keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Lomahommia

Loma ah!

Ja sitten muistin, että tutkimuksen lukutaidon kurssille piti väkertää essee. Se siitä mielenrauhasta. Siirryin työhuoneeseen pöydän ääreen, avasin vanhan macbookini, avasin uuden koulusta maksutta käyttöön saadun wordin ja asettelin otsikot ja henkilökohtaiset tiedot valmiiksi odottamaan luovuutta. Ja nyt käytän tämän hetken luovuuteni rippeet tähän blogitekstiin. Essee odottakoot vielä hetken.

Hoitotieteen tentti meni muuten juuri niin koomisesti ja penkin alle kuin osasin odottaakin. Kolme viiden pisteen kysymystä. Tentti suoritettiin kolmen hengen ryhmissä ja aikaa yksi tunti. Ensimmäinen ryhmä poistui jo vartin päästä. Meillä meni sentään päälle puoli tuntia. Ihan turhaan kyllä. Tentti oli yksi suuri kompa ettei tosikaan. Kahvitauon jälkeen palattiin luokkaan ja ope (filosofian tohtori) iski vastauspaperit takaisin ja kirjoitti heittelemiämme vastauksia taululle. Yhteen kysymykseen vastattiin oikein, viisi pistettä. Toiseen kysymykseen oltiin vastattu aiheen vierestä. Emme olleet ainoa ryhmä kiertotiellä joten opettaja ratkaisi asian vaihtamalla kysymystä. Kolme pistettä. Kolmas ja viimeinen kysymys meni niin metsään ettei tosikaan. Ymmärrettiin kyllä kysymys ja tiedettiin oikea vastauskin, mutta silti vastasimme väärin. Joukossa tyhmyys tiivistyy, ihan sellanen fiilis jäi. Dorka olo kun tajuttiin moka. Säälistä saatiin kuitenkin kaksi pistettä kun vahingossa olimme kirjoittaneet vastauspaperiin osan oikeasta kysymyksestä. Vastauksen lopussa kyllä kumosimme sen oikean vastauksen merkityksen, mutta ope oli armollinen. Kymmenen pistettä rikkaampana arvosanaksi tuli 2. Ohuesti vituttaa ja ope sai hyvät naurut. Onneksi tää kurssi tuli tässä vaiheessa. Tiedänpähän etten hakeudu yliopistoon opiskelemaan hoitotiedettä, ikinä!

Loman ensimmäinen puolikas on mennyt nähdessä vanhaa hyvää ystävää ja tämän perhettä sekä fiilistellessä kotia. Tää mesta on kokenu melkoisen upgradetuksen kylppäriremontin myötä ja nyt villiinnyttiin tekemään vähän muutakin pintaremonttia. Tyytyväisiä ollaan ja välillä, pitkäänkin, istuskelen pitkällä tv-tasolla ja katselen kotia. Rakastan tätä mestaa vaikka jo kauhulla kuuntelenkin pihalla äänteleviä lintuja ja mietin mihin kaikki tuosta lumesta sulava vesi valuu. Talon alleko..?  Ja mikä/mitkä linnut tällä kertaa kuolevat pihalle? Kaikki eivät meidän kodista pidä. Onhan tää vino ja opiskelijan kädenjälki näkyy mihin ikinä katseen iskee. Joku joskus kävi haukkumassakin, paska talo. Koville otti, mutta nyt hyväksyn sen. Paska talo ehkä sulle, mutta mulle koti ja aarre. Loppuelämän kodiksi tästä ei meille varmaan ole, mutta nautitaan näistä seinistä sen aikaa kun hyvältä tuntuu. Olisihan se pakasta vedetty talo aika huisia joskus omistaa, mutta tässä talossa on pojun eka oma huone ja se tuntuu rakkaalta ajatukselta.


Poju on muuten kasvanut ihan huimasti. Hän tavailee jo hienosti sanoja ja omalla kielellään kertoo pitkiäkin tarinoita. Alkuviikon jännäri sai alkunsa siitä kun musta kissa seisoi olohuoneen ikkunan takana ja seurasi meitä. Poju huomasi tämän ja kiljahti. Kissoja on aiemmin ollut vain kirjoissa ja pimeästä tuijottavat keltaiset silmät karmaisivat minunkin selkäpiitä. Hurja juttu ja siitä on juteltu jo monta päivää. Toivottavasti kissa keksisi kulkea toistekin ikkunan edestä, vähän valoisammalla kuitenkin kiitos. Ei tartte sit minunkaan säikkyä täällä :]


