perjantai 4. huhtikuuta 2014

Viikonloppuvapaa

Terveiset basilikaltani. Huomenna meidän kotona asumista jo 4 viikkoa, hooray! Tosin nyt kun olen kaupoilla pyörinyt ja tuijotellut yrttilaareja niin ihan yhtä tuuhea tai tumman vihreä ei tämä minun yrttini ole. Mutta ihan sama, kaunis tuo on tuollaisenaankin. Eihän tässä enää mitään leikkokukkia tarvita, kun näitä yrttejä on paljon hauskempi hoitaa :]


Huomenna aamulla on lapsosen viimeinen vauvauintikerta. Luvassa sukeltamista ja valokuvaus. Saa nähdä miten meidän käy tai miten valokuvauksellisia ollaan kun viime kerralla vasta sukellettiin ensimmäistä kertaa kunnolla ja aika vaihtelevaa on ollut viihtyminen tunneilla. Uinneissa on kuitenkin ollut mukava käydä, ehdottomasti!

Minulla tulee parin päivän tauko bloggailuun. Vauvauinnin jälkeen lähdetään Päijät-Hämeeseen lapsosen mummua moikkaamaan. Luvassa myös minun ensimmäinen ilta "ulkona" lapsosen syntymän jälkeen, nimittäin ne synttärikemut joista aiemmin jo mainitsin. Jännittää, ensinnäkin lähteä jonnekin ihmisten ilmoille niin myöhällä. Ja toisekseen kun en ole kovin paljoa ollut erossa tuosta pojasta. Vähän on sellainen vaihe menossa ettei varsinkaan illalla tahdo muu kuin äiti kelvata, niin saa nähdä miten huominen lähtö onnistuu. Hyvillä mielin vai pienen räät poskella itkevän saattelemana. Voih, hirvittää ajatuskin..

Mutta pakkohan se pieni irtiotto on jossain vaiheessa ottaa. Itsekkäältä tuntuu, mutta kai sitä välillä pitää niinkin olla. Kolmanneksi jännittää sunnuntai aamun tuntemukset. Olen ollut krapulassa viimeksi 17.11.2012 työpaikan pikkujoulujen jäljiltä. En ajatellut ottaa muutamaa viinilasillista enempää, mutta sekin jää nähtäväksi että miten paljon ne pari lasillista saavat aikaiseksi. 

Mutta nyt, hyvää yötä ja hyvää viikonloppua :]


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti