Joulu oli kaunis, mutta kylmä. Aamut alkoivat -22/-25 asteen pakkasilla ja päättyivät pahimmillaan -30 tienoille. Öiset revontulet olivat kuulemma upeita, tai niin iltapäivälehdistä sai lukea. Meiltä meni moiset kauneudet kokonaan ohi kun oltiin nukkumassa jo hyvissä ajoin ennen kymppiä. Vähän näin jälkikäteen harmittaa, mutta eipä sitä ole enää aikoihin osannut mitään yöllistä toimintaa itselleen järjestää. Lapsonen pitää ihan itse huolen siitä, että herätään kun herätetään :P
Mutta eipä täällä etelämpänäkään sen lämpöisempää ole ainakaan toistaiseksi ollut. Hyvä kun auton sai äsken kauppareissua varten käyntiin hyrr.. Ei minulla mitään talvea vastaan ole, kyllä tämä voittaa pimeän ja märän syksyn 10-0, mutta tammikuun ja helmikuun kylmyyteen ei kyllä totu. Se on pitkä ja lohduton aika lusia kylmässä. Maaliskuussa jo sentään alkaa sieluunkin paistaa.
Muista tammikuista tämä tuleva poikkeaa kyllä merkittävästi. Mulla alkaa koulu 8.1 klo 8:30. Ensi viikolla pitäisi pakata laukkuun muistiinpanovälineet, todistukset ja rokotustiedot ja olla mieli avoimena vieraassa paikassa vieraiden ihmisten keskellä. Muutos on kyllä haluttu ja pitkään odotettu, mutta ei tämä helppoa siltikään ole. Samaan aikaan viritytään siihen, että lapsonen aloittaa päivähoidon loppukuusta. Luopumisen tuska on suuri ja syyllisyys painaa. Olen miettinyt pääni puhki olisiko vielä puolen vuoden lykkäämisestä ollut merkittävää apua. Kyllä varmasti näin lasta yksilönä ajatellen, mutta yritin ajatella asiassa vähän pidemmälle. Kesän voisin puolison työtilanteesta riippuen viettää lapsosen kanssa kotona. Ja jäljelle jäävän kuuden kuukauden pätkän minkä voisin koulusta vielä joskus olla poissaolevana on säästössä seuraavaa lapsosta varten, ettei häntäkään tarvitsisi heti vuoden ikäisenä hoitoon laittaa. Yritän ajatella pidemmälle, pitää pään kylmänä ja olla järkevä. Mutta se on vaikeaa kun lapsonen sanoo kirkkaasti äiti ja antaa märän suukon poskelle.
"Minä tahdon rakentaa suurtaa ja kestävää, tahdon tehdä kauhean paljon monenlaista ja mielelläni - mutta en tiedä...on hirveän vaikeata olla isä!" (Muumipappa ja meri)
Kävin kampaajalla. Latvat olivat kuivat ja onnettomassa kunnossa loppukesän vaalennusraitojen jäljiltä. Kampaaja kysyi saako ottaa sen verran kun parhaaksi näkee, puhui vielä ohimennen n. kolmesta sentistä. Luottavaisena sanoin juu juu. Heti se ei iskenyt, mutta parin päivän päästä sitten. Tuntuu kuin viisi senttiä olisi napattu pois ja menty ajassa taaksepäin. Hiukset näyttävät ja tuntuvat kyllä paljon paremmilta, mutta letillä niitä ei enää saa pysymään pituutensa vuoksi ja ponnarikin tuntuu töpöltä. Pitkäthän nämä oikeasti vielä ovat, mutta paljon lyhyemmät kuin halusin. Nyt yritän pitää näistä parempaa huolta. Ja välillä taas toppuutella etten itse sukisi niitä ihan puhki, lapsonen kun rääkkää hiuksiani jo ihan tarpeeksi. Kai ne hiuksetkin lepoa tarvitsevat..
Painokin on noussut kesältä monta kiloa. Kevään laihdutusurakasta viisi kiloa ylöspäin. Se on paljon, näkyy ja tuntuu myös. Ajattelen asiaa koko ajan, mutta toistuvat pienet takaiskut ja mielipahat tekevät ryhtiliikkeestä mahdottoman. Ruoka ja herkut on lohtu, ne ei sano mulle mitään vastaan. Yritän mielessäni liittää koulun alkuun mahdollisuuden terveellisemmästä rytmistä. Koulupäivät antavat kaivattua säännöllisyyttä ja itselle jäisi huolehdittavaksi se, että kahvilla ei roikuttaisi kaikkia välitunteja ja kotoa saisi aamulla aina napata pari hedelmää tai porkkanaa välipaloiksi. Liikunnan ilo on myös karannut jonnekin todella kauas. Ehkä koulusta löytyisi joku jonka kanssa käydä silloin tällöin salilla tai jumppaamassa. Ehkä sieltä koulusta löytyisi myös ystävä jolle kertoa ihan kasvotusten kuulumisensa.
"Luultavasti myrskyjä onkin vain siksi, että niiden jälkeen saataisiin auringonnousu."
(Muumipapan urotyöt)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti