyn tammikuun loppuun ja sitten jätän asian hautumaan. Taloudellinen tilanne ei anna myöten käydä yksityisellä psykoterapeutilla. Varsinkin kun ainoa tulonlähde tällä hetkellä on Kelan maksamat opintotuki ja lapsilisä. Kylpyhuoneremontti on syönyt säästöjä ja rakas harrastus ratsastus vie oman osansa kuukausittaisesta budjetista. Tuntuu, että viimeisen neljän vuoden aikana olen tinkinyt paljon kaikesta muusta elämästä terapian takia ja nyt aion yrittää hetken jotain muuta. Viiden vuoden päästä voin taas hakea Kelalta tukea terapiaa varten, onni olisi jos omat hermot ja jaksaminen kestäisi sinne asti. Silloin toivon mukaan olisin jo valmis sairaanhoitaja ja ehkä kahden lapsen äiti. Ehkä silloin jaksaisin taas panostaa terapiaankin enemmän. Tiedä häntä, mut mennään nyt jatkossa koulutehtävä ja opintopiste kerrallaan :]
Koulussa on ollut ihan mielenkiintoista. Koulutehtävät, esseet, kirjalliset työt, raportit, ryhmätyöt yms alkavat jo mukavasti kasautua niskaan. Sellainen pieni tasainen paniikki päällä mennään ja ihan varmasti olen tänäänkin unohtanut jotain tärkeää. Vieläkin olen hakoteillä siitä mitä kaikkea pitäisi itse muistaa hoitaa ja mikä menee koulun puolesta automatiikalla. Luokkakin on jaettu kolmeen ryhmään ja olen välillä ihan kunnolla sekaisin siitä mihin aikaan koululle pitäisi ehtiä. Tunnen itseni välillä aika dimboksi (maalaistolloksi), mutta luulen että toistaiseksi tunne ei paista ainakaan täysillä naamalta läpi.
Remonttikin on loppusuoralla. Taso, kaapit ovineen, suihku ym asennettuna. Ovihan tuosta koko kompleksista vielä puuttuu ja lattialämmitys kytkemättä, jää multa ainakin suihkuttelu kylmässä ovettomassa kylpyhuoneessa väliin, mutta jos tämä nyt viikon päästä olisi jo purkissa tää remppa. Puoliso päättikin itse tehdä saunaan lavetin, penkit, jakkaran yms. Odotan innolla mitä kaikkea hän saa aikaan, siis ihan hyvässä mielessä :D Värimaailmaan ja kalusteisiin ollaan tyytyväisiä, työn jälkeen kaikilta osilta taas ei. Harmittaa, mutta onneksi ne on ennemminkin pieniä yksityiskohtia kuin suuria kokonaisuuksia ja yleisilme kylpyhuoneessa on kuitenkin bueno! Vielä kun säädetään valaistusta ja muuta pientä kivaa, niin kehtaa kylpeä juu! :]
Hyvää alkavaa viikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti