maanantai 16. kesäkuuta 2014

Onhan sitä ainakin kokeiltava

Puoliso lähti työmatkalle, lapsonen nukahti ja Hertta mököttää makuuhuoneessa omassa mökissään sitä, että takavarikoin uuden lelun lapsosen nukkumaan menon ajaksi. Hertalle on tullut nyt vähän "huono" tapa palloilla lapsosen huoneessa ja kerjätä huomiota juuri sillä hetkellä kun tarvittaisiin hiljaisuutta ja rauhaa ympärille. Otan Hertan kohta sohvalle kainaloon rapsutettavaksi, jahka tästä sinne asti pääsen..

Reilu 70 palaa kasassa ja silti ihan liian vähän..

Torkkupeitto on edennyt ihan mukavasti kun ottaa huomioon, että olen neliöitä väsännyt vasta toista viikkoa. Reilu 70 palaa tosiaan jo kasassa ja olen levitellyt niitä työpöydälle. Sellainen pieni huokaisu pääsi, kun tajusin että paloja pitäisi tehdä vielä tuplat, ehkä enemmänkin. Puoliso ehdotti josko tekisin tämän lapsoselle niin kokoa ei tarvitsisi niin paljoa, mutta olen päättänyt tehdä tämän itselleni joten aion pysyä alkuperäisessä suunnitelmassa. Hätähousu sisälläni vain huokailee ja tuskailee eikö tämä tule ikinä valmiiksi.

Lapsosen kanssa ensimmäistä kertaa HopLopissa.

HopLop, nerokas keksintö. Tosin mietin mistä hinnasta suostuisin töihin sellaiseen paikkaan.. No, kai sitä rahan tarpeessa tekisi mitä vain työtä. Sateisen torstain päivä osoittautui melko vilkkaaksi ajankohdaksi vierailla kyseisssä paikassa. Huumaava melu pureutui kalloon jo naulakoiden luona ja paheni leikkipuistoon sisälle edetessä. Menimme suoraan taaperoiden nurkkaan, ihan mukavat puitteet alle 1,5 vuotiaille, jos isommat lapset eivät aina välillä kävisi "huliganoimassa" siellä. Välillä pelotti lapsosen puolesta ettei jää jalkoihin, vaikka itse yritti siinä vieressä vahtia. Aluksi ajattelin, että oikeastiko nämä lapset vaan dumbataan tänne ja äidit menevät istumaan sohvanurkkaukseen, mutta sentään vanhemmat kävivät käskemässä isompia lapsiaan pois taaperoalueelta. Lepyin siis onneksi pian ja päästiin leikkimaan rauhassa ja "turvassa" pehmopalikoilla. Pallomeri se vasta metka oli, pudotettiin lapsonen sinne sekaan ja eipä näyttänyt olevan kiire pois kun niin monia eri palloja ja luultavasti yhtä monta eri makua niissä palloissa maisteltavaksi.. Kädet tuli kyllä pestyä niin tullessa kuin leikkipaikalta lähtiessäkin. Päätä särki melun jäljiltä, mutta yhtäkaikki, nerokas paikka ja varmasti tulee aina silloin tällöin mentyä vastaisuudessakin.

Uusi terassi :]

Niin vaan terassi valmistui. Maisemointia, eli kivien asettelua reunoille olisi vielä tiedossa ja pyörösahan jättämien epätasaisuuksien hiomista. Ollaan kuitenkin tyytyväisiä lopputulokseen. Kunhan tulisi niitä lämpöisiä päiviä, niin voitaisiin päästä paremmin testaamaan toimivuutta. Epävakaisia kelejä ollut taas parina päivänä ja kaatosateilta ei olla vältytty. En kyllä valita, eipähän tarvitse erikseen lähteä enää kastelemaan noita timanttituijia ja sadevesivarastot ovat saaneet täytettä.

Sitten sellainen mielenkiintoinen kokeilu. Puolison ollessa pois nyt pari yötä, ajattelin kokeilla lakto-ovo-vegetaristista ruokavaliota. Yllättävän hölmöksi itsensä tuntee katsoessaan kaappiin ja miettiessään, että mitäs sitä sitten saikaan syödä.. Mutta huomista varten on nyt mung- sekä valkoisia papuja likoamassa ja jääkaappi täytetty kasviksilla, kuiva-ainekaapissa tomaattimurskaa, purkkisieniä, punaisia linssejä, kikherneitä ym. Sanon tätä kokeiluksi koska en tiedä miten toteutus on käytännön tasolla mahdollista enää puolison kotiudutta, sillä hän on toistaiseksi vannoutunut lihansyöjä. Sen kuitenkin myönnän, että lähiaikoina olen potenut syyllisyyttä ja pohtinut valintojani ja joutunut toteamaan sen, että kaikki lautaselleni päätyneet eläinperäiset tuotteet eivät enää tuo ennakkoluulotonta tai välitöntä ihastusta. Mutta koska olen ollut pitkään lihansyöjä, en vielä osaa ajatella täysin vegetaristiksi muuttumista mahdollisena. Kokeiluun ryhdyn kuitenkin enemmän kuin mielelläni ja ehkä tästä ajan mittaan poikii jotain hedelmällistä ja elämäntavaksi sovellettavaa.

5 kommenttia:

  1. Hei, hienoa, ! :) toivottavasti pavut maittaa & löytyy paljon uusia lempiruokia. Lakto-ovoilu on aika rento tapa olla kasvissyöjänä, kun ravintoloissakin voi käydä aika vaivattomasti melkein missä vaan. (Eikä tuoteselosteita tarvitse kaupassakäydessä syynätä suurennuslasin kanssa...) Onnea matkaan!

    Meillä on kissojen suhteen vähän sama ongelma: eräs huutaja keksii aina vaatia ulospääsyä juuri, kun on herkin hetki olla hiljaa. Tai sitten joku toinen menee kuopsuttamaan hiekkalaatikkoa sydämensä kyllyydestä. Tai kahdelle tulee rähinä. Hohhoi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajattelinkin, että hyvä olisi ettei haukkaa liian isoa palaa kerralla ja kokeile suoraa veganismia. Ei tarvitse tosiaan ihan kaikkea karsia, mutta saa kuitenkin pintaraapaisun siitä miten tämä voisi toimia :) Kiitos kannustuksesta! Kävinkin jo tutustumassa tuohon sun toiseen blogiin ja kaikkea mielenkiintoista kyllä ja tutustumisen arvoista löytyi!

      Poista
    2. Joo :) se on jäänyt vähän huomiotta (lue: kuollut) mutta joskus mua kiinnosti safkajutut paljonkin.

      Poista
  2. Niin ja piti vielä todeta, että hyvä juttu kun oot heti laittanut papua likoon! Tosi moni lakto-ovoilija tuntuu nimittäin elävän pelkästään eri juustoilla ja munakkaalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen varmaan alitajuisesti kantanut kotiin go green purkkeja, linssiä, kikherneitä, papuja yms vaikka en niitä ole hiilareiden vuoksi voinut itse syödä. Nythän ne muonat pääsivät hyvään käyttöön! Jännän äärellä kyllä ollaan tänään, että miten maukasta noista pavuista saan loihdittua..

      Poista