maanantai 21. huhtikuuta 2014

Maanantai se kaiken muuttaa

Iso käänne. Ja ihan siihen toiseen suuntaan. Oikeastaan mulla leikkasi kiinni. Tuli nälkä. Mantelit loppu. Salaatti ainekset vähissä. Ei ehditty kauppaan. Ei intoa tehdä marjasmoothieta. Väsynyt vahtimiseen.

Koko päivän ajatus muhinut päässä. Ihan sellanen luovuttaja-fiilis. Morkkis. Ja vähän pettynytkin itseeni. Mutta, elämä jatkuu ja pitää vaan miettiä että miten se jatkuisi järkevänä..

Päivällä sain helpotusta jäätelönhimoon tästä:

Tein joku aika sitten mango sekä mango-banaani sosetta lapsoselle pakkaseen valmiiksi. Lapsoselle ne eivät maistuneetkaan, en ymmärrä miksi. Nyt kuitenkin olen kiitollinen siitä, että purkit kyhjöttivät edelleen pakastimessa. Kauhoin mango-banaani sorbettia pieneen juomalasiin ja päälle partajogurttia. Mielettömän hyvää! Tein puolisollekin annoksen mango serbetilla ja tykkäsi hänkin. Puoliso ei syö banaania joten onni oli etten kaikkeen soseeseen tunkenut banaania..

Mietittiin tuossa, että miten tästä eteenpäin jatketaan. Alunperin ajattelin, että hiilarimäärää voisi nostaa astettain ja se olisi varmaan se järkevin tapa mutta kokeillaan toisenlaista lähestymistapaa. Ei makeaa arkena, eli herkkupäivä lauantaisin ja juhlapäivinä pysyy. Arkena ruokavalioon mukaan erilaiset puurot aamu/iltapalle, leipää koska olen ikävöinyt sekä vaaleaa että tummaa sellaista. Leivän kanssa tosin pitää olla tarkkana, lähtee herkästi lapasesta ja tulee syötyä pussillinen päivässä. Myös peruna, pasta ja riisi voidaan ottaa mukaan jos tuntuu tarpeelliselta. Tosin molemmat olivat sitä mieltä, että pääruoat ovat toimineet mainiosti ilman ylimääräistä lisuketta joten koitetaan se tapa pitää ennallaan.

Niin, ja ne hedelmät. Ei niitä ilman voi olla! Eli ne takaisin enkä aio kauheasti miettiä, että mitä hedelmiä syön. Hedelmät kuitenkin auttavat hyvin makeannälkään ja se hedelmäsokeri on varmasti pienempi paha kuin suklaakakkuun sortuminen.

Tänään ollut mielettömän lämmin päivä. Paistateltiin auringossa pihalla koko porukka. Pestiin kukkaistutusten keskellä majaileva pieni allas ja lykättiin siihen talokaupassa mukana tullut suihkulähde. Terassi pesty, koira trimmattu ja lapsi saanut ensimmäisen kerran kunnolla leikkiä pihalla :]



2 kommenttia:

  1. Hyvä idea tuo herkkupäivän pitäminen. Jos tekee kovasti mieli leipää, niin kannattaa miettiä vaikka siten, että sitä on ok syödä pari palaa päivässä, mutta ne kerrat ei voi olla pääruoan yhteydessä vaan välipaloilla. Näin ei tule täytettyä vatsaa leivällä vaan oikealla ruoalla ja nälkä pysyy pitempään pois :) T

    VastaaPoista
  2. Hyvä neuvo! Kiitos :) Söin nimittäin palan foccaciaa päivällisellä ja siitä tuli liian täysi olo..

    VastaaPoista