"Uhrauksia"

Eilen meni myyntiin taulutelevisio, tietokoneen näyttö ja kohta etsin muuta myytävää. Uusi harrastukseni on minun mittapuulla arvokas. Yksityistunnit maksavat 60e/kerta, 10 kerran ryhmätunnit 280e, siihen päälle varusteet, vakuutukset ym. Ei siis ole ihan sama ottaako EasyFitiltä jäsenyyden 30e/kk hintaan vai lähteekö ratsastamaan.

Onneksi meillä on videotykki. Puoliso rakensi 112" valkokankaan. Aluksi sanoin, että tv pysyy. Tykillä kun ei valoisan aikaan varsinkaan keväällä tai kesällä voi katsoa oikein mitään. Nyt kun asiaa tarkastelen uudessa "valossa", eipä juurikaan kiinnosta edes päivällä katsoa mitään töllöttimestä. Ei itseni eikä lapseni takia. Toisekseen iltaisin on tarpeeksi hämärää katsoa sarjoja tai elokuvia puolison kanssa kahdestaan. Tv siis sai lähtöpassit. Ainakin parit kengät ja muuta pientä myös odottaa myynti-ilmoituksen rustaamista.

Ratsastus harrastuksen aloittaminen tarkoittaa myös sitä, että minun pitää tinkiä muista asioista. En voi ottaa muuta maksullista harrastusta rinnalle enkä myöskään voi enää ostella vaatteita, kenkiä tai laukkuja itselleni vain ostamisen ilosta. Edessä on siis myös jonkinlainen aikuistumisen ja vastuunottamisen vaihe ja vaihtoehtojen rajallisuuden myöntäminen. Toisaalta, kun valinnat tekee mielenkiintojen mukaan ja jaksaa panostaa niihin, niin mielihyväkin on varmasti pitkäkestoisempaa kuin shoppailureissun jäljiltä.

Mutta mutta, eilen ruikutin sitä miten kaveri ja motivaatio puuttui. No tänään valjastin Hertan lenkkikaveriksi ja käytiin tarkistamassa n. 200m päässä oleva pururata. Varasin tänään aamulla ensi viikolle ensimmäisen ratsastustunnin ja luulen, että olen sen takia niin täynnä virtaa ja oli päästävä lenkille ja nauttimaan ulkoilmasta. 

Pururata on lyhyt kuten tuo kuvakin antaa ymmärtää. Näin pitkästä aikaa taas "ensimmäiselle" lenkille se osoittautui kuitenkin ihan hyväksi asiaksi. Jatkossahan tuota rataa voi kiertää pari kertaa ympäri, niin matkalle tulee mukavasti pituutta. Ja puolustuksekseni on sanottava, että pururata oli hyvin mäkinen, joten hiettä en päässyt! Jos joku ihmettelee, että miksi en käy Hertan kanssa useammin juoksemassa niin vastaus on yksinkertainen. Nakki pysähtelee parin metrin välein ja sitä saa välillä vetää perässään. Näin harvakseltaan kun koiran yllättää juoksulenkillä niin se ihmetyksestä tulee melko nätisti vierellä, mutta liian pikainen reissun toistaminen tuo nakin itsepäisemmät luonteenpiirteet hienosti esiin :]