torstai 22. toukokuuta 2014

Antakaa mulle suolaa ja vettä!

Eilen kokoonnuttiin taas nyyttärimeiningillä ystäväporukalla ja minä halusin foccaciaa joten muutkin sitä saivat. Päätimme puolison kanssa pitää tällaisen puolipäiväherkkupäivän, tylsä olisi mennä katsomaan kun muut syö herkkuja. Tällä kertaa pistin vähän enemmän ajatusta peliin leivän teossa ja kannatti, nimittäin hyvää tuli! Ekalla kerralla lisäsin suolan kaveriksi vain oliiveja, mutta nyt seassa myös aurinkokuivattua tomaattia ja yrtteinä tuoretta timjamia ja rosmariinia.

Ennen uunitusta.
Ohje Olivialehden verkkosivuilta. Itse käytän nykyään pelkästään kuivahiivaa. Tosin ennen joka leivontaa joudun tarkistamaan miten mittasuhteet menevät verrattuna tuorehiivaan. 

Uunituksen jälkeen.
Ohjeessa sanotaan paistoajaksi n. 30 minuuttia, mutta meidän uuni on ilmeisesti aika tehokas ja leipä ehti ottaa lämpöä vain reilut 15 minuuttia. Pidempi paistaminen olisi aiheuttanut palamisen. Hurjan hyvää kyllä tuli ja taidan leipasta taas joku päivä uudestaan. 

Ilmojen lämmetessä aivot tuntuvat jotenkin pehmentyvän ja ajatuksen virta hidastuu merkittävästi. Tai ehkä ei voi puhua hidastumisesta vaan ennemminkin ylikuumenemisesta. Vartalo voi myös huonostii nestehukan vuoksi. Yritän pitää isoa vesilasillista pöydällä, mutta en muista juoda sitä. Tai vasta sitten kun on jo huono olo, päätä särkee tai mahaan koskee. Pitäisi varmaan sitoa kantoliinalla joku 4 litran säiliö selkään ja vetää siitä pilli suuhun. Vaan muistaisiko sitä sittenkään. 

Asiaa pahentaa myös hillitön suolan käyttö. Pidän suolaisista ruoista ja usein lisään omaan annokseeni extraa ihan varmuuden vuoksi. Puoliso yrittää huomauttaa asiasta nätisti ja välillä rumemminkin, mutta viesti ei vaan mene perille. Lapsonen seuraa myös tarkasti meidän molempien tekemisiä ja siinäkin mielessä pitäisi pystyä kiinnittämään asiaan huomiota, mutta mieli ja kroppa huutaa suolaa. Joskus tekisi mieli imeskellä pieniä suolakiteitä sellaisenaan. Verenpaine sen sijaan huitelee aika matalissa lukemissa, niin että huimaa ylösnoustessa ja silmissä sumenee. Ei siis suoraan korreloidu mitattaviin arvoihin, vaan mitähän mahtaa mittarin näkymä kertoa kymmenen vuoden päästä jos jatkan samaa rataa..

Voisikohan asiassa olla kyse jostain puutostilasta vai onko ongelma vain korvien välissä? Mitenpä sitä lähtisi selvittämään. Raskausaikana käytin säännöllisesti monivitamiinivalmisteita ja omega-3:sta. Käyttö jatkui säännöllisenä vielä ensimmäiset kolme kuukautta synnytyksestä, mutta sen jälkeen herpaantui ja nykyään ei tule otettua mitään. Nekin pitäisi varmaan liuottaa valmiiksi siihen selkään kiinnitettävään nestesäiliöön pillillä imettäväksi. Tai jos joku kulkisi perässäni vesilasin ja pilleripurkin kanssa huolehtimassa päivittäisestä tarpeesta. Se vasta olisikin. Tiedä miten pitkään menisi, että hermostuisin varjostajaani ja heittäisin veden pillereineen suihkulähteeseen. Miten se oma pää onkin niin kova pää ja välillä huono huolehtimaan itsestään vaikka niin isoista esteistä ja vaikeuksista yhdestä selvitty!

3 kommenttia:

  1. Ei oo totta! Jonkun muunmin paheena on suola! Mä olen ajatellut että suolaa himoitsevat vain vanhat ukot - ja minä. Etenkin pastan keitinveteen holahtaa mieluusti vaikka pieni kahvikupillinen suolaa. Pahaa tapaa hillitsee kyllä hyvin se, että säästääkseni vaivaa syömme vauvan kanssa samoja ruokia, tietenkin suolattomina ;)

    Vitamiinien ottamiseen kannattaa valjastaa puoliso mukaan! Meillä kaikki pillerit on jääkaapissa, ja kun toinen ottaa itselleen, vie samalla vesilasin kera toisellekin. Pureskeltavat tabletit tulee myös muistettua nielaistavia helpommin, ne kun on melkein karkkia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kyllä välillä jo tunnen itseni vanhaksi papaksi :D Mä olen lapsoselle tehnyt erikseen kaikki ruoat niin omia saanu säätää miten lystää, mutta olen jo pariin otteeseen puolisolle jutellut että se lysti loppuu kohta kun lapsi siirtyy ruokailemaan samaa sapuskaa meidän kanssa. Onneksi vielä pari kuukautta armonaikaa..

      Mää voisinkin yrittää puolisoa nakittaa tähän pillerijuttuun mukaan, ja enpä tullut ajatelleeksi että niitä voisi jääkaapissa pitää. Meillä ne on lääkekaapissa ja siellä tulee harvoin käytyä..

      Poista
    2. Joo, jääkaappi on siitä hyvä, että kun (ainakin minä) olen jatkuvasti etsimässä sieltä jotain, niin ei ole joka kerta turha reissu :)

      Mä odotan innolla sitä, että voidaan syödä samaa miedosti suolattua ruokaa. Syksyllä sitten.

      Poista