Sitten heräsin

Saavutuksien ja takapakkien viikot takana. Ihan ensimmäiseksi voisi hehkuttaa sitä, että torkkupeitto on valmis. Kesäkuun alussa sitä rupesin tekemään ja viime viikolla sain viimeiset lankojen päättelyt tehtyä. Vielä en ole peittoa raaskinut tuoda sohvalle yleiseen käyttöön, koska tiedän että Hertta käy tuhnuttamassa sen pahanhajuiseksi ja lapsonen puolison kanssa venyttämässä sen muodottomaksi. Esillä sitä olen kyllä pitänyt, sängyllä päiväpeiton päällä. Makuuhuoneessamme ei juurikaan päiväsaikaan vietetä aikaa joten torkkupeitto on siellä turvassa ja samalla ihailtavissa :]

 Isöäidinneliöiden keskustat virkattu jämälangoilla. Neliöt kantattu keltaisella langalla kiinteillä silmukoilla ja virkattu toisiinsa luonnonvalkoisella langalla. Keltainen, valkoinen ja luonnonvalkoinen lanka ostettu uutena, muuten käytetty vanhoja/jämiä/ystävältä saatuja aarteita. Olin jo ihan varma etten halua vähään aikaan virkata mitään, mutta näin Facebookin jämälanka-ketjussa ihanan peittoidean ja voisin sitä mukaillen tehdä lapsoselle talven varalle oman lisäpeiton.

Suurin syy blogin katkoon on ollut pohjaton väsymys. Lapsosen unet heittivät häränpyllyä kuukausi takaperin ja kierteeseen jouduttuamme varsinkin viimeiset viikot ja yöt ovat olleet vaikeita. Lapsonen on pyritty saamaan unille samoihin aikoihin kuin yleensäkin, iltakahdeksalta, mutta aamuherääminen on aikaistunut aikaistumistaan. Onpa sitä neljältäkin herätty. Aika rapea olo ollut niinä päivinä, varsinkin kun lapsonen on aikaisen heräämisen lisäksi herännyt yön aikana lukuisia kertoja. 

Huonontuneisiin yöuniin on varmasti monta syytä. Mainittavia olkoon poskihampaiden puhkeaminen, liikkumisen, kiipeilyn, leikkimisen ja kommunikoinnin monipuolistuminen. Aika paljon kaikenlaista siis ja ei ihmekään, että yöllä kipuillaan. Pahimpia hetkiä on ollut ne kun väsyneenä yrität pysyä hyväntuulisena, mutta lapsonen tulee ja puree lujaa johonkin herkempään kohtaan. On ihan spontaani huuto päässyt ja itkukin tullut. Lapsoselle ei suoranaisesti ole tullut huudettua, maailmankatsomukseni ei näe sellaisen hyödyttävän ketään, mutta on kyllä itsekseen tehnyt mieli huutaa ja lujaa kuinka paskalta onkaan välillä tuntunut.

Neuvolasta en ole edes ajatellutkaan pyytäväni apua. Sama virsi sieltä vain kuuluisi, imetys pitäisi lopettaa. Koska olen sitä mieltä, että vauva-aikakin olisi mennyt huomattavasti kivuttomammin ilman neuvolan ja hammashoitajien neuvoja, niin nyt on viimein se aika kun otan ohjat omiin käsiini ja teen niinkuin uskon minulle ja lapsoselle parhaan olevan. Kaksi viimeisintä yötä ollaan nukuttu vähän pidempään ja lisäksi olen pakottanut itseni päiväunille lapsosen unien ajaksi. Järki kulkee siis taas vähän paremmin ja uskaltaa miettiä ratkaisuja tilanteeseen.

Imettämistä en ole valmis vielä lopettamaan. Ensimmäisellä vieroitusyrityksellä lapsonen huusi hysteerisenä ja aamulla katsoi minua kuin hän olisi onnettomin poika maan päällä. Tuntui hirveän pahalta ja päätin, ettei ole oikea aika. Viime viikolla yritettiin uudestaan ja 20 minuutin itkun jälkeen sanoin etten pysty tähän. Se itku menee luihin ja ytimiin ja terapiassakin olen jo oppinut, ettei minun tarvitse pakottaa itseäni mihinkään sellaiseen mikä aiheuttaa vain pahempaa oloa. Päätinkin tässä tänään kirkastuneen mieleni kanssa, että otetaanpas sitten ihan urakalla takapakkia ja kaivetaan tutti kaapista. 

Otin tutin lapsoselta pois n. 9kk-10kk iässä hammashoitajan ohjeistuksen perusteella. Isoin virhe ikinä! Lapsonen kyllä nukkui ihan kivasti alkuun ilman tuttia, mutta sitten luisuttiin yösyöttöjen helvettiin. Varsinkin nyt, suurten muutosten ja kehitysten aikana turvan tarve on öisin suuri ja tutti olisi ollut kultaakin kalliimpi. Kuukausi sitten yritettiin tarjota tuttia takaisin, mutta lapsonen ei huolinut. Päätin kuitenkin yrittää uudestaan ja ihmeen kaupalla se kelpasi. Mahtavaa! Nyt lapsonen nukkuu tutti suussa unilla ja seuraavan kerran tarjoan sitä hänelle iltaunille. Tutin mukaan ottaminen ei kokonaan syrjäytä rintaa. Aion edelleen imettää nukkumaan mennessä ja aamuisin, mutta toivoisin tutin toimivan apuna kaikelle siinä välissä :]

Fiilistelyä kesältä. Kuvassa ystävän hevonen. Sellainen heinän rouskuttaja ja herkkupylly, vauhdikkuudesta puhumattakaan! Ihana päivä oli :]

Polvivammaa sai parannella pari viikkoa ja sen seurauksena tallille pääsykin viivästyi. Se tauko sai kuitenkin huomaamaan taas oman kehityksensä. Pidemmät laukkapätkät reippaassakin vauhdissa ei tunnu "missään" (no tuntuu kyllä), mutta kyydissä pysyminen on luontevaa ja laukasta nauttii ihan uudella tavalla. Viime viikolla pääsin jo isommankin hevosen selkään joten sekin saavutus se!

Syksyn reseptivinkkinä googlettamalla bongattu Punajuuri-kvinoapata. Itse nautittiin lisukkeena, mutta toimii tosi hyvin kyllä sellaisenaankin. Alkuperäisestä reseptistä poiketen lisäisin enemmän korianteria kypsennysvaiheessa ja korvaisin myös koristeena toimivan persiljan korianterilla nam!

Resepti blogista Puolitiessä.