Toinen asia mistä huomaa pojun kasvaneen on se, että hän menee nukkumaan puolison kanssa. Näihin kuukausiin asti, jos suinkin olen ollut kotona, poju ei ole huolinut muita kuin minut nukuttajaksi. Aikaisemmat yritykset ovat kaatuneet hirveään huutoon ja kirkumiseen. Sitten lopetettiin yrittämästä ja minä hoidin nukutukset. Viime viikolla sitten väsyneenä sanoin pojulle, että mene isin kanssa nukkumaan. Hän katsoi minua hetken ja kipitti puolison syliin. Niin he sitten kävelivät käytävän päähän pojun huoneeseen samalla kun poju katsoi koko matkan minua. Pelkäsin hänen aloittavan huudon jo käytävällä, mutta mitään itkua ei tullutkaan. Vähän ajan kuluttua puoliso tulikin huoneesta ja uusi ajanjakso meidän elämässä oli käynnistynyt. Wau! Ja voi hö :]

Nivelistä ei muuten löytynyt mitään selkää taudinaiheuttajaa. Nivelnesteessä kuitenkin paljon soluja. Lääkäri ei sen tarkemmin asiaa selvittänyt enkä enempää häneltä kysellyt. Nyt lähete on vetämässä reumalääkärin vastaanotolle ja odotan kutsua. Oireet ovat lähes kokonaan kaikonneet. Aamuisin ranteet hellänä ja sormissa turvotusta. Muuta ei juurikaan. Jos tämä reumaa on, niin sitten olkoon. Kyllä mä tästäkin varmasti selviän.

4 kommenttia:

  1. On kiva lukea tekstiäsi, siitä jää hyvä mieli ja nuo ajat, kun lapset olivat pieniä palautuvat mieleen. Pojun isälle myös kovasti terveisiä. Ehkä puolisosi muistaa leikin sängyssä ison karhun kanssa. Niin mukava oli ottaa pieni lapsi viereensä ja nukuttaa sitä tai sunnuntaiaamuna vain kölliä sängyssä
    vierekkäin vähän pitempään.
    Tsemppiä kovasti opiskeluun Murrrrrrr

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, minä kerron :) Ihan varmasti muistaa. Halauksia viikonloppuun! Pikku nallelta terveisiä <3

      Poista
  2. "Paska talo ehkä sulle, mutta mulle koti ja aarre. Loppuelämän kodiksi tästä ei meille varmaan ole, mutta nautitaan näistä seinistä sen aikaa kun hyvältä tuntuu." Nuo sanat voisivat olla minunkin suustani, tuntuu aika samalta. Tiedän myös, että emme varmaankaan mahdu tänne aina, mutta juuri nyt tämä on sopiva.
    Meidän uuteen kotiin ei ole vielä vierailijoita tullut kehumaan (tai haukkumaan), mutta tiedän kyllä jo, mitä moni ystävä varmasti sanoo. Että asunto on meille liian pieni, että tässä on valtavasti remontoitavaa, että varmasti tulee vielä jokin ikävä yllätys. Näissä asioissa huomaa itse aikuistuneensa - ei enää ole toisten mielipiteistä kiinnostunut, vaan osaa luottaa omaan onneensa.

    Teidän koti näyttää jännittävältä! Paljon ikkunoita ja avointa tilaa, tulee tosi.. hengittävä fiilis. Tavallaan muistuttaa jotakin uudenaikaista julkista tilaa (hyvällä!)

    Meilläkin kissat on suosikkeja, lapsi on ollut tosi iloinen kun ne ovat nyt palailleet hoitopaikoistaan. Hihkaisee aina riemuissaan kissan nähdessään :) vielä ei puhu, mutta kysyttäessä "mitä kissa sanoo?" kujertaa aina tietyn maukaisua matkivan laulunluikautuksen, vie multa sydämen.

    Kaikkea hyvää teille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla otti se kodista saatu palaute tosi koville tosi pitkään. Sekin hämmensi, että pistettiin niin "paljon" rahaa sellaiseen mitä joku kävi haukkumassa. Oma arvostelukyky sumentui hetkeksi ja tuntui, ettei osannu ajatella omaa parastaan. Mutta ajan kanssa asia on himmentyny ja muiden mielipiteet saaneet vähemmän merkitystä. Itellä on hyvä olla ja tää paikka tuo niin paljon arkeen jännitystä, komiikkaa ja hyvää oloa, ettei se raha ole voinut hukkaan mennä!

      Ihana muuten kuulla, että muutto ja uusi koti tuntuu oikealta ratkaisulta! Mää jo odottelinkin kuulumisia! En ymmärrä miksi niin paljon pistetään arvoa sille, että pitäisi osata tehdä ratkaisuja mitkä kestää melkein kuolemaan saakka. Ei mikään (materia) voi tuntua hyvältä loputtomiin ilman pientä ja isoakin vaihtelua. Eikö ookin ollu jännää nukkua ekat yöt uudessa kodissa? Kaiken näkee ensimmäisinä viikkoina niin eri tavalla eri valaistuksessa :)

      Poju sanoo "piau" tai "piaf". Se on uskomattoman suloisen kuuloista. Voin vain kuvitella miten teidän lapsi kujertaa :]

      Poista