Huonoja ja niitä parempia

Ensin huonot uutiset. Varpushaukka kuoli. Lintu sai levätä vuorokauden pahvilaatikon alla pimeässä ohjeiden mukaan ja seuraavana aamuna puoliso kurkkasi miltä laatikon alla näyttää. Valitettavasti lintu oli kuollut ja puoliso hautasi sen pihalle. Harmitti ihan tosi paljon. Ja suututtaa koska niitä samperin harakoita ei ole enää sen episodin jälkeen koommin näkynyt, pahanilman linnut kävivät vain sättimässä ohikulkijan nurin ja häipyivät paikalta. Toinen huono juttu oli se, että polven lyöminen puuhun maastoratsastuksessa ei mennytkään ihan mustelmalla. Pari päivää tapaturman jälkeen polvi alkoi jäykistyä, turvota ja kerätä nestettä. Käveleminen muuttui ontumisesta hankalaksi kinkkaamiseksi. Terveyskeskuslääkäri punktoi nestettä (ihan kauhea toimenpide!) pois ja määräsi burana-kuurille. No mutta, elämä jatkuu tälläkin pihalla huonon onnen sattumista huolimatta ja alla sitten niitä vähän parempia ja mukaviakin kuulumisia :]

Uuden kävelyreitin varrelta bongattiin auringonkukka-pelto ja sen laidalta pari tällaista kylttiä. pellot ovat kunnan omistamia ja kukkia olisi saanut hakea itselleen ilmaiseksi. Aika kiva idea! Meidän harmiksi kukat olivat jo ehtineet lakastua, mutta pistetään korvan taakse tulevaa vuotta ajatellen. Samalla kävelyllä puoliso huomasi bussipysäkin katoksessa ilmoituksen kadonneesta kissasta. Silloin itselläni välähti. Olin nähnyt samana aamuna saman värisen kissan ihan meidän omalla pihalla ja laitoin viestiä ilmoituksessa olevaan numeroon. Toivottavasti kissa löysi takaisin kotiin!

 Elämä lapselle konsertti oli ihan sympaattista iltakatsottavaa ja jäätiinkin puolison kanssa tuijottamaan yhdessä. Robin on ihan mielettömän reipas ja hyvä roolimalli ja muutenkin aika symppis. Kiva katsoa ja kuunnella! Toki lava täynnä muitakin hyviä artisteja ja ilo ollut huomata, että kiinnostus suomalaista musiikkia kohtaan on itsellä noussut vuosi vuodelta. Mielettömän taitavia artisteja genreissä laidasta laitaan. Enää ei tarvitse kuunnella vain sitä "lempparibändin" musaa vaan kehtaa soittaa niitä muitakin biisejä. Eipä mulla kyllä ikinä ennen ole ollutkaan suomalaisesta musiikista lempparibändiä tai artistia, nyt kuitenkin Haloo Helsinki nousee isoksi suosikiksi! Varsinkin biisi Vapaus käteen jää teki suuren vaikutuksen.

Koska uskon, että pienelläkin lahjoituksella voi olla isossa mittakaavassa suuri merkitys, niin tein tekstiviestilahjoituksen. Mielestäni sillä ei ole väliä mitä tahoa tai asiaa haluat tukea, vaan merkityksellisempää on se, että onvalmis tekemään pieniä juttuja niiden itselle tärkeiden asioiden eteen. Sanoista teoiksi ja niiden tekojen ei tarvitse olla isoja eikä niiden tarvitse kaataa omaa taloutta tai jaksamista. Lähimmäisen rakkaudellakin saa jo paljon aikaiseksi!

 Kävin tosiaan viime viikon keskiviikkona terveyskeskuksessa lääkärillä polveni takia. Skenaario tuntui melko hankalalta. Vastaanottoaika oli klo 14 ja lapsonen yleensä vasta heräilee noihin aikoihin. Piti siis säätää unille meno aiemmaksi ja sitä kautta herätyskin. Puoliso oli taas totuttuun tapaan ykkösautollamme Keski-Suomessa työreissulla ja minulle kulkuvälineeksi jäi museoruppanamme. Eihän tuossa autossa periaatteessa mitään vikaa ole, ihan symppis, mutta lapsen ja rattaiden kuljettaminen polvivammaisena kyseisellä autolla oli todella hankalaa. Rattaat eivät mahtuneet peräluukkuun joten ne piti tunkea kaksiovisen auton takapenkille. Lapsosen sentään sai kohtuullisen hyvin turvaistuimeensa etupenkille. Sitten minun istuminen kuskin paikalle olikin se haasteellisin. Polvi ei meinannut taipua, ei millään ja jalka pitikin melkein tuulilasin kautta hivuttaa kunnon kaaressa sisään. Huh!

No, ei se lääkärissäkään käynti ihan unelma hetki ollut. Punktoiminen oli ihan uusi juttu ja koska siedän kipua huonosti, niin lähestulkoon hyperventiloin toimenpiteen aikana. Lääkäri pyysi tuekseni hoitajan, mutta se kohtaaminen vasta pieleen menikin. Hoitaja taisi luulla minua kielitaidottomaksi eikä sitten sanonut minulle sanaakaan. Tyytyi hyssyttämään varpaitani ilman katsekontaktia. En yleistä ja tosi harvoin kohtaamiset menevät näin pieleen, mutta ihan oikeasti minusta tuntui kuin olisin ollut ebolaa kantava mamu johon ei edes uskalla koskea. Argh :] Reissun jälkeen paineltiin ruokakauppaan ja ostin palkinnoksi itselleni kaksi levyllistä suklaata. Kyllä ne vähän lievittivät mielipahaa :D

Aluksi ajattelin, että jalkaa pitää lepuuttaa mahdollisimman paljon ja niin teinkin. Mielettömän ihanaa oli mökillä heittää jalat sohvalle ja nautiskella chocochino-kahvijuomaa ja maiskutella piparkakkuja samalla kun puoliso oli lapsosen ja koiran kanssa pihalla touhuamassa. Siinä vasta omaa laatuaikaa! Lepäilyt kuitenkin lensivät romukoppaan kun ystävä viikonloppu sanoi saaneensa oman jalkavamman toipumaan liikkumalla kivun sallimissa rajoissa. Ystäväperheen kanssa tulikin sitten liikuttua lauantaina ja vaikka illasta tuntui, että jalkaa särki niin seuraavana päivänä eron huomasi jo selvästi. Nyt olen käyttänyt jalkaa mahdollisimman normaalisti ja liikkunut ja välttänyt kinkkaamista ja nyt en enää edes ajattele polvea koko ajan. Koukistaminen edelleen tuntuu vähän ilkeältä, mutta iso harppaus menty eteenpäin kuntoutumisessa. Kannatti kuunnella ystävää! :] Huomenna saa sitten buranankin jättää pois jes. Ratsastustunnille en ehkä tälläkään viikolla pääse, mutta ensi viikolla sitten taas entistäkin innokkaampana!!

Huomaan olevani taas sellaisessa noidankehässä ruokavalion ja sitä kautta oman arvostuksen suhteen. Pakko saada jotain hyvää koko ajan, mieluiten suklaata, ja ihan sama maistuuko se nyt niin hyvälle kunhan vain saan jotain nutustettavaa. Eihän se hyvää tee kropalle mielestä puhumattakaan. Haluaisin kyllä käydä salilla tai ryhmäliikuntatunneilla, mutta yksin lähteminen on haastavaa pitkän tauon jälkeen. Varsinkin salilla tuntee itsensä kohtuu typeräksi ainakin ensimmäiset kymmemen kertaa ennenkuin oppii käyttämään laitteita oikein. Sitten tulee suorituspaineet ja tekisi mieli vetää jätesäkki päähän jos huomaa jonkun seuraavan katseellaan. Kotijumppaaminen taas ei motivoi tekemään, tai huomaan vetäväni mutkia suoriksi jos edes saan aikaiseksi aloitettua. Jostain syystä myös Hertta on pistänyt kotijumpat pannaan. Ne on ilmeisesti lokeroitu kategoriaan "epäilyttävää toimintaa" ja laukaisee toiminnon "hauku ne toimettomiksi". Eli joko minut haukutaan paikalta tai sitten molemmat, lapsonen ja koira, heittäytyvät extra-painoksi niin ettei aloittelija meinaa enää edes päästä yhtä kyykkyä ylemmäs. Tämän aamun olenkin sitten tutkinut Fitfarmin eri vaihtoehtoja ja yrityksen facebook tilin Aamun muutoskuvia, rohkaisevia! Mutta kukapa mut täältä kotoa hakis ja ruoskis liikkeelle kun itse ei aloitetta meinaa saada aikaiseksi..

Oi oi ja vielä kerran oi! Peittotalkoot ryöpsähti taas käyntiin ja nyt ollaan niin pitkällä, että paloja on kiinni toisissaan 111. Vielä viisi 11 lapun riviä kasaan ja sitten saakin ruveta virkkaamaan peitolle reunaa. En meinaa pysyä housuissani kun pitäisi vielä 13 lappua virkata buaah. Hätähousu minussa nostaa päätään aina kun maaliviiva häämöttäis. Yritän kuitenkin olla pilaamatta tätä kiireellä ja hosumisella. En nimittäin usko, että ihan lähivuosina viitsin samanlaista projektia ottaa työnalle.. Lahjaksi saatu kiinanruusukin kukkii jo toistamiseen ja ainakin kolme uutta nuppua puskee varresta. Kiitos puolison vanhemmat, tää kukka on ilo silmälle! :]

Lopuksi jotain sellaista mitä tapahtuu todella harvoin! Ajoin tänään nimittäin nurmikon. Ihan ite. Ihan ite hain meidän Klippon varastosta ja päräytin käyntiin. Yllättävän raskas laite työntää, mutta kuulemma ehdottomasti paras kapistus. Pakko se on uskoa, viereistä hautausmaatakin lykitään lääneittäin siistiksi samanlaisilla koneilla. Piha näyttää taas aavistuksen siistimmältä ja tällä tempauksella sain puolison pidettyä maanantaina pois pihahommista. Ihan vain koska halusin viettää hänen kanssaan mahdollisimman paljon aikaa ennen työreissulle lähtöä. Näin syksystä havahtuu myös siihen tosiasiaan, että pihallamme on näköjään aika monta lehtipuuta. Iso vaahtera, monta terijoensalavaa, pylväshaapoja, hedelmäpuita ja muita puskia joista tippuu ihan järjetön määrä lehtiä. Kyllähän ne hyvin näkösuojaa antavat kesällä, mutta en nyt tiedä onko hyötysuhde riittävän suuri työmäärään nähden.. Onneksi ostettiin toinen harava, joutuu molemmat hommiin ja tuleepahan keväällä rakennetulle lehtikompostorille täytettä.. Tuumin kyllä jo sitä vaihtoehtoa, että syksyisin vietäisiin lehdet peräkärryllä kaatopaikalle ja muutettaisiin lehtikompostori vaikkapa kokonaan klapisuojaksi. Pihalla möllertää lehtokotiloita ja nehän vasta pistävät bileet pystyyn kun kasataan kostea muheva lehtikasa takapihalle. En haluaisi kovin montaa kertaa enää lapioida niitä kotiloita ja mitä lie munia pois pihalta. Heti kun voitan lotossa niin palkkaan puutarhurin! 

Tässä vielä kuva mun pikku Batmanista. Jyväskylässä ihanassa lapsiperheiden täyttämässä puistossa tärkeiden ihmisten kanssa. Ei kai sitä vapaapäiväänsä paremmin voisi enää viettää! :] 

Kierrätysidea

Lapsonen omistaa jo pienestä iästään huolimatta lukuisia kirjoja. On lahjaksi saatuja, kirpputoreilta haalittuja ja sukulaisilta perittyjä. Tärkeimmät kirjat olen olen laittanut piiloon odottamaan niitä päiviä kun yhdessä lukeminen oikeasti on mahdollista. Loput, suurin osa, on sitten päivittäin lapsosen saatavilla ja ulottuvilla. Aina välillä hän käykin hakemassa kirjan huoneestaan ja kääntelee sivuja. Paksukantiset ja sivuiset kirjat ovat siitä hyviä, että niitä voi väännellä ja käännellä ilman että ne muuttuisivat käyttökelvottomiksi parin ensimmäisen käsittelyn jälkeen. Ohutlehtiset taas ottavat iskua ja lujaa. Tai siis heti kun lapsonen älyää, että Haa! ohutta paperia, niin repiminen alkaa välittömästi. Tänään taas todistin yhden kirjan silpoutumista ja aluksi lapsosen huoneen lattialla istuessani ajattelin etten jaksa nyt puuttua tilanteeseen, mutta sitten kiinnitin huomiota kirjan kuviin. Miten kauniita! Pakko saada talteen!

Nappasin kirjan käteeni, tai sen mitä siitä oli jäljellä ja annoin lapsoselle vaihdossa paremmin kulutusta kestävän opuksen. Työhuoneessa vähän selailin jäljellä olevia sivuja ja sain idean! Ostin pari viikkoa sitten kaupasta postikortteja hintaan 1,50€/kpl. Postikortit, vähänkin erikoisemmat, tuntuvat aina aika kalliilta enkä kovin usein niitä raaskikaan ostaa. Nyt sitten lastenkirjan kuvia ja tekstiä mittaillessani huomasin, että niistähän saisi kivoja kortteja väkerrettyä. Leikkasin sivut irti toisistaan ja siistin reunat. Liimaus operaatio käynnistyy heti kun saan hankittua sopivan sävyistä kartonkia taustalle. Vapiskaa tutut! Tänä vuonna joulukorttisi voi näyttää vaikka tältä!! :]

Syksyn D-annos

Eilen oli aika raskas päivä. Kävimme koko perhe tapaamassa terapeuttiani jatkohoitoa suunnittelemassa ja olin valmiiksi kuin pillastumaisillaan oleva hevonen. Silmät ja sieraimet laajentuneina, korvat antennien lailla höröllä, tulkitsin kaiken uhkaavana ja sain aikaiseksi riitaa vähäisimmästäkin asiasta. Ensimmäistä kertaa päästin jonkun toisen siihen paikkaan jossa niitä huonoja juttuja käydään läpi, otti kovemmalle kuin uskoinkaan. Johtuu suurelta osin siitä, että olen läpi elämäni saanut eri tahoilta osakseni vähättelyä ja vuosien myötä on täytynyt kasvattaa paksumpaa nahkaa ja hyväksyä se, ettei minua ja kokemuksiani vastaanoteta avoimin mielin. Lauseet "Ei, olet varmasti ymmärtänyt väärin", "Ensikertalainen ja ehdollinen tuomio", "Hän itse halusi sitä", "Onko kosto vaakakupissa anteeksiantoa painavampi" jne jättävät jälkensä. Vaikka tutut eivät uskoisi, niin olen aika huono myös sosiaalisissa tilanteissa. Ennen tapaamista menimme hyvissä ajoin kaupunkiin, autolle ilmainen paikka ja lounaspaikkaa etsimään. Yleensä en väenpaljoudesta niin paljoa ahdistu kuin eilen, mutta vieras paikka lukuisine ihmisineen (varsinkin kun olimme ainoa lapsiperhe kohtuu isossa täydessä lounasravintolassa) ja suorituspaineet nousivat. Ruoka ei maistunut ja hävetti kun kyyneleet nousivat silmään. Tilanne onneksi helpottui kun päästiin takaisin ulos raittiiseen ja kauniiseen ilmaan.

Tämä syksy on kyllä lämmöltään ja väreiltään ihan varmasti paras minkä muistan. Tai ainahan se aika kultaa tai mustaa muistot, syksyistä jää herkästi mieleen vain se koleus, kosteus ja kylmyys. Nyt fiilis on ihan eri, ikäänkuin "toista" kesää uudestaan läpikäyden huomaan nauttivani ulkoilmasta enemmän kuin aikoihin. Lämpöä on sopivasti, aurinkoa on sopivasti ja ötököitä on sopivasti vähemmän. Myös eilisellä ratsastustunnilla nautimme metsäreitin maisemista ja väreistä. Mukavaa vaihtelua metsätiehen toi ryteikköreitti. Tosin unohduin juttelemaan takanatulevalle kaverille ja en huomannut reitin varrella ollutta puuta. Hevonen kyllä väisti, mutta minä kynsin kaarnat polvellani irti ja jalustimesta tipahti kumilenkkikin siinä rytinässä. Onneksi ei käynyt pahasti ja jalustin pelitti ihan ok loppumatkan ilman puuttuvaa palasta. Ratsastamisesta ja tallista on tullut minulle tärkeä ja melkeinpä rakas paikka. Hevoset ja ihmiset, yhteisö käynyt tutuksi ja tunnen kuuluvani sinne. Se on aika hieno fiilis. Ihmisenä joka harvoin tuntee kuuluvansa joukkoon, se on oikeasti aika hieno fiilis!

Terapiassa ollaan päästy sille tasolle, että minulle on löydetty diagnoosia. Tai puhutaan diagnostiikasta, virallista diagnoosia kun ei ole annettu, koska uudella paikkakunnalla minulla ei vielä ole lääkärikontaktia. Loppuvuoden ja monien tulevienkin sanaksi on tullut Dissosiaatio. Olen varmaan ehkä koulussa kuullut siitä aiemmin, mutta sen merkitys on vasta nyt avautumassa. Terapeuttini avasi aihetta ja ohjasi lukemaan
traumaterapiakeskuksen sivuilta erinäisiä artikkeleita aiheesta, mutta pyysi olla googlettamatta. No oho, aina kun kielletään, niin minähän teen juuri päinvastoin. Luin dissosiaatiohäiriöistä ja moni asia muistuttaa omaa elämääni. Aluksi tuntui toiveikkaalta, ainahan diagnosointi helpottaa tulevaisuuden suunnitelmia ja jäsentää hoitoa, mutta ei se pelkkää helpotusta tuonut. Mä kun luulin selvinneeni kaikista vuosista hyvän selväpäisen pääni vuoksi, mutta totuus onkin ehkä ihan jotain muuta. Dissosiaatiossa trauman kokenut voi selvitäkseen vaikeista asioista erottaa arki-minän ja tunne-minän toisistaan koska yhdessä ne aiheuttavat liian vaikeita tunteita. Minä siis tunnen, mutta en yhdessä järjellisen ajatuksen kanssa. Näiden kahden minän yhdistämiseen vaaditaan intensiivistä terapiaa ja mahdollisesti jaksamisen hiipuessa lääkitystäkin rinnalle. Siinä tosiaan ajatusta kerrakseen, olenko valmis sellaiseen hoitoon, olenko valmis ottamaan lääkitystä vastaan, olenko valmis avaamaan ajatuksiani ja ottamaan vastaan sellaistakin mitä en edes muistanut tapahtuneen? Aika näyttää :]

Meidän pihalla muuten taas kuhisee. Tänään lounaalla ihmeteltiin kun pihalta kuuluu karmeaa kaakatusta, mitään ei kuitenkaan näkynyt ja ääni ei jatkunut pitkään joten emme sen koommin asiaa miettineet. Hetken päästä silmääni osui liikettä parin metrin päässä olevasta vaahterasta. Yhdellä oksalla istui varpushaukka ja ympäröivillä oksilla vihainen lauma harakoita. Meteli oli kova ja harakat kirkuivat ja nokkivat haukkaa. Minä säntäsin kauhuissani ikkunaan ja mies lähti kiireenvilkkaa pihalle. Ei kuitenkaan ehditty väliin kun haukka jo tipahti maahan ja jäi sinne retkottamaan. Siinä sitten taas ihmeteltiin, että taasko joku tuli kuolemaan meidän pihalle :[

Puoliso asetti varpushaukan päälle ison pahvilaatikon, painon  laatikon päälle ja lähti etsimään numeroa mihin soittaa. Tiedustelujen jälkeen hän sai numeron jollekin oman alueemme lintuharrastelijalle ja sai yhteyden tähän. Lintusetä kehui puolisoa, oikein toimittu pahvilaatikon kanssa. Nyt annamme linnulle vuorokauden rauhan ja huomenna nostamme laatikon pois. Jos lintu virkoaa ja on lentokykyinen, niin se lähtee omin avuin karkuun. Jos taas linnun tila on sama kuin löydettäessä, jää meille se kurjin vaihtoehto. Lintu pitää lopettaa. Kyseessä on yleisin petolintu, joten sitä ei ilmeisesti kannata lähteä hoitamaan sen enempää. Pitäkää siis varpaita ja peukkuja ylhäällä, että varpushaukka selviää eikä meidän tarvisi haudata kolmatta lintua tälle vuodelle.

Lehtikaalisalaatti ja muuta mukavaa

Ostin jo jokunen aika sitten lehtikaalia jääkaappiin äitiäni varten. Vaan hänpä oli jälleen kerran ruoanlaitossa askeleen edellä minua ja toi omat kaalinsa mukanaan. Oma pussukka sai siis jäädä odottamaan otollisempia hetkiä ja tänään se hetki koitti. Päivälliseksi sain herkutella uunikasviksia lehtikaalipedillä. Siis mahtava annos! Sievistelin vähän kuvan kanssa, todellisuudessa piti toinen samanlainen syödä, että kylläiseksi tunsi olonsa mutta mausta nautin kyllä ihan kympillä :]

Lehtikaalisalaatti

Pussillinen lehtikaalia

Punasipuli tai purjosipulin pätkä

Loraus tuoretta sitruunaa

Suolaa

Mustapippuria

Suikaloi lehtikaali nauhamaiseksi, tai muuten vaan pieneksi ja siirrä isoon kulhoon jossa sitä voi työstää. Leikkaa sipuli/purjosipuli ohuen ohuiksi siivuiksi (niin, että valo melkein kuultaa läpi) ja lisää kaalin joukkoon suolan, mustapippurin ja sitruunan kanssa. Lopuksi käsin rutistele salaatti sekaisin ja puserra niin, että lehtikaali rutisee ja pehmenee "sopivan" tuntuiseksi. Maista ja lisää edellämainittuja mausteita tarvittaessa. Halutessasi voit lämmittää salaatin pannulla sen verran, että levy kuumenee tai vaihtoehtoisesti syödä "kylmiltään". Itse nautin tätä tänään ilman lämmitystä ja lämpimien kasvisten kanssa toimi erittäin hyvin!

Lapsosen opittua kävelemään on erilaisissa riennoissa ollut helpompi käydä. Uusin juttu on torstai aamupäivisin järjestettävä seurakunnan perhekerho johon kirkkoon kuulumattomatkin ovat tervetulleita osallistumaan. Aluksi ollaan piirissä, leikitään ja lauletaan ja pieni rukouskin on. Sitten askarteluhuoneessa pääsee loihtimaan kullakin kerralla jotain erilaista pientä askarreltavaa. Ekalla kerralla puoliso liimaili auringonkukan vessapaperirullasta ja höttöpaperista ja tokalla kerralla minä pääsin askartelemaan perhosen vaahteran lehdestä ja pahvista. Mahtavaa, kun lapsonen ei vielä tuosta askartelemisesta perusta, niin itse pääsee väkertämään (heh heh). Seurakuntatalolla on myös muita leikkihuoneita, yhdessä iso läjä pikkuautoja ja liikennematto ja toisessa pieni liukumäki ja patjoja. Niissä huoneissa kyllä ajan saisi kulumaan vaikka tappiin asti. Lopuksi saa vielä käydä pientä korvausta vastaan kahvittelemassa ja syömässä voileipiä. Keksiäkin on ollut tarjolla. Kaiken kaikkiaan sympaattinen kokemus ja taidetaan ottaa tavaksi!

Kuka väittää ettei hesellä käynti voisi olla terveellistä?? No meidän vanhempien osalta se ei tainnut kyllä olla. Hampurilaisateriat molemmille ja vielä sokeri limulla. Tällä kertaa olin kaukaa viisas ja pakkasin lapsoselle mukaan lounaalta jääneitä uunikasviksia. Lapsonen söi tyytyväisenä omia eväitään samalla kun tuijotti muita paikallaolijoita eikä ehtinyt ruikuttaa meidän eväiden perään jes! Huono esimerkkihän se lapselle on noissa rafloissa käydä, mutta liika tiukkapipoisuus on pahasta ja välillä on vaan niin hemmetin nälkä jo kauppaan lähtiessä ettei edes kannata suunnitella reissua ilman pientä välipalapysäkkiä. Olen nimittäin todella kärttyinen ja suoraan sanottuna välillä paskamainenkin nälkäisenä. Väsymys siihen lisäksi niin lautaset lentää. Ainakin mielessä.. :O

Lauantaina kadullamme järjestettiin pihakirppis. Päivä oli otollinen, sillä 100m päässä sijaitsevalla alakoululla oli liikuntapäivä ja paljon lapsiperheitä paikalla. Ilma oli kuitenkin ensimmäisten tuntien aikana huono, sellaista sumutihkua ja tavarat ja ihmiset kastuivat. Olin luvannut omalle kadun kirppisporukalle leipoa foccaciaa välipalaksi ja heräsinkin ajoissa leipomaan. Taikina kohosi hyvin ja muutenkin asiat oli aikataulussa. Laitoin leivän uuniin 225 asteeseen normaalivastuksille lepäämään ja lähdin muihin puuhiin. Kiirettä riitti kyseiselle aamulle muutenkin, joten en ehtinyt jäädä keittiöön vahtimaan. Kymmenen minuutin päästä palaan tapahtumapaikalle ja nosta palaneen leivän uunista. Nyt asteita oli täydet 300 ja grillivastus päällä. Erinomainen muistutus siitä, että ainiin, lapsonenhan osaa jo käännellä niitä namiskoja. Ei muuta kuin uutta leipää tulille. Harmitti ihan vietävästi. Toinen leipä ei onnistunut kiireessä lähellekään niin hyvin kuin ensimmäinen yritys, mutta maistui kuitenkin lämpimänä tihkusateessa porukalle. Loppu hyvin kaikki hyvin.

Kirpparilla on taas tullut maleksittua. Harvoin olen kuitenkin niin kriittinen kuin viime reissulla. Ehkä väen paljous ja meteli teki tehtävänsä ja "shoppailu" enemmän ahdisti kuin virkisti. Tyhjin käsin ei kuitenkaan tullut lähdettyä vaan tein pari löytä kuitenkin. Euron maksava BabyBjörnin uutta vastaavassa kunnossa oleva ruokalappu oli pakko ostaa (vaikka ruokalappuja on jo kaksi ennestään) ensinnäkin hintansa, mutta toiseksi värinsä puolesta. Ihanan kirkas sininen. Luonnossa ehkä aavistuksen enemmän mustikan sävyyn taipuva. Toinen löytö oli Angry Birds jump suit lapsoselle. Olen periaatteessa ko eläintä vastaan, tai tökkii kun sitä tirppaa on joka paikassa, mutta tässä asussa se menee jotenkin niin yli, että se on jopa cool!

Kävely on lähtenyt ihan lapasesta. Kiihtynyt täydestä nollasta useisiin kilometreihin. Sunnuntaina iltapäivällä käveltiin koko porukalla maalaismaisemissa "uusi" lenkki. Ihastuin maisemiin niin, että kyseinen pätkä on pitänyt vetää jo kahdesti, eilen ja tänään. Muutenkin ollaan ulkoiltu tavallista enemmän. Uudella lenkkipätkällämme parhautta on se, että tien varrelta löytyy ainakin kolme hevostallia ja useita laidunmaita joilla heposet käyskentelevät. Erinomaista treeniä Hertallekin, tänään ohitettiin jokaikinen koni ilman ensimmäistäkään pihausta! Aika iso muutos verrattuna siihen miten räyhättiin Pohjois-Savon vossikalle. Lenkki myös ruokkii ihanasti haavettani maalaiskodista, omasta hevosesta, lampaasta ja muista pienemmistä kotieläimistä. Noh, siihen haaveeseen on vielä pitkä matka ja suattaapi jäädä ihan haaveen tasollekin jos en pihallaolo taitojani tästä saa kehittymään, mutta ajatus tuo kuitenkin hymyn huulille ja muutenkin siihen on mukava uppoutua ja vaikka mielessään sisustaa satulahuonetta :]

Pikapostaus

Tänään puistoiltu ja syöty hyvin, ainakin välipalaa!

K-Supermarketissa on superpäivät ja hevi osastolla meinasin mennä ihan sekaisin kaikista tarjouksista. Saatiinkin sitten lapsosen kanssa tänään herkutella ihan urakalla välipalan muodossa. lautaselta löytyy karhunvatukkaa, mangoa, kiiviä ja pensasmustikkaa. Lapsoselle ei värikkäät kelvanneet, mutta nuo tummat yksilöt sitäkin paremmin. 

Huomista varten jäi vielä toinen mango, pari kiiviä, 

noita tummia ja lisäksi avokadoa, banaania ja tuoreita viikunoita mmmmmm!

Kunpa hedelmät ja vihannekset olisi useamminkin tarjouksessa!

Keltainen

Työhuone on muuttanut muotoaan viimeisien kuukausien aikana useasti. Pöytä on vaihtanut paikkaa seinältä toiselle ja tavarat pöydän päällä seilanneet laidalta laidalle. huone on aika pieni, neliön muotoinen ja tilaan pitäisi vielä ympätä kirjahylly sekä vuodesohva tai sohvasänky. Tilankäyttöä on hankaloittanut erityisesti hankkimamme työpöytä. Ei ulkonäkönsä vuoksi vaan kokonsa puolesta. Pöytä on Iso! Siksi kyllä pidänkin siitä, laidoille saa tavaraa levittää huolella ja silti jää työskentelytilaa. Puolison äidillä on itseasiassa samanlainen combo, Muuramen työpöytä (olisiko Koivurengas?) ja kolmonen. Heidän kotonaan tutustuinkin tähän settiin ensimmäisen kerran. Toimiva ratkaisu! Työtuolina toimii Artekin 66 tuoli. Kyseisiä tuoleja tuli metsästettyä netistä, ruokapöydän ympärillä niitä on neljä ja tämä viides, nuhjuisin ja yleisilmeeltään tummin (ja varmaan vanhin yksilö) sai kodin työhuoneesta. 

Eiliseltä Ikean reissulta mukaan tarttui hauskat peltipurkit. Musta ja raidallinen saivat täytteeksi virkkuukoukut ja sukkapuikot, isompi oranssi odottaa vielä käyttötarkoitustaan. Oikeassa laidassa moooonta vuotta sitten sutaistu öljyvärityö. Ei ole oikein paikkaansa löytänyt sisustuksesta, mutta tuonne hämärään syvennykseen "piiloon" se istui ihan hyvin kokonsa ja väriensäkin puolesta. Keltaiset puulaatikotkin saivat nyt ainakin tiläpäisen kohtansa huoneesta. Saipahan pois lattialta pyörimästä ja antavat hauskan säilytystilan isoäidinneliöillekin. Nekin kun tuntuivat koko ajan pyörivän tiellä :]

Keltainen kappaverho löytyi kirpputorilta. Ostin sen lapsosen huoneeseen ilmettä piristämään ja vaihteluksi vihreälle, mutta verho olikin liian lyhyt. Pienen tuskailun jälkeen tuli sitten siirrettyä kappa työhuoneeseen pois tieltä ja kas kummaa se sopikin sinne paremmin kuin hyvin! Jotenkin sattumalta olen ajautunut hankkimaan keltaista, paaaaljon keltaista ja ennen tavaroiden paikalleen jäsentämistä tuntui että sitä olisi liikaa. Nyt kuitenkin pidän keltaisestani. Vielä kun torkkupeiton keltainen pääsee joku päivä keventämään ehkä joskus huoneeseen hankittavaa sohvaa, niin tunnelma on sopiva. Tai sitten tajuan asuvani pääsiäismunassa. Mene ja tiedä.. :P

Tässä huoneessa on myös se ihana asia, että tänne voin laittaa esille mitä kuvia tai tavaroita haluan. Tai kyllähän minä niin saan muissakin huoneissa, mutta tänne päätyvät esille ne tärkeät aarteet. On kuva edesmenneestä isoäidistäni jota näin aivan liian harvoin ja jonka olisin halunnut tuntea paremmin. Sitten on kuva äidistä nuorena, istumassa aallonmurtajalla Malediiveilla. Keltaisten laatikoiden päälle on päässyt myös vaaleanpunaiset lapsuusajan juhlakenkäni ja kaksi kiveä joissa minun ja puolison nimet. Kivet on peräisin ystävän häistä, pöytäkoristeita. Harvoja sellaisia mitä olen halunnut säästää, pieni yksityiskohta kuitenkin teki kiven, omalla nimellä varustetun, tärkeäksi. Nimittäin sydän. Minun kivessä oli sydän. Tuli spesiaali olo.

Esillä on myös muiden taideteoksia. Kummitytön piirustus Hertasta, aivan loistava! Ja kortti jonka sain tältä samalta tytöltä pari vuotta sitten. Ei sen kummempaa kuin pari eriväristä kartonkia päällekkäin, vähän vesiväriä ja pihalta kerättyjä oksia. Ja silti niin hieno ja täydellinen mun keltaiseen huoneeseen! Yhdelle seinälle haluaisin vielä esim magneettitaulun, johon voisi luoda taidenäyttelyn lahjana saaduista piirustuksista :]

Musta lyhty oli hetken mielijohde. Verhotankoa varten oli ruuvattu kolmaskin pidike, mutta lyhyen kappaverhon ansiosta pidike jäi turhaksi. Lätkäisin siihen kokeilumielessä tuon lyhdyn ja aika kivan tunnelman antoi kun eilen pimeällä tuikkua siinä poltin. Aion kyllä etsiä jotain vähän kevyempää ja pehmeämmän väristä mustan tilalle.. Mitä muita värejä tänne kannattaisi upottaa keltaisen kaveriksi?