Eilen aamulla kävin toisella yksityistunnilla ihan toisella suunnalla olevalla tallilla. Itseasiassa sillä tallilla minkä ohi ajettiin joka kerta kun nykyisen kodin näytöissä käytiin. Siitä se idea varmaan päähän jäi muhimaan. Tilukset näyttävät isoilta ja avarilta. Jos ymmärsin oikein, niin ratsastuskoulun lisäksi ympärillä kolme yksityistä tallia. Kenttä mäen päällä niin, että näkymät alaspäin laidunmaille, järvelle, metsään ja aitauksille. Tosi kaunista. Ja tuulista hyrrrr. Tosi kylmä oli olla kentällä, mutta ajattelin sen olevan vain pieni miinus näköalat huomioon ottaen.
Aloitin Petrus nimisellä ponilla, mutta Petrus alkoi ontua takajalkaa ja pääsi takaisin karsinaan hoidettavaksi. Tilalle haettiin connemaratamma Ninnu. Laiska ja hitahinen, mutta napakan ohjaajan seurassa kuuliainen ja hyvin kulkeva kuulemma. Pidin Ninnusta tosi tosi paljon. Luonteessa oli jotain edellisen tallin Milto-hevosen kaltaista. Möksö mutta kuitenkin rakastettava, ehkä vähän niinkuin minäkin.
Sain itsenäisesti kulkea hevosen kanssa. Aloitettiin käynnillä ja harjoiteltiin hevosen ohjaamista. Sitten ravia, keventäen ja päälle vielä harjoiteltiin ravissa jalustinten pudottamista jaloista ja nostamista takaisin jaloille. Edellämainittu harjoitus siksi, että monesti laukkaa harjoitellessa jalustimet tippuvat jalasta. Ettei siis tulisi paniikkia vauhdissa vaan saisi tilanteen haltuun omatoimisesti. Enpäs ollut moistakaan tullut itse ajatelleeksi. Sitten ope otti hevosen liinaan ja mentiin ympyrää reippaalla ravilla ja siitä laukkaan. En aina muistanut hengittää ja sen kuulemma huomasi. Asento muuttuu tällöin jäykäksi ja meinaa kallistua hevosen selästä suuntaan jos toiseenkin. Ehdittiin kuitenkin harjoitellaan laukkaan siirtymistä useampaan otteeseen ja loppupuolella pystyi jo paremmin keskittymään sekä hengittämiseen että asennon korjailuun. Ei se helppoa kuitenkaan ollut! Ja huh miten helpolta ravi ja keventäminen tuntuivat laukkaamisen jälkeen. Mutta hienolta tuntui, eikä sitten kuitenkaan pelottanut niin paljoa kuin ajattelin :]
Sitten piti tehdä valinta siitä kummalle tallille jäisin pyörimään. Ensimmäisen tallin ope oli tosi mukavan oloinen, kenttä ja maneesi ihan kivat ja muutenkin kiva tunnelma. Maneesin päässä maastoharjoittelurata, mutta ei juurikaan mahdollisuuksia päästä maastoilemaan luontoon. Toisella tallilla oli hiljaista, olin kyllä tosi aikaisin liikkeellä. Ope ihan ok, lämpeni loppua kohden, kenttä kiva ja mahtavat näköalat ja hyvät maastoilumahdollisuudet. Ei kuitenkaan kokemuksena yhtä Wau kuin eka. Mutta ehkä se eka kerta oli mahtava siksi, että se oli eka kerta ja olin muodostanut liiaksi mielikuvia sen varaan. Pähkäilyn päätteeksi päätin jäädä tälle toiselle tallille jossa hyvät maastoilumahdollisuudet. Kesää vasten pelkällä kentällä kopsuttaminen ei kuulosta houkuttelevalta. Olen tyytyväinen ratkaisuuni ja aina ei kannata tehdä valintoja vain mukavuuden perusteella. Epämukavuusalueilla oppii niin itsestään kuin muistakin paremmin. Ja minun pitää oppia se, ettei kaikkea kivaa voi saada kerralla. Edes aikuisena.
Aloitin Petrus nimisellä ponilla, mutta Petrus alkoi ontua takajalkaa ja pääsi takaisin karsinaan hoidettavaksi. Tilalle haettiin connemaratamma Ninnu. Laiska ja hitahinen, mutta napakan ohjaajan seurassa kuuliainen ja hyvin kulkeva kuulemma. Pidin Ninnusta tosi tosi paljon. Luonteessa oli jotain edellisen tallin Milto-hevosen kaltaista. Möksö mutta kuitenkin rakastettava, ehkä vähän niinkuin minäkin.
Sain itsenäisesti kulkea hevosen kanssa. Aloitettiin käynnillä ja harjoiteltiin hevosen ohjaamista. Sitten ravia, keventäen ja päälle vielä harjoiteltiin ravissa jalustinten pudottamista jaloista ja nostamista takaisin jaloille. Edellämainittu harjoitus siksi, että monesti laukkaa harjoitellessa jalustimet tippuvat jalasta. Ettei siis tulisi paniikkia vauhdissa vaan saisi tilanteen haltuun omatoimisesti. Enpäs ollut moistakaan tullut itse ajatelleeksi. Sitten ope otti hevosen liinaan ja mentiin ympyrää reippaalla ravilla ja siitä laukkaan. En aina muistanut hengittää ja sen kuulemma huomasi. Asento muuttuu tällöin jäykäksi ja meinaa kallistua hevosen selästä suuntaan jos toiseenkin. Ehdittiin kuitenkin harjoitellaan laukkaan siirtymistä useampaan otteeseen ja loppupuolella pystyi jo paremmin keskittymään sekä hengittämiseen että asennon korjailuun. Ei se helppoa kuitenkaan ollut! Ja huh miten helpolta ravi ja keventäminen tuntuivat laukkaamisen jälkeen. Mutta hienolta tuntui, eikä sitten kuitenkaan pelottanut niin paljoa kuin ajattelin :]
Sitten piti tehdä valinta siitä kummalle tallille jäisin pyörimään. Ensimmäisen tallin ope oli tosi mukavan oloinen, kenttä ja maneesi ihan kivat ja muutenkin kiva tunnelma. Maneesin päässä maastoharjoittelurata, mutta ei juurikaan mahdollisuuksia päästä maastoilemaan luontoon. Toisella tallilla oli hiljaista, olin kyllä tosi aikaisin liikkeellä. Ope ihan ok, lämpeni loppua kohden, kenttä kiva ja mahtavat näköalat ja hyvät maastoilumahdollisuudet. Ei kuitenkaan kokemuksena yhtä Wau kuin eka. Mutta ehkä se eka kerta oli mahtava siksi, että se oli eka kerta ja olin muodostanut liiaksi mielikuvia sen varaan. Pähkäilyn päätteeksi päätin jäädä tälle toiselle tallille jossa hyvät maastoilumahdollisuudet. Kesää vasten pelkällä kentällä kopsuttaminen ei kuulosta houkuttelevalta. Olen tyytyväinen ratkaisuuni ja aina ei kannata tehdä valintoja vain mukavuuden perusteella. Epämukavuusalueilla oppii niin itsestään kuin muistakin paremmin. Ja minun pitää oppia se, ettei kaikkea kivaa voi saada kerralla. Edes aikuisena.
Minä ja Polle
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